Lassi Thomsonin paluu NHL:ään oli epäonninen, sillä heti kauden ensimmäinen ottelu Ottawa Senatorsin mukana päättyi loukkaantumiseen. Sen seurauksena puolustaja joutui sivuun, mutta vain kahden ottelun ajaksi.
Nyt Thomson on taas päässyt pelaamaan maanmies Nikolas Matinpalon pakkiparina.
- Hän on ollut hyvä. Hänen kohdallaan tärkeintä on pelata vahvuuksilla. Hänen pitää olla itsevarma, eikä jäädä katselemaan, Senatorsin päävalmentaja Travis Green sanoi torstaina.
Senators varasi Thomsonin ensimmäisellä kierroksella vuonna 2019. Tätä nykyä hän on jo 25-vuotias. Hän oli Senatorsin AHL-joukkueen toiseksi tehokkain puolustaja. NHL-paikka on silti ollut kiven alla, sillä ennen maaliskuuta hän oli pelannut NHL-kaukalossa viimeksi vuoden 2022 marraskuussa.
Tältä kaudelta tilillä on nyt seitsemän NHL-ottelua tehoin 0+2.
- Kun hän pelaa vahvuuksillaan, hän on hyvä liikuttamaan kiekkoa ja luistelemaan. Hän on puolustanut kovaa. Uskon, että itseluottamus on iso osa hänen pelaamistaan. Pitää muistuttaa häntä uskomaan niihin juttuihin, missä hän on hyvä ja sitoutua tekemään niitä, Green sanoi.


















