Shestjorkinin alavartalovamma on niin paha, ettei hän pysty enää pelaamaan tällä kaudella. Korpisalo sen sijaan palasi joukkueharjoituksiin lokakuun viimeisinä päivinä.
– Oli hienoa nähdä hänet mukana taas. Hänen tekemisensä näytti hyvältä, Rangersin kapteeni J.T. Miller havainnoi 30. lokakuuta.
– Meillä oli hauskaa jo aiemminkin, silloin kun hän oli terveenä. Hän alkoi sopeutua ryhmään harjoitusleirillä, joten oli todella harmillista, että hän loukkaantui, Miller sanaili.
Keskiviikkona Rangers lähetti Korpisalon AHL:ään hakemaan pelituntumaa. Wolf Pack hävisi kamppailun Hershey Bearsille maalein 1-4, mutta suomalaisveskarille kertyi tuntumaa 34 torjunnan edestä.
Rangersin päävalmentaja Mike Sullivan sanoi torstaina, että Korpisalo matkustaa mahdollisesti joukkueen mukana läntiselle vieraskiertueelle. Ensin käydään kuitenkin vuoropuhelua.
– Tiedän, että hän pelasi erittäin hyvin. Odotamme palautetta häneltä ja keskustelemme seurajohdon ja lääkintähenkilöstön kanssa. Sitten vasta tehdään päätöksiä, Sullivan kertoi.
Dylan Garand, 24, on kantanut lähes kaiken maalivahtivastuun Shestjorkinin loukkaantumisen jälkeen. Ennen tätä kautta Garand oli pelannut kolme NHL-ottelua. Viime otteluissa hätäapuna on ollut 38-vuotias James Reimer.
Tässä tilanteessa Korpisalolle avautuu yllättävä mahdollisuus ottaa Rangersin ykkösmaalivahdin paikka haltuunsa. Porilaissyntyinen veskari on pelannut NHL:ssä jo kaudesta 2015-16 lähtien, mutta ollut lähtökohtaisesti ykkösmaalivahtina vain Ottawa Senatorsissa kaudella 2023-24.
Korpisalo, 32, on nostanut torjuntaprosenttinsa 90:n paremmalle puolelle neljällä kaudella, ja päästettyjen maalien ottelukohtaisen keskiarvon hän on pitänyt alle kolmessa kuudella kaudella. Lisäksi moni muistaa Los Angeles Kingsiin vuonna 2023 suuntautuneen 11 ottelun runkosarjapestin, jonka Korpisalo hoiti loistavasti. Hän saavutti Kingsin veräjällä seitsemän voittoa, torjuntaprosentin 92,1, päästettyjen maalien keskiarvon 2,13 sekä yhden nollapelin.