NHL:ssä vietetään kesälomaa pitkän kauden jälkeen. Heinäkuun aikana palataan vielä kauden 2024-25 tunnelmiin muun muassa huippuhetkien, parhaiden pelaajien sekä suomalaisten kausikatsausten kautta. Tänään vuorossa on Dallas Starsin puolustaja Miro Heiskanen.
Miro Heiskasen kausi oli kokonaisuutena vaikea, eikä hän pystynyt pelaamaan runkosarjassa kuin 50 ottelua ja pudotuspeleissä kahdeksan ottelua. Suomalainen on ollut Starsin johtava puolustaja vuosien ajan, joten häneltä on odotettu aina myös tulosta.
Viime vuosina tuloskäyrä on alkanut osoittaa hiljalleen ylöspäin, mutta viime kauden alku oli tuloksen valossa jälleen vaisu. Heiskanen jäi tehopisteittä runkosarjan seitsemässä ensimmäisessä ottelussa, mutta sai viimein kahdeksannessa ottelussa pistetilinsä auki, kun hän kirjautti syöttöpisteen Starsin kaadettua vieraissa Boston Bruinsin.
Seuraavaksi Dallas kävi Chicago Blackhawksin vieraana ja Heiskanen kirjautti kaksi syöttöpistettä. Suomalaispuolustaja lähti Tampereelle marraskuun alussa pelaamaan kahta Global Series -ottelua orastavassa pisteputkessa. Stars hävisi molemmat ottelunsa, joissa Heiskanen kirjautti yhden syöttöpisteen.
Tehopisteiden valossa Heiskanen ei päässyt alkukaudesta todelliseen lentoon, mutta hän pelasi kuitenkin perinteiseen tapaan isoja minuutteja. Tälläkin kaudella hänen peliaikakeskiarvonsa kiipesi hieman yli 25 minuuttiin. Suomalaispuolustaja kirjautti kauden ensimmäisissä 20 ottelussa tehot 4+5=9, mutta esimerkiksi plus-miinustilasto (+8) kertoo, että ei omissakaan hänen vahtivuorollaan ollut liiaksi soinut.





















