Rinne rentoutuu kännykän ulottumattomissa

Otamme keskiviikkoisin askeleen sivuun kaukalosta ja esittelemme pelaajia jään ulkopuolella. Konkarit, tulokkaat, tähdet ja rivimiehet kertovat mieltymyksistään ja ajatuksistaan. Katso, millainen mies pelivarusteiden alta paljastuu! Kysymysten ristitulessa on tällä kertaa Nashville Predatorsin maalivahti Pekka Rinne.

Pekka Rinne on vartioinut Nashvillen maalia kaudesta 2005-06 lähtien, ja toistaiseksi paras saavutus on Stanley Cup -finaaleissa pelaaminen viime kaudella. Nashvillen peli on tällä kaudella hieman takkuillut, ja joukkue on Läntisessä konferenssissa vasta sijalla 12. Rinteen tilastot ovat kuitenkin kohdallaan, sillä hän on torjunut kiekot 93,1-prosenttisesti ja päästänyt keskimäärin 2,10 maalia ottelua kohti. NHL.com/FI tapasi huippuvahdin ja otti selvää, mistä muusta hän pitää kiekkojen pysäyttämisen lisäksi.
Oletko Nashvillen suomalaisten isähahmo?
- Kai se niin vähän on. Joskus se menee vähän toisinkin päin, ja välillä he joutuvat katsomaan minun perääni. Mutta kyllä se yleensä on niin, että minä katselen Juusen (Saros) ja Miikan (Salomäki) perään. Itse asiassa he ovat asuneet aika paljon luonani, harjoitusleirit ja muutenkin. Olen sillä lailla yrittänyt vähän ottaa heitä siipieni suojaan.
Nautitko kesäisin Suomessa siitä, kun saat olla luonnossa, mökkeillä ja kalastaa?
- Kyllä, mitä nyt kerkiää. Viime kesä jäi jotenkin repaleiseksi ja oli sen verran lyhyempi sekä hektinen, ettei oikein hirveästi ehtinyt harrastaa noita asioita. Mutta nautin kyllä kovasti luonnossa olemisesta, kalastuksesta ja siitä, että pääsee vähän pois sellaiseen paikkaan, missä kännykkä ei kuulu. Se on minulle lomaa. Ehdin kuitenkin tehdä kesällä viikon reissun Norjaan, ja se oli hieno matka.
Miten olet sopeutunut vilkkaaseen Nashvilleen?
- Tosi hyvin, ei mitään ongelmaa. Tietenkin aikanaan kun sinne lähti Oulusta, niin se oli iso hyppy, mutta hyvin olen sopeutunut. Ihmiset ovat uskomattoman ystävällisiä. Siitä on tavallaan tullut minun kotini. Tämä on jo kymmenes kauteni Nashvillessä, ja kaupungista on tullut rakas paikka. Sinne on varmasti paljon siteitä loppuiäksi.

Kuunteletko kantria?
- No itse asiassa jonkin verran, mutta se ei ole ihan minun suosikkigenreni. Mutta kyllä sitä ihan väkisinkin tulee kuunneltua.
Mitä kuuntelet mieluimmin?
- Tykkään rockmusiikista ja vähän vanhemmastakin musiikista. Aika kaikkiruokainen olen. Täällä huomaan monesti, että tulee kuunneltua paljon suomalaista musiikkia, ihan peruspoppia ja tämän hetken hittilistoja.
Saatko kulkea rauhassa Nashvillessä, vai tunnistavatko ihmiset?
- Ihan saa kyllä rauhassa mennä. Tietenkin lätkäfanit tunnistavat, mutta saa olla rauhassa. Ei sitä asiaa tarvitse miettiä.

YouTubessa on video, jolla 3-vuotias poika menee onnesta sekaisin, kun tervehdit häntä jäältä lähtiessäsi. Onko mukavaa ilahduttaa lapsia?
- Onhan tuollaiset tilanteet ihan mahtavia. Meidän joukkue on siinä mielessä hieno, että teemme paljon erilaisia hyväntekeväisyysjuttuja. Esimerkiksi minulla on säätiö, jonka kautta sairaalan lastenosastolta pitkäaikaisesti sairaat lapset pääsevät katsomaan pelejä perheensä kanssa, jos vain ovat siinä kunnossa. Minulla on hallilla aitio, jossa he seuraavat peliä, ja ottelun jälkeen käyn aina katsomassa heitä. Meillä on sillä lailla hyvä perinne tässä seurassa, että meitä rohkaistaan tällaiseen toimintaan. Monesti ei tule ajatelleeksi, että saattaa olla jonkun pienen lapsen esikuva, ja hän katsoo sinua ylöspäin. Totta kai se tuntuu hienolta.
Viime kevään pudotuspelien ja Stanley Cup -finaalien aikana Nashvillen lehdissä ja muuallakin oli paljon juttuja siitä, että olet alkanut joogata ja muuttanut ruokavaliosi täysin. Onko kyse elämäntapojen muutoksesta?
- Tuosta oli paljonkin silloin juttuja, enkä tiedä mistä se oikein lähti. En ihan koe, että olisin niin hirveästi muuttanut elämäntyyliäni. Ylipäätään pyrin syömään ja kaikin puolin elämään terveellisesti. Esimerkiksi joogaa olen harrastanut joka kesä jo pitkään, ainakin kerran viikossa. Tykkään siitä, koska se on kropalle ja mielelle hyvä reset-nappula. Ruokapuoli on kyllä aika perusjuttuja, ei mitään extremeä.