Hintz luottaa Dallasin tähtien sitkeyteen

Pääsemme seuraamaan Dallas Starsia NHL-kauden 2025-26 jokaisena kuukautena joukkueen suomalaispelaajien Miro Heiskasen, Roope Hintzin, Esa Lindellin ja Mikko Rantasen näkökulmasta. Tällä kertaa Hintz kirjoittaa "Dallasin mafiapäiväkirjoihin" Starsin menestyksestä vieraskaukaloissa, hänen omasta kaudestaan, kotipeleissä käytettävistä retropaidoista sekä tulevan talven olympialaisista.

Palattiin kahdeksan päivän vieraspelikiertueelta kotiin kiitospäiväksi (27.11.), ja sitten kotona oli vastassa Utah Mammoth. Meillä oli siinä ottelussa ekaa kertaa päällä uudet retropaidat (The ’99 Jersey), jotka on minusta aika siistit ja tyylikkäät. Tykkään siitä, miten niissä näkyy, millaiset paidat oli ennen ja silloin edellisenä mestaruusvuonna. Ja onhan siinä taustalla vähän sekin, että ehkä nyt pitäisi vähän päivittää siellä meidän hallin katossa olevia viirejä. Me pidetään noita paitoja kotipeleissä kevääseen asti (22.3.2026 saakka).

En osaa oikein sanoa, miksi me on tällä kaudella oltu niin hyvä vierasjoukkue (9-1-3). Vain yksi tappio vieraissa. Ehkä siksi, että meillä on nyt sellainen joukkue, jossa jokainen antaa kaikkensa joka ilta. Utahia vastaankin oltiin 2–0 häviöllä, mutta kukaan ei vaan lopettanut pelaamista. Me vaan jatketaan ja uskotaan meidän omaan tekemiseen. Meillä on ollut aika monta ottelua, joissa on tultu takaa ohi. Me vaan luotetaan meidän hommaan eikä anneta sen vaikuttaa mitenkään, vaikka vastustaja olisi päässyt johtoon.

Jotenkin tuntuu, että vieraspeleissä me on annettu mennä vaan. Ei olla ehkä mietitty liikaa, että niillä on kotietu.

Vieraspelireissut on ihan kivoja, ei ne haittaa minua. Kiva lähteä välillä reissuun koko jengin kanssa, mutta onhan se aina myös kiva tulla kotiin, varsinkin pitkältä reissulta. Vuosien varrella on tullut monia paikkoja, joissa tykkään käydä eniten, vaikka Florida, Vegas, Vancouver ja New York.

Pelireissuilla ollaan aika paljon yhdessä pelien ulkopuolellakin. Ainakin käydään syömässä, ja jos on välipäivä eikä treenejä, niin tehdään jotain mukavaa yhdessä. Viime reissulla oltiin Calgaryssa, ja siellä oltiin kylpylässä, käytiin saunomassa. Vähän riippuu missä ollaan ja mitä on saatavilla, mutta joka paikassa koittaa vähän lähteä ulos sieltä hotellihuoneesta.

Välillä me suomalaiset ollaan ihan keskenämme, kun reissulla tehdään jotain. Mutta välillä tulee muitakin mukaan. Itse asiassa yritetäänkin koko ajan, että meidän mukaan tulisi muitakin eikä oltaisi aina me suomalaiset nelistään. Meillä on hyvä porukka, ja mekin on Miron (Heiskanen) ja Esan (Lindell) kanssa oltu Dallasissa niin kauan, että tunnetaan jo kaikki hyvin, ja kaikkia voi pyytää mukaan.

Henkilökohtaisesti pelaaminen on tuntunut hyvältä (20 ottelua, 8+12=20), mutta itselle tärkeintä on se, että joukkue pelaa hyvin. Joukkueellakin on mennyt tosi hyvin (16-5-4). Itsellä oli pieni loukki siinä välissä, mutta aika hyvin sain pelin draivin takaisin päälle paluun jälkeen, ja nyt on tuntunut hyvältä. Toivottavasti jatkuu samalla tavalla.

Olisihan se superia, jos tämä olisi se meidän vuosi. Tuntuu, että on hyvä meininki, ja joukkue on hyvä. On ainakin hyvät saumat, mutta vaikea sanoa, onko tämä juuri ”se vuosi”. Mutta ainakin sitä kannua on lähdetty tavoittelemaan.

Olen kyllä tykännyt meidän uudesta päävalmentajasta (Glen Gulutzan). Hän muutti vähän meidän peliä, ei mitenkään liikaa, mutta pieniä juttuja, jotka on kuitenkin olleet aika vaikuttavia peliin. Meillehän tuli kolme uutta valmentajaa, ja olen kyllä tykännyt kaikista heistä valmentajina ja ihmisinä. Tämä syksy on ollut ihan huikeeta.

Olympialaisissa pelaaminen olisi yksi pienen pojan unelman täyttymys. Siellä pelaamisesta on kuitenkin unelmoinut pienestä pojasta asti, ja nyt siihen voisi olla sauma helmikuussa. Se turnaus on yksi kauden välitavoite, jonka haluaa saavuttaa.

Mahdollinen olympiamatka ei muuta mitenkään treenaamista tai harjoittelua. Enemmän se on sitä, että omassa mielessä on se tavoite ja niin sanottu välisteppi tällä kaudella. Olympialaiset ei muuten muuta mitään siinä jokapäiväisessä tekemisessä.