GettyImages-2144486652

New Jersey Devilsin haaveet pudotuspelipaikasta kariutuivat lopullisesti tiistaina, kun pirupaidat hävisivät kotiottelunsa Toronto Maple Leafsille maalein 5-2. Devils teki viime vuonna jättiyllätyksen ja eteni aina pudotuspelien toiselle kierrokselle asti, mutta tänä keväänä joukkueen pelit päättyvät runkosarjaan. 
 
Devils johti ottelua pitkän pätkän toisessa erässä, mutta Maple Leafsin vahva loppukiri toi vieraille lopulta kaksi sarjapistettä. Yksi ottelun näkyvimmistä hahmoista oli runkosarjan tuleva maalikuningas Auston Matthews, joka iski päätöserässä jo kauden 66. täysosumansa. 
 
Selkä seinää vasten pelannut New Jersey sai tiistain otteluun heikon lähdön, kun Toronton Nicholas Robertson heilutti maaliverkkoja ajassa 8.56. Kotijoukkue pääsi peliin mukaan kapteeni Nico Hischierin osumalla, ja Dawson Mercer vei Devilsin ylivoimalla johtoon toisen erän alussa.

New Jerseyn musta hetki osui toisen 20-minuuttisen loppupuolelle, ja Maple Leafs täräytti kaksi maalia vain yhdeksässä sekunnissa. Toronton vahva päätöserä sisälsi kaksi rysää, jotka siivittävät vieraat lopulta selvään voittoon.

Maaliskuussa pirupaitojen väliaikaiseksi päävalmentajaksi nostettu Travis Green harmitteli tappion jälkeen epäonnista kautta. Devils kärsi runkosarjan aikana kärkipelaajien loukkaantumisista, eikä joukkue pystynyt jatkamaan viime kauden positiivista kehityskäyräänsä.

– Lähdimme tähän kauteen kovin odotuksin, mutta moni asia ei ole sujunut odotetusti. Kärsimme kauden aikana useista luottopelaajien loukkaantumisista, mikä ei helpottanut pelimme kehittymistä. Tavoitteenamme on ollut ensimmäisestä päivästä lähtien kasvaa ja kehittyä joukkueena, päävalmentaja Green kertoi.

Devilsin nuoret pelaajat pääsivät tiistaina seuraamaan aitiopaikalta liigan kovimman maalintekijän taiturointia. Maple Leafsin Matthewsilla on edelleen mahdollisuus rikkoa 70 maalin rajapyykki, kun runkosarjaa on jäljellä neljä ottelua.

– On todella hienoa päästä seuraamaan Matthewsin peliä näin läheltä. Hän luo yhden pelin aikana käsittämättömän määrän laadukkaita laukauksia, jotka päätyvät maalille asti. Hän pelaa uskomatonta kautta, jollaista ei ole nähty pitkään, pitkään aikaan, tiistaina maalinteossa onnistunut Mercer kommentoi.

New Jerseyn suomalaishyökkääjä Erik Haula jäi tiistain kamppailussa ilman tehopisteitä. Toista kauttaan Devilsissä pelaava hyökkääjä on kerännyt tällä kaudella 73 runkosarjaottelussa yhteensä 34 tehopistettä (15+19).

OTT-NJD: Haula vastaa illan ensimmäisestä

Vuodet eivät ole toistensa kaltaisia. Viime kaudella Devils keräsi runkosarjassa 112 pistettä, tähtihyökkääjä Jack Hughes teki tehopisteissä uuden seuraennätyksen, ja joukkue palasi neljän vuoden tauon jälkeen pudotuspeleihin. Nyt vuotta myöhemmin Devils on Metropolitan-divisioonassa sijalla seitsemän, eikä pirupaitoja nähdä kevään huipennuksessa.

Kuluvalla kaudella New Jerseyn suurimmat murheet ovat olleet huono maalivahtipelaaminen ja tärkeimpien pelaajien loukkaantumiset. Heikot esitykset johtivat siihen, että organisaatio antoi maaliskuun alussa päävalmentaja Lindy Ruffille potkut.

