Colorado Avalanche ei hiljennä vauhtiaan, eikä myöskään joukkueen pistelinko Nathan MacKinnon.

Avalanche venytti pisteputkensa tiistaina 17 otteluun kaatamalla kotihallissaan Vancouver Canucksin lukemin 3–1. MacKinnon viimeisteli isäntien maaleista kaksi ja vankisti johtoaan liigan pistepörssissä. Kauden 26 ottelussaan tehot 22+24=46 kerännyt Avalanchen ykkössentteri pitää kärkipaikkaa kuuden pisteen erolla San Jose Sharksin Macklin Celebriniin.

MacKinnonin päättäväisyydestä ja taistelutahdosta kertoo paljon se, että hän pelasi sairaana, tosin päävalmentaja Jared Bednar ei kertonut kovin tarkasti tähtihyökkääjän voinnista.

– "Nate" oli yksi sairaana olleista kavereista. Hän ei ollut tänään parhaimmillaan karvauspelaamisessa, koska se vaatii paljon energiaa ja kovaa työtä, Bednar totesi.

– Vaikka hän ei olekaan parhaimmillaan, hän pystyy silti keskittymään riittävästi ja tekemään oikeita asioita sekä luomaan tilanteen tai pari, jotka saattavat ratkaista ottelun omalle joukkueelle, hän jatkoi.

MacKinnon pelasi tiistaina kauden 14. vähintään kahden tehopisteen ottelunsa, ja niitä on kertynyt jo enemmän kuin yhden pinnan pelejä (12).

COL-VAN: MacKinnon täräyttää ottelun toisen osumansa

– Peli oli ihan hyvä. Pelaaminen on ollut melkoista vääntämistä, mutta tämä ilta oli jo vähän parempi. Olin vain väsynyt. Viime päivinä olen lähinnä ollut aloillani, neljän ottelun maaliputkessa paahtava supertähti tuumi.

Pieni sairauskaan ei tunnu hiljentävän MacKinnonin vauhtia, sillä nykyisellä tahdillaan hän nakuttaa tällä kaudella 69 maalia ja 145 pistettä. Toistaiseksi hänen yhden kauden maaliennätyksensä on 51 ja paras pistepotti 140, molemmat kaudelta 2023-24. MacKinnon on ylittänyt sadan pisteen rajan kirkkaasti kolmella viimeisimmällä kaudellaan.

Kapteenin ja tähtisentterin kemia toimii kuin ennenkin

MacKinnonin lisäksi Coloradon voiton rakensivat 2-1 maalin iskenyt Brock Nelson sekä kapteeni Gabriel Landeskog, joka alusti joukkueensa toisen ja kolmannen täysosuman.

– Olemme pelanneet yhdessä kymmenen vuotta. Hän (Landeskog) on älykäs pelaaja, ja häntä on helppo lukea, MacKinnon kertoi kemiasta, joka ei haihtunut minnekään Landeskogin liki kolme vuotta kestäneen poissaolon aikana.

Pelaajien välisestä kemiasta puhui myös Bednar, joka ihasteli MacKinnonin ja Landeskogin saumatonta yhteistyötä ylivoimatilanteissa.

– Kyllä, se toi mieleeni muistikuvia ajasta, kun he pelasivat yhdessä (Mikko) Rantasen kanssa, valmentaja vastasi hänelle esitettyyn kysymykseen.

MacKinnonin mielestä ottelun avauserä ei ollut heiltä paras mahdollinen, ja Landeskog oli samaa mieltä.

– Ensimmäinen erä oli vaikea. Meillä ei jalka toiminut eikä viimeistely onnistunut. Toisessa erässä sitten käänsimme ottelun, Landeskog ruoti.

Hän nauratti mediaa ottelun jälkeen vastaamalla ”ihan ok” kysymykseen MacKinnonin vahvasta vireestä.

– No hänhän on superdynaaminen, käskyttää ylivoimapelaamista. Hän on itsevarma ja kontrolloi peliä. Hän on yhtä nopea kuin on aina ollut, Landeskog luonnehti MacKinnonia.

Vancouver Canucks v Colorado Avalanche

MacKinnonilla mahdollisuus kirjoittaa NHL-historiaa

Avalanchen meneillään oleva pisteputki (14-0-3) on toiseksi pisin seuran historiassa, ja uusi ennätys vain kolmen ottelun päässä, sillä kaudella 2021-22 Colorado napsi sarjapisteitä 19 peräkkäisestä koitoksesta.

Avalanche lähti Canucksin nujerrettuaan hakemaan lisää sarjapisteitä Yhdysvaltain itärannikolta, sillä MacKinnon ja kumppanit pelaavat seuraavaksi New Yorkissa, Philadelphiassa ja Nashvillessa. Seuraava kotiottelu on 11. joulukuuta, kun hallitseva mestari Florida Panthers vierailee Denverissä. Tuona iltana MacKinnon jatkaa pyrkimistään Wayne Gretzkyn ja Mario Lemieux’n jalanjälkiin.

MacKinnon on jäänyt tämän kalenterivuoden aikana runkosarjan ja pudotuspelien kotiotteluissa tehopisteittä vain kahdesti. Avalanche pelaa tämän vuoden puolella kotihallissaan vielä kuusi ottelua. Jos MacKinnon pääsee pisteille niistä jokaisessa, hänestä tulee NHL-historian neljäs pelaaja, jolla on kalenterivuoden ajalta vain kaksi pisteetöntä kotiottelua (vähintään 30 pelattua ottelua). Aiemmin siihen ovat pystyneet Gretzky vuosina 1982 (43/44 ottelua), 1986 (43/45) ja 1989 (42/44), Lemieux vuonna 1992 (36/38) sekä Paul Kariya vuonna 1997 (29/31).

Aiheeseen liittyvä sisältö