Matthews_MapleLeafs_rests

Toronto Maple Leafsin hyökkääjä Auston Matthews kärsii polvivammasta, joka vaatii ainakin kolmen viikon toipumisen.

  • En ole ihan varma, mitä tapahtui, tai oliko kyse jostain yksittäisestä tilanteesta. Hän tunsi jotain epämukavuutta pari kertaa ottelun aikana, eikä siitä ajateltu ihmeempiä. Tuntemuksia oli kuitenkin seuraavanakin päivänä, Maple Leafsin päävalmentaja Sheldon Keefe sanoi perjantaina.
    Matthews loukkaantui keskiviikkona ottelussa New York Rangersia vastaan. Matthews ehti pelata lähes 22 minuuttia ja laukoa maalia kohti neljä kertaa, mutta ei kyennyt jatkamaan kymmenen ottelun pisteputkeaan.
    Matthews on Toronton kolmanneksi paras pistemies 25 maalillaan ja 53 pisteellään. Aiemmin tammikuussa sentteri oli sivussa jo kahdesta ottelusta loukkaantumisen vuoksi.
    - Olemme oppineet, että joukkueemme on sinnikäs kokoonpanosta riippumatta. Puolustuksemme on kokenut kovia ja poissaoloja on ollut koko sarjaan verrattuna paljon, mutta se ei ole haitannut joukkuettamme. Olemme totta kai erilainen joukkue, mutta ei se tarkoita, että meidän on pelattava eri tavalla. Samojen asioiden on jatkuttava, Keefe totesi.
    Maple Leafs -pelaaja oli valittu myös ensi viikon tähdistöotteluun. Matthewsin tilalle Atlantic-divisioonan joukkueeseen nousee Florida Panthersin kapteeni Aleksander Barkov.
    Lisää aiheesta: [Aleksander Barkov korvaa Auston Matthewsin All-Star-ottelussa]
    Toronto pelaa tauon alla vielä kolme ottelua kohdatessaan Ottawa Senatorsin, Washington Capitalsin sekä Boston Bruinsin.