Ristolainen on myös profiililtaan juuri sellainen pelaaja, jota moni mestaruutta jahtaava joukkue etsii: kovaotteinen puolustava puolustaja.
Ristolainen sanoista voi päätellä, ettei hän ainakaan itse yllättynyt hyvistä otteistaan olympialaisissa, sillä TPS-kasvatti syttyy kovista peleistä.
- Niiden pelien takia tätä hommaa tehdään. Jokainen haluaa voittaa, ja koen olevani parhaimmillani kovien panosten peleissä. Oli hienoa pelata pelejä, jotka olivat merkityksellisiä, Ristolainen sanoi Philadelphia Inquirer -lehdelle.
Ristolainen on enää kolmen ottelun päässä 800 NHL-ottelun rajasta, mutta hän ei ole koskaan pelannut playoff-otteluita taalajäillä. Koko ammattilaisuralla alle on tullut kolme playoff-ottelua: kaksi TPS:n paidassa Suomen Liigassa, yksi AHL:ssä.
NHL:ssä Flyersin lisäksi Buffalo Sabresia edustanut 31-vuotias puolustaja tietää olevansa siirtohuhujen keskellä, mutta hän on tottunut siihen jo aiempina vuosina. Ristolainen sanookin, että huhuja on turha miettiä.
- Niitä asioita kun ei voi kontrolloida. Yritin vain hoitaa ruutuni ja tulla paremmaksi päivä päivältä. Se tapahtuu mitä tapahtuu, hän kiteytti.
Ristolainen on pelannut tällä kaudella loukkaantumisen takia vain 21 ottelua. Niissä on syntynyt tehot 1+5=6.