FI Milestone Watch 11 30

Historiaa tehdään jo ennen ennätysjuhlia, päivä päivältä, pelaajien parannellessa tilastojaan ja kivutessa listoilla. Merkkipaalut-juttusarjassa seurataan viikoittain etenkin suomalaisten pelaajien pyrkimyksiä jättää jälkensä NHL:n historiankirjoihin.

Carolina Hurricanesin suorituksista on marraskuun lopussa puuttunut tasaisuutta, mutta ainakin kärkisentteri Sebastian Ahon pistesaldo on kasvanut melkein ottelusta toiseen.

Sunnuntaihin tultaessa Aho oli tehnyt pisteitä viidestä edellisestä ottelustaan neljässä, ja kahdessa näistä peleistä pisteitä oli tullut kaksi. Painotus on ollut syöttöpisteissä, sillä mukana on vain yksi omalla lavalla viimeistelty osuma. Marraskuun 14 ottelun saldoksi muodostui näin neljä maalia ja kaikkiaan 13 pistettä.

Keskiviikkona Aho juhli pyöreitä saavuttaessaan 700 pelatun ottelun rajapyykin New York Rangersia vastaan. Aho debytoi NHL:ssä vuonna 2016 ja on pelannut kaikki ottelunsa hänet varanneessa Carolinassa. Pääsääntöisesti hyvin ehjien kausien myötä ottelumääräkin täyttyi verrattain nopeasti, 28-vuotiaana.

CAR-VAN: Aho ohittaa Lankisen jatkoajalla komealla laukauksella

Aho on NHL-historian 26. eniten otteluita pelannut suomalainen. Hänellä on sunnuntaihin tultaessa yhteensä 701 ottelustaan 291 maalia ja 655 pistettä. Aho on kaikkien aikojen sinivalkoisen pistepörssin sijalla kahdeksan. Seuraavana edellä on Mikko Koivu (711 pistettä).

Aktiivipelaajista Ahon edellä pistetilastossa ovat Aleksander Barkov ja Mikko Rantanen.

Hurricanesin ja Whalersin yhteisessä seurahistoriassa Ahon pistetahti hakee vertaistaan. Ensimmäisten 700 ottelun 654 pistettä häviävät ainoastaan Ron Francisin 798 pisteelle samalla ottelumäärällä. Francisin vuonna 1991 näyttämän esimerkin mukaisesti myös Aho juhlisti 700. otteluaan kahden pisteen illalla.

Viikon suomalaispoimintoja

Myös Dallas Starsissa saavutettiin taas merkittäviä lukemia. Puolustaja Miro Heiskanen pelasi uransa 500. ottelun ja meni lisäksi Rasmus Ristolaisen ohi noustessaan kahdeksannelle sijalle suomalaisten puolustajien kaikkien aikojen pistepörssissä. Heiskanen syötti juhlaottelussaan kaksi maalia, joiden myötä hänen ensimmäisten 500 ottelunsa saldoksi muodostui 61 maalia ja 244 maalisyöttöä, eli yhteensä 305 pistettä.

Starsin ja North Starsin yhteisessä seurahistoriassa enemmän pisteitä 500 ottelussa ovat tehneet Sergei Zubov (313), John Klingberg (338) ja Craig Hartsburg (368). Suomalaispuolustajien pörssissä Heiskasen edellä on seuraavana Janne Niinimaa (319). Teppo Numminen on tilastoykkönen 637 pisteellään. Numminen on kakkospaikalla kaikkien suomalaispelaajien ottelutilastossa 1372 pelillään, mutta Heiskasesta tuli nyt 500 ottelun kerhon 42. suomalainen.

Stars-hyökkääjä Rantanen jätti Olli Jokisen taakseen suomalaisten kaikkien aikojen syöttötilastossa. Rantasen 431 maalisyöttöä ovat suomalaisten kautta aikain yhdeksänneksi suurin lukema. Tilaston kärjessä on Jari Kurri (797), aktiivipelaajien ykkönen on Aleksander Barkov (496).

EDM@DAL: Rantanen ja Heiskanen Starsin kirivoiton arkkitehteina

Viikon muita poimintoja

Aleksandr Ovetshkin teki keskiviikkona maalin Washington Capitalsin ottelussa Winnipeg Jetsiä vastaan. NHL:n kaikkien aikojen maaliennätys parani siis taas yhdellä ja on nyt 908 osumaa.

Pittsburgh Penguinsin Sidney Crosby ohitti Dave Andreychukin kaikkien aikojen maalintekotilastossa. Crosby teki viikonloppuna uransa 641. maalin ja on nyt historiapörssissä sijalla 15.

San Jose Sharksin Macklin Celebrini saavutti sadan NHL-pisteen rajapyykin kautta aikain kahdeksanneksi nuorimpana pelaajana. Hyökkääjä ylsi sataseen 19 vuoden ja 169 päivän iässä, täsmälleen samoilla lukemilla kuin Eddie Olczyk.

New York Islandersin Matthew Schaeferistä tuli NHL-historian ensimmäinen kahdeksan maalia uransa 25 ensimmäisessä ottelussa tehnyt teini-ikäinen puolustaja. Ennen kahdeksatta osumaansa Schaefer oli tasoissa Bobby Orrin kanssa seitsemässä maalissa. Schaefer teki ensimmäisissä 25 ottelussaan 25 pistettä, mikä on Orrin ja Aaron Ekbladin kanssa jaetusti kolmanneksi paras pistemäärä 18-vuotiaalta puolustajalta.

Minnesota Wildin Kirill Kaprizovista tuli Minnesota Wildin seurahistorian kolmanneksi paras maalintekijä, kun Zach Parise jäi taakse. Kaprizovilla on nyt 202 maalia. Edellä ovat vielä Koivu (205 maalia) ja ykkösnimi Marian Gaborik (219 maalia).

Auston Matthews kipuaa kohti kärkisijoja Toronto Maple Leafsin seurahistorian pistetilastossa. Matthews nousi 744 pisteeseen ja ohitti Mitch Marnerin. Toronto-kapteeni on nyt Maple Leafsin kaikkien aikojen viidenneksi paras pistemies. Seuraava tavoiteltava on Börje Salming (768 pistettä), ykköspaikalla on Mats Sundin (987 pistettä).

PIT-SEA: Dewar katkoo veskarin rännikiekon ja petaa paikan Crosbylle

Aiheeseen liittyvä sisältö