Kasper-Halttunen-062923

Suomalaisten jääkiekkofanien odotus palkittiin NHL Draftin toisella kierroksella, kun San Jose Sharks valitsi HIFK:n laitahyökkääjä Kasper Halttusen varaustilaisuuden 36. pelaajana.

  • En oikein löydä sanoja, joilla kuvailla sitä tunnetta, kun kuuli oman nimensä. Uskomaton tunne. Olen unelmoinut tästä aivan pienestä asti, Halttunen totesi toimittajien keskellä yhtä aikaa onnellisena ja hämmentyneenä valintansa jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Halttusen kanssa paikan päällä Nashvillessa olivat hänen tyttöystävänsä, pikkuveljensä sekä vanhempansa. He osasivat odottaa, että Sharksin varaus voisi tulla jossain vaiheessa, sillä ennen draftia käydyissä keskusteluissa seuran GM Mike Grier oli ollut hyvin kiinnostunut Halttusesta. Myös Sharksin pelaajatarkkailija Tomi Kallio oli kertonut seuran olevan innostunut Halttusesta.

  • Mutta koskaan ei voi olla varma ennen kuin kuulee nimensä, Halttunen muistutti.

Toista kertaa samassa seurassa Karlssonin kanssa

Halttunen selitti, ettei hän aikaeron takia pysty seuraamaan Suomessa vain yhtä tiettyä joukkuetta vaan seuraa television välityksellä eri NHL-seurojen otteluita, jotka näytetään parhaaseen katseluaikaan Suomessa.

  • En siis ole seurannut Sharksia joukkueena kovin tiiviisti, mutta tiedän kyllä sen pelaajia, kuten Timo Meierin ja Erik Karlssonin. Itse asiassa Karlsson pelasi Jokereissa (2012) samaan aikaan kuin minäkin (junioreissa), ja näin joitakin hänen otteluitaan. Onhan tämä uskomattoman hienoa, Halttunen huokaisi.

Halttuselta kysyttiin, millaisen pelaajan Sharks hänestä saa.

  • Olen nälkäinen maalintekijä ja minulla on todella kova voitontahto. Lupaan tehdä kaikkeni sen eteen, että voitan Stanley Cupin Sharksin kanssa, hän totesi.

Halttusella ei ole ollut vain yhtä suosikkipelaajaa, sillä hän on tarkkaillut monia huippuja oppiakseen jokaiselta hieman lisää. Nuorten MM-kotikisojen (2016) jälkeen hän on kuitenkin seurannut kahta tähtihyökkääjää erityisen tarkasti, Colorado Avalanchen Mikko Rantasta ja Columbus Blue Jacketsin Patrik Lainetta. Halttusen harmiksi Tampereella marraskuussa pelatut Coloradon ja Columbuksen väliset NHL-ottelut jäivät näkemättä oman joukkueen (HIFK:n U20 ja edustusjoukkue) otteluohjelman takia.

  • Pelini muistuttaa eniten heidän peliään, hän naurahti ja lisäsi, että yksi hänen vahvuuksistaan isokokoisena pelaajana ovat kulmaväännöt.

Sharksin 30 vuotta sitten varaama Peltonen valmentajana

Halttunen pelasi siis viime kaudella myös HIFK:n edustusjoukkueessa, jonka päävalmentaja on Ville Peltonen. Sharks varasi Peltosen 58. pelaajana vuoden 1993 NHL Draftissa, ja hän pelasi NHL-uransa aikana Sharksissa sekä Nashville Predatorsissa.

Halttunen laittaa pikkumustan pömpeliin

  • Arvostan ja kunnioitan häntä (Peltonen) paljon. Hän on uskomattoman hyvä valmentaja, joka haluaa auttaa paljon erityisesti nuoria pelaajia, Halttunen kiitteli valmentajaansa.

Halttunen oli varmuuden vuoksi ottanut treenivarusteet mukaan Nashvilleen, sillä matka todennäköisesti jatkuu Sharksin kehitysleirille. Seura haluaa saman tien tutustua paremmin uusiin pelaajiinsa ja nähdä, millä tasolla heidän aikaisempina vuosina varaamansa, muissa sarjoissa kuin NHL:ssä pelaavat nuorukaiset ovat.