– Hyvin olen päässyt joukkueeseen sisään. Pystyy puhumaan kaikille. Viime kauteen kun vertaa, niin silloin en ihan kaikille mennyt saman tien puhumaan. Nyt pystyy juttelemaan kaikille. Olen päässyt porukkaan hyvin mukaan, hän muistelee ja lisää, että vastaanotto oli kyllä erittäin lämmin jo vuosi sitten.
– Isoimmat nimet tulivat heti juttelemaan ja toivottivat tervetulleeksi. Heti otettiin hyvin mukaan, ja sama tällä kaudella.
Kopissa suomalaisia, ruotsalaisia ja jossain siinä välissä Karlsson
Ruotsin maaperällä kun ollaan, niin ulkopuolinen voisi luulla, että Penguinsin kopissa on meneillään pienimuotoinen Finnkampen. Koivunen oikoo, ettei todellakaan ole.
– On niin mukavat ruotsalaiset meidän joukkueessa, ettei ole mitään sellaista. (Erik) Karlsson on pelannut Suomessa (Jokerit kaudella 2012-13), joten hänet voi laskea melkein suomalaiseksi. Hän taitaa jopa muistaa muutaman sanan suomea, vaikkei kovin paljon kieltä oppinutkaan.
Koivusen lisäksi tällä hetkellä Penguinsin vahvuudessa pelaa toinenkin suomalaishyökkääjä, Joona Koppanen. Kaverit istuvat Penguinsin kopissa vierekkäin, ainakin Tukholman Avicii Arenassa.
– Vieraspeleissä on oltu vierekkäin, mutta ei muuten. Kotipeleissä ja treenihallissa ei olla vierekkäin.
Suomalaiset ovat myös pelanneet joitakin otteluita samassa ketjussa keskushyökkääjä Kevin Hayesin kanssa.
– On hyvä pelata Joonan kanssa. Hän on tosi tunnollinen, pelaa aika vahvasti kahteen suuntaan ja pelaa sitä tosi hyvin. Itse pystyy sitten vähän pelaamaan hyökkäyssuuntaan ja koettaa käyttää vahvuuksia siellä.
Koivuselle on kerrottu, että hän oli päiväkoti-ikäisenä julistanut lähtevänsä isona Kanadaan pelaamaan jääkiekkoa. Niinhän siinä melkein sitten kävi. NHL-seura on nyt Yhdysvaltojen puolella, mutta kauden mittaan Penguins kuitenkin käy pelaamassa Kanadassa.
– NHL on aika lailla ollut sitä, mitä odotti. Joskus nuorempana kuuli jonkinlaisia tarinoita NHL:stä, ja viime kaudella Wilkesissä Valtteri Puustinen kertoi änäristä.
Sitä nelivuotias kiekkopoika ei osannut aavistaa, että NHL:ään päästyään samassa ketjussa vierellä luistelisi Sidney Crosby, jonka pelaamista hän seurasi junnuvuosina tarkkaan.
– Ei, sitä ei osannut ajatella, että se joskus tapahtuu.
Koivunen soittaisi mielellään JVG:tä Penguinsin kopissa
Penguinsin pukukopissa musiikki tulee huoltajan säätämältä iPadilta, mutta Koivunen ei ole aivan varma, kuka musiikin valitsee. Jos hän saisi päättää, kopissa kaikuisi JVG – ja suomalaisten nurkkaus laulaisi mukana.
Jos Penguins pelaa kotona, Koivusen pelipäivä on hyvin tavanomainen: aamujäät, lounas, reilun tunnin päikkärit, joskus pieni happihyppy eli kävely ulkona. Hallille mennään kaksi tuntia ennen pelin alkua.
– Juon Red Bullin hallilla ja sitten pelaan vähän palloa. Kaikki tulee aina tehtyä suunnilleen samalla tavalla, mutta jos kaikki ei mene aina samalla tavalla, niin ei haittaa. En ole taikauskoinen. Yleensä juttelen kopissa muiden kanssa ennen peliä ja herättelen itseni muutamaa minuuttia ennen jäälle lähtöä.
Kun vieraspeleissä on asetuttu hotelliin, Koivunen laittaa ”jotain urheilua pyörimään” televisiossa, vaikkapa jääkiekkoa.
– Jos ei tule mitään urheilua, niin Netflixistä voi katsoa jotain. Tällä hetkellä seuraan The Office -sarjaa, hän mainitsee suosikkinsa.