Puolustaja Otto Salin on asettanut pian käynnistyvälle kaudelle yhden tavoitteen: vakiinnuttaa paikka HIFK:n edustusjoukkueessa. Hän tietää sen vaativan paljon työtä, mutta työnteko ja haasteet eivät ole koskaan pelottaneet häntä, päinvastoin. Hän ei päästä itseään helpolla missään tilanteessa.
- Vaikka sen ehkä hassulta kuulostaakin, niin kehityskohteeni on puolustajana puolustaminen. Sitä yritän parantaa koko ajan. Seuraava steppi urallani on se, että puolustan paremmin, hän selittää.
Salin, 18, pelasi viime kaudella kuusi ottelua Liigassa tehoin 0+1 ja U20 SM-sarjassa yksitoista ottelua, joista kirjattiin 4+8=12 tehopistettä. Hän harmittelee, kuinka muutaman loukkaantumisen kanssa taistellessa kului paljon aikaa, ja sitten iski korona. Pelit jäivät vähiin, joten NHL:n varaustilaisuuden alla hieman jännitti. Ei voinut tietää, millä tavalla NHL-seurat suhtautuvat rikkonaiseen kauteen - ei sittenkään, vaikka kesäkuisella NHL Scouting Combine -testileirillä kolmetoista NHL-seuraa haastatteli häntä.
- Pari yötä nukuin huonosti, kun mietin, että tuleeko varaus ja milloin. Oli se kyllä sitten semmoinen ilonpurkaus, kun oma nimi vihdoin kuului, hän muistelee tilannetta, kun Los Angeles Kings valitsi hänet kaikkiaan 148. pelaajana.
Kiekollinen pakki lähtee mielellään mukaan hyökkäyksiin
Salin arvelee antaneensa kaudella 2020-21 U20-ikäluokan SM-sarjassa riittävät näytöt, jotta Kings uskalsi varata hänet. Oma painoarvonsa saattoi olla myös huhtikuussa Saksassa pelatulla U18 MM-turnauksella, josta Pikkuleijonat saapui kotiin pronssimitalin kanssa.
- NHL on ollut unelma ihan pikkupojasta lähtien. Ensin Liigaan ja sitä kautta sitten änäriin. Joskus neljän tai viiden ikäisenä aloin pelata, ja se oli heti selvää. Olen pelannut pakkina koko ajan. En osaa selittää, miksi sen pelipaikan valitsin. Se vain tuntui olevan minun juttu heti alusta lähtien.
Oikealta laukova Salinin lähtee mielellään mukaan hyökkäyksiin, ja hän pystyy antamaan hyviä avaussyöttöjä. Häntä on kehuttu myös taitavuudesta kiekon kanssa sekä pelin älykkäästä lukemisesta.
- Ne ovat minun taidot ja avut. Tykkään olla kiekossa ja mennä mukaan hyökkäyksiin, hän tuumii.
Keneen NHL-puolustajaan sinun pelityyliäsi voisi verrata?
- Boston Bruinsin Charlie McAvoy. Olen samantapainen pelaaja, mutta en todellakaan lähelläkään hänen tasoaan.
Joka tilanteessa lyödään ainakin pienet panokset pöytään
Salin jatkaa, että NHL:ssä on monia puolustajia, jonka kaltainen huippupakki hän haluaisi olla. Tällä hetkellä hän seuraa eniten Dallas Starsin Miro Heiskasen ja viime kaudella liigan parhaan puolustajan Norris Trophyn, pudotuspelien parhaan pelaajan Conn Smythe Trophyn sekä Stanley Cup -mestaruuden voittaneen Colorado Avalanchen Cale Makarin otteita. Heistä kun saa oivallisia vinkkejä omaan peliin.
Oletko yhtä hyvä luistelija kuin Heiskanen?
- No, sen näkee sitten kun otetaan miehestä mittaa, Salin virnistää.
Salin myöntää pitävänsä haasteista eikä päästä itseään helpolla missään tilanteessa.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
- Tykkään aina kisata, vaikkei välttämättä tarvitsisikaan. Kyllä tykkään laittaa aina jotain pientä panokseksi.
Mahdollista on, että tulevaisuudessa nähdään Salin ottamassa mittaa Heiskasen luistelutaidoista NHL-kaukaloissa, mutta toistaiseksi Salin keskittyy kehittämään peliään kotoisessa Liigassa.
- Kausi kerrallaan mennään. Ensin vakituinen paikka HIFK:ssa ja sillä paikalla hyvää pelaamista. Sitten kun tuntuu siltä, että on valmis, niin sitten voi lähteä yrittämään rapakon toiselle puolelle, hän linjaa.