NHL:ssä vietetään kesälomaa, mutta heinäkuun aikana palataan kauden 2025-26 tapahtumiin muun muassa huippuhetkien, parhaiden pelaajien ja suomalaisten kausikatsausten kautta. Tänään vuorossa on Anaheim Ducksin hyökkääjä Mikael Granlund.
Mikael Granlund sai vuosi sitten valita uuden kotinsa vapaana pelaajana. Suomalainen päätti palata Kaliforniaan, mutta uusissa väreissä Anaheim Ducksin pelaajana. Granlund sai NHL-uransa 14. kaudelle selvän johtavan pelaajan roolin nousujohteisessa joukkueessa, joka eteni pudotuspeleissäkin toiselle kierrokselle.
Runkosarjan ottelumäärä jäi pahasti vajaaksi, mutta pelatessaan Granlund oli tehokas. Keväällä hän sai tehdä tuhojaan ja toimia myös Suomen maajoukkueen kapteenina menestyksekkäissä kansainvälisissä turnauksissa.
Seuraavassa muutamia valikoituja hetkiä 34-vuotiaan hyökkääjän kauden varrelta.
Kolme maalia ei riittänyt
Granlundin talvessa oli muutama selkeä suonenveto, eli poikkeuksellisen tehokas ilta. Hän iski runkosarjassa kaksi hattutemppua ja pelasi kaksi muuta vähintään kolmen pisteen iltaa yhtenä Ducksin kärkinimistä.
Aina sekään ei silti riittänyt. Esimerkki tästä nähtiin tammikuussa, kun vuodenvaihteen rankan tappioputkensa seitsemän ottelun mittaan venyneeksi voittoputkeksi kääntänyt Ducks kohtasi Edmonton Oilersin vieraskentällä.
Granlund ainakin teki oman osuutensa viimeistelemällä hattutempun, eli kolme maalia - kaikki ylivoimalla. Silti Ducks kärsi 4–7-tappion. Granlundin ja Anaheimin epäonneksi Oilersin ruotsalaispuolustaja Mattias Ekholm hämmästytti tekemällä kolme maalia.
Huikea viiden pisteen ilta
Granlundin kauden ehdottomasti huikein ottelu tuli heti alkumetreillä. Ducks pelasi vierasottelun Boston Bruinsia vastaan lokakuun lopulla ja Granlund pelasi tehokkaammin kuin koskaan aikaisemmin urallaan.
Runkosarjan kuudessa ensimmäisessä ottelussa kolme syöttöpistettä kerännyt Granlund avasi maalitilinsä ryminällä. Anaheim voitti 7–5, ja Granlund oli pisteillä kahta lukuun ottamatta kaikissa joukkueensa maaleissa.
Kahdessa ensimmäisessä erässä Granlund oli syöttämässä yhtä maalia joukkueiden vääntäessä osumia vuorotteluperiaatteella. Kolmannessa erässä hän vei Ducksin 4–3-johtoon ylivoimalla, alusti 6–5-johtomaalin ja lopuksi sinetöi voiton laittamalla kiekon tyhjään rysään.
Uran ensimmäisen viiden pisteen ottelun saldo kirjattiin siis muotoon 2+3. Edellisestä Ducks-pelaajan viiden pisteen pelistä oli kulunut kymmenen vuotta.






















