LAK-PIT: Rust viimeistelee Malkinin tarjoilusta

Teräskaupungissa perinteisesti vahvat rakenteet näyttävät nyt huojuvan. Pittsburgh Penguins nimittäin on vaikeuksissa, joissa sitä ei todellakaan ole totuttu näkemään.

Kaikki on tulosten valossa muuttunut käden käänteessä, käytännössä reilun viikon aikana. Penguins voitti viime viikon tiistaina Toronto Maple Leafsin, mutta sen jälkeen on tullut pelkkiä tappioita. Perjantaina vastassa oli Anaheim Ducks, ja taas jouduttiin käyttämään punakynää.
Stanley Cupista haaveilevalle Penguinsille tilanne on poikkeuksellinen. Viiden pelin huonoja jaksoja on kyllä tullut silloin tällöin, mutta viisi peräkkäistä nollan pisteen peliä on jo selvästi harvinaisempi juttu. Penguinsin historiasta vastaavaa saa hakea jo yli kahdeksan vuoden takaa, joulukuun 2011 ja tammikuun 2012 väliltä.

Viimeistelyyn liittyvä tuska paistaa läpi
Veistä haavassa kääntää se, ettei Penguins ole edes pelannut päävastustajiaan vastaan. Sellaiseksi voidaan varmasti laskea Washington Capitals, mutta neljä muuta tappiota tulivat heikommilta joukkueilta. Mukana ovat esimerkiksi Los Angeles Kings ja Buffalo Sabres.
- Emme tee maaleja. Vaikea voittaa, jos ei saa toimitettua kiekkoja maalille. Tilanteiden puutteesta se ei johdu. Parissa edellisessä pelissä meillä on ollut huomattavan paljon maalipaikkoja, mutta emme ole osuneet, Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan sanoi perjantain tappion jälkeen.
Valmentajan mukaan viidellä tappiolla ei välttämättä ole selvää yhteistä nimittäjää, mutta juurikin viimeistelyyn liittyvä tuska paistaa läpi. Penguins iski näissä otteluissa yhteensä kahdeksan maalia. Capitals-ottelu on ainoa, jossa se osui enemmän kuin kahdesti.

WSH-PIT: Crosbyn laukaus pomppