Barkov

Patrik Laine! Jesse Puljujärvi! Sebastian Aho! Artturi Lehkonen! Markus Nutivaara!
Näitä nimiä huudetaan ja hehkutetaan NHL-kauden kynnyksellä. Syytäkin on, sillä moista suomalaistulokkaiden armadaa ei ole nähty vuosiin, jos koskaan.

Kuka tahansa nuorista voi yltää jo ensimmäisellä kaudellaan koviinkin mainetekoihin NHL:ssä. Joidenkin kohdalla se lienee jopa todennäköistä. Silti, tulokkaiden esiinmarssin takia on jäänyt unholaan se, että Suomella on esittää muutama nimi myös liigan suurimpien tähtien listalle, esimerkiksi World Cupissa pelanneet maalivahdit Pekka Rinne ja Tuukka Rask.
Kenttäpelaajista Suomen ehdoton ykkönen löytyy kuitenkin Floridasta.
Aleksander Barkov.
Hän on käytännössä ainoa suomalainen ykkössentteri, jonka ympärille koko joukkue rakennetaan. Rakennus on ollut Florida Panthersissa hyvässä vauhdissa jo jonkin aikaa, ja Barkov on prosessissa kiistaton ja järkkymätön peruskivi.
Ykkössentteriltä odotetaan illasta toiseen johtajuutta ja hyviä tehoja. Hän mestaroi myös joukkueensa ykkösylivoimaa.
Barkov täyttää tunnusmerkit. Alla on NHL-uran tähän mennessä paras kausi niin pelillisesti kuin tehoiltaankin, ja lisää voidaan odottaa.

Barkov iskee takakulmalta

Barkov solmi viime kaudella kuusivuotisen ja 35,4 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen Floridan kanssa, mikä kertoo, että hänellä on seuran täysi luotto ja tuki takanaan. Barkov on todellakin ankkuroitu Panthersiin.
Seuran halu tehdä Barkovista tulevienkin vuosien johtotähti on myös tarpeen, sillä niin ikävää kuin sitä onkin myöntää, niin joukkueen viime kauden pörssikärjellä, tshekkitähti Jaromir Jagrilla on kaikesta huolimatta vähemmän kausia edessään kuin takanaan.
Vaikka Barkov on vasta 21-vuotias, hän on kokenut 21-vuotias pelaaja, koska siirtyi NHL:ään heti varauksensa jälkeen. Hän on tehnyt vuosien aikana hurjan määrän töitä kehittyäkseen, mutta pitänyt kiinni samalla omasta pelaajaidentiteetistään.
- En ole oikeastaan muuttanut mitään. Florida varasi minut, koska haluaa minun pelaavan niillä taidoilla, joita minulla on, hän sanoi SuomiKiekko-sivustolla tammikuussa 2014, eli ensimmäisellä kaudellaan rapakon takana.
Tuo kertoi itsevarmuudesta mutta myös potentiaalista.
Omaa pelityyliään muuttamatta hän on myös noussut NHL:n sentterien joukossa huipulle. Miehen peliäly ja pelin rytmittäminen ovat vain terävöityneet ja kiekolliset ratkaisut tulevat kausi kaudelta nopeammin pienen kaukalon vaatimusten mukaisesti.
Vaatimustasoa on nostanut myös se tosiasia, että NHL:n huippupelaajat ovat vuosi vuodelta entistä nuorempia, mikä nopeuttaa peliä valtavasti. Barkov ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan, vaan hän tehnyt asialle jotain.
Harjoittelu on tuonut hänen otteisiinsa myös räjähtävyyttä, ja vaikka Barkovin pelaamisen nopeus ei edelleenkään näytä päätähuimaavalta, häneltä voi odottaa entistä enemmän, sillä juuri osaamisellaan hän luo itselleen aikaa ratkaisujen tekemiseen.

Se on kullanarvoinen taito, jota kaikki sentterit eivät opi koskaan.
On toki todettava, että Floridan ja Barkovin alkukautta haittaa se, että juuri Barkovin ja Jagrin ketjun kolmas lenkki Jonathan Huberdeau on jalkavamman vuoksi sivussa kuukausia. Hänen paikkansa on ottanut Jonathan Marchessault.
- Olimme tottuneet pelaamaan yhdessä ja olimme varmoja, että tämä olisi meidän vuotemme. Sitten tuli [Huberdeaun] loukkaantuminen, emmekä tiedä, kuinka kauan hän on poissa. Toivottavasti hän palaa pian, Barkov totesi Miami Heraldille.
Florida on jo kasvanut joukkueeksi, jonka odotetaan menevän pudotuspeleihin, kuten viime kaudellakin. Silloin John Tavaresin johtama New York Islanders oli vielä parempi.
Pudotuspelisarja oli Barkoville hänen NHL-uransa ensimmäinen ja Barkov ei olisi Barkov, ellei hän olisi imenyt tuosta Panthersin 2-4 -tappioon päättyneestä sarjasta kaiken opin.
Niinpä hän on ensi keväänä varmasti parempi.