Colorado Avalanche odottaa yhä selvyyttä Cale Makarin tilanteeseen ennen Läntisen konferenssin finaalisarjan kolmatta ottelua Vegas Golden Knightsia vastaan.
Puolustaja on ollut sivussa kokoonpanosta kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Makar kärsii ylävartalovammasta. Hän pelasi viimeksi toisen kierroksen sarjan ratkaisseessa viidennessä ottelussa Minnesota Wildia vastaan.
- Tarvitsemme kaikilta parhaan version itsestään. He eivät voi tehdä jotain sellaista, mikä ei ole heidän DNA:ssaan. Pitää varmistaa, että heidän pelinsä on terävää sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan, ja kiekon kanssa. Cale auttaa totta kai monille eri osa-alueilla. Ei voida vain laittaa uutta miestä kokoonpanoon korvaajaksi, mutta voidaan varmistaa, että ollaan keskittyneitä ja valmistautuneita pelaamaan aivan parhaalla tasolla, Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar sanoi ja totesi, että Makarin pelaamisen suhteen täytyy vain odotella varmaa tietoa.
Makar on pelannut näissä pudotuspeleissä yhdeksän ottelua tehoin 4+1=5. Lisäksi hänelle on kirjattu 22 laukausta maalia kohti, 18 blokattua laukausta ja noin 25 minuuttia keskimääräistä jääaikaa. Peliaikakeskiarvo on joukkueen toiseksi suurin.





















