Buffalo Sabres on Atlantic-divisioonan ykkönen – ainakin hetkellisesti.

Kutkuttavat asetelmat runkosarjan viimeisten otteluiden vieriessä eivät anna juuri kenellekään mahdollisuutta mukavoitua, mutta keskiviikon tulosten myötä Buffalo on divisioonan kärkisijalla ylhäisessä yksinäisyydessään ensimmäistä kertaa yli viikkoon. Ennen keskiviikkoa Sabres oli tasapisteissä Tampa Bay Lightningin ja Montreal Canadiensin kanssa.

– Tuntuu siltä kuin olisimme olleet tiukan kisan keskellä joulukuusta asti. Ensin oli tiukka kisa päästä mukaan kamppailemaan pudotuspelipaikoista, sitten tuli tiukka kisa paremmista sijoituksista. Nyt on tiukka kisa pysyä niillä sijoilla. Divisioonamme on ollut uskomattoman kova. Montreal on pelannut vahvan jakson, Tampa Bay oli hyvässä iskussa. Nyt olemme kaikki samassa nipussa, Sabresin päävalmentaja Lindy Ruff päivitteli.

Sabres vieraili Madison Square Gardenissa ottamassa mittaa New York Rangersista, jonka leirissä tunnelmat ovat täysin päinvastaiset. Siinä missä Buffalossa odotellaan ensimmäisiä pudotuspelejä pitkään aikaan, Manhattanilla tiedetään jo varmaksi, että kausi päättyy runkosarjaan.

Se ei silti estänyt isäntiä laittamasta vieraitaan lujille. Vielä kolmannen erän alkaessa Rangers oli yhden maalin johdossa iskettyään ylivoimalla kahdesti. Summerin soidessa asetelma oli kuitenkin kääntynyt ja Sabres juhli voittoa maalein 5-3.

– Valtava voitto. Tiedämme, millaisessa loppukirissä olemme mukana ja mistä panoksista pelaamme. Tämä ei ollut paras ottelumme, mutta saimme pisteet ja vain niillä on nyt merkitystä, Sabresin hyökkääjä Ryan McLeod sanoi.

NYR-BUF: Zucker survoo kiekon reppuun ja vie Sabresin johtoon

Atlantic-divisioonan kärkikamppailun joukkueiden runkosarjaa on jäljellä enää kolmesta neljään ottelua. Sabres on nyt 104 pisteellään ykköspaikalla, mutta eniten pelanneena. Buffalolaisilla on jäljellä kolme ottelua. Sabres kohtaa vielä Columbus Blue Jacketsin kotonaan, Chicago Blackhawksin vieraissa ja Dallas Starsin kotonaan.

Sabresin kanssa yhtä monta voittoa kerännyt Lightning on kaksi pistettä perässä, yhden ottelun vähemmän pelanneena. Tampa Bay pelaa kaksi seuraavaa otteluaan vieraskentällä – ensin Canadiensia, sitten Boston Bruinsia vastaan – ja päättää runkosarjan isännöimällä Detroit Red Wingsiä ja Rangersia.

Canadiensin voittotili on kahta köyhempi kuin edellisellä kaksikolla, mutta pisteissä se tulee rinta rinnan Tampa Bayn kanssa. Torstain Lightning-ottelun lisäksi montrealilaiset pelaavat kotonaan Columbusta vastaan ennen kuin päättävät runkosarjan reissupeleihin New York Islandersin ja Philadelphia Flyersin vieraana.

Tarvitaan edistyneempi ennustaja kertomaan, kuka tästä kolmen kovan kisasta selviytyy lopulta voittajaksi. Kuntokäyrien osalta yksi erottuu, sillä Montreal on napannut kymmenestä viimeisimmästä ottelustaan kahdeksan voittoa. Kaksi peliä peräkkäin hävinnyt Lightning on voittanut viiden ottelun jaksolla vain kahdesti. Sabres taas yrittää rakentaa uutta putkea, sillä se on voittanut nyt kahdesti peräkkäin ja kuudesta viime koitoksesta neljä.

– Kisa on tiukka ja kova. Haluamme tehdä kaiken voitavamme kasvattaaksemme johtoamme. Olemme kai nyt sitten ensimmäisinä, mutta siellä on kaksi todella hyvää joukkuetta ajamassa meitä takaa. Haluamme kerätä voittoja ja pisteitä, jatkaa täysillä ja olla valmiita pudotuspelejä ajatellen, Sabresin hyökkääjä Alex Tuch kertoi.

Buffalo aloitti keskiviikon koitoksen väkevästi. McLeod johdatti vieraat 1-0 johtoon alle viiden minuutin kohdalla laukauksella oikealta aloitusympyrältä. Samalla hän katkaisi 16 ottelun maalittoman putkensa. Kolme minuuttia myöhemmin Rasmus Dahlinin laukaus kimposi verkkoon Zach Bensonin kautta ja tuplasi vierasjohdon.

NYR-BUF: Benson ohjaa Dahlinin laukauksen sisään avauserässä

Rangers kavensi ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla Alexis Lafrenièren ylivoimamaalilla. Sama mies oli asialla toisen erän alussa onnistuttuaan ohittamaan Sabresin maalia vartioineen Ukko-Pekka Luukkosen läpiajosta. Tilanne tasoittui näin 2-2:een. Adam Fox siirsi Rangersin vielä johtoon reilut viisi minuuttia ennen toista erätaukoa.

Kolmannessa erässä maaleja teki pelkästään Buffalo. Ratkaisu syntyi puolentoista minuutin tehohetken aikana. Tuch ohjasi 3-3 tasoituksen Peyton Krebsin viivalaukauksesta ennen kuin Jason Zucker palautti Sabresin johtoon McLeodin laukauksen paluukiekosta. Benson viimeisteli loppunumerot tyhjään rysään illan toisella osumallaan.

– Saimme kiekot vastustajan selustaan. Omalla alueellamme ja keskialueella pidimme pelimme yksinkertaisena. Kahdessa ensimmäisessä erässä leikimme kiekolla omissa liikaa. Heittelimme kiekkoa keskustan läpi avatessamme peliä. Se ei ole meidän tyyliämme, ja siitä maksoimme hinnan. Sitten saimme pelistämme taas kiinni, Zucker sanoi kolmannen erän suorituksesta.

Aiheeseen liittyvä sisältö