Devilsin maalilla on nähty runkosarjan aikana peräti viisi maalivahtia, mutta voittavaa torjujaa ei ole löytynyt. Viime kaudella loistaneet Vitek Vanecek ja Akira Schmid joutuivat jo alkukaudesta tekemään tilaa Nico Dawsille, ja siirtorajalla pakkaan sekoitettiin vielä Kaapo Kähkönen ja Jake Allen.

New Jersey tuli Ruffin alaisuudessa tunnetuksi tiivistä puolustuspelistään, mutta tällä kaudella joukkueen omat maaliverkot ovat heiluneet tuskallisen tiheään tahtiin. Devils on päästänyt tähän mennessä jo 271 maalia, mikä on neljänneksi eniten koko liigassa. Kun tähän yhtälöön lisätään kärkihyökkääjien vaisut esitykset, lopputulos on odotetun vaisu.

Devils kärsi runkosarjan aikana useista kärkipelaajien loukkaantumisista, eikä kokoonpanon syvyys riittänyt tällä kertaa taisteluun playoff-paikasta. New Jersey ilmoitti tiistaina, että tähtihyökkääjä Hughesille tehdään jo tällä viikolla olkapääleikkaus.

TOR-NJD: Hughes taituroi nätin ylivoimarysän päätöserässä

Devilsin johtoryhmällä riittää pohdittavaa kesän aikana

Viime kauden hyvät otteet nostivat Devilsin menestysodotukset korkealle, mutta nyt edessä on paluu perusasioiden ääreen. Organisaation pitää kesän aikana päättää, jatkaako Green päävalmentajan tehtävässä tulevilla kausilla. Tärkeiden päätösten listalla on lisäksi joukkueen maalivahtitilanne, joka ei voi jatkua samanlaisena kovin pitkään.

New Jersey osoitti viime kaudella pystyvänsä pelaamaan todella vauhdikasta ja hyökkäysorientoitunutta jääkiekkoa. Jos joukkueen avainhahmot pystyvät palaamaan ensi kaudella ehjänä omalle tasolleen, organisaatiossa riittää paloja menestykseen.

Devilsin kokoonpano oli jo tällä kaudella koko liigan nuorin, mutta uusia lupauksia riittää myös tuleville vuosille. Puolustukseen on tulossa vahvistusta Topias Vilenin ja Seamus Caseyn muodossa, ja hyökkäyspäähän odotetaan jo innokkaasti Graeme Clarken ja Josh Filmonin henkilökohtaista taituruutta.

Devilsin GM Tom Fitzgerald on luvannut olla hyvin aktiivinen kesän siirtomarkkinoilla. Joukkueella on tulevassa NHL Draftissa vain yksi varausvuoro ensimmäisellä kahdella kierroksella, joten merkittäviä vahvistuksia pitää hakea vapaiden agenttien puolelta.

Kohtuullisen runkosarjan pelanneen Haulan nykyinen sopimus Devilsin kanssa kattaa vielä seuraavat kaksi kautta. Maaliskuun siirtorajalla hankitusta maalivahti Kähkösestä tulee kesällä rajoittamattomasti vapaa pelaaja, mutta New Jersey voi olla hyvin kiinnostunut hänen palveluksistaan tulevilla kausilla.

NJD Kaapo Kahkonen

Aika näyttää, kuuluuko 12 NHL-ottelua tällä kaudella pelannut puolustaja Santeri Hatakka Devilsin tulevaisuuden suunnitelmiin. Helsingin Jokereiden kasvatin sopimus päättyy tähän kauteen, ja hänestä tulee kesällä rajoitetusti vapaa pelaaja.

New Jersey on varannut edellisten vuosien aikana ahkerasti suomalaisia jääkiekkoilijoita. Kolmen edellisen NHL Draftin aikana joukkueen haaviin ovat tarttuneet muun muassa vahvan Liiga-kauden pelannut Porin Ässien Lenni Hämeenaho, kuluvalla kaudella Connecticutin yliopistossa kiekkoillut Samu Salminen ja AHL:ssä viilettänyt Vilen.

Aiheeseen liittyvä sisältö