Pidämme sinut ajan tasalla tulokaspelaajien suorituksista kaudella 2025-26. Tänään - siirtorajan lähestyessä - perehdymme tulokkaisiin, jotka ovat tulleet nykyisiin seuroihinsa pelaajakauppojen kautta.
Zeev Buium täytti joulukuussa 20 vuotta. Yhdysvaltalaispuolustaja on pelannut NHL:ssä vasta 52 runkosarjaottelua, mutta on ehtinyt edustaa jo kahta seuraa. Ja tavallaan hänet on myös kaupattu kaksi kertaa.
Buium siirtyi viisi päivää 20-vuotissynttäreidensä jälkeen Minnesota Wildista Vancouver Canucksiin osana NHL-kauden toistaiseksi merkittävintä pelaajakauppaa, jossa tähtipuolustaja Quinn Hughes matkasi toiseen suuntaan. Eikä hän ollut ainoa tulokaspalanen, jonka Vancouver sai samaisessa kaupassa. Canucksin uudelleenrakennusprojektiin liittyi myös hyökkääjä Liam Öhgren. Sekä Buium että Öhgren ovat Minnesotan entisiä ensimmäisen kierroksen varausvuoroja.
- Heidän (Canucks-fanien) tulisi olla innoissaan siitä nuoruudesta, jota tänne tulee. Me jatkamme mestaruusjoukkueen rakentamista nuoremmilla pelaajilla ja painamme eteenpäin, Vancouverin GM Patrik Allvin perusteli seuraikoni Hughesin kauppaamisen jälkeen.
Minnesota varasi Buiumin kesän 2024 NHL Draftissa numerolla 12. Wild hankki kyseisen varausvuoron tuona samana draft-päivänä Philadelphia Flyersilta. Buium oli siinä vaiheessa jo U18- ja U20-maailmanmestari. Hän voitti myöhemmin toisen U20-kultamitalinsa sekä miesten maailmanmestaruuden.
- Buium on erittäin lahjakas hyökkäävä puolustaja, joka on lyhyessä ajassaan kokenut pudotuspelejä viime vuonna sen jälkeen, kun hänen kautensa päättyi (Yhdysvaltojen yliopistosarjan) Denverissä. Hän hyppäsi saman tien NHL:ään Minnesotan paidassa. Hän on yhä erittäin nuori ja tiedämme, että puolustajilta kestää jonkin aikaa (tottua NHL:ään), mutta hänellä on ilman muuta kykyjä johtaa ylivoimapeliämme, Allvin sanoi.






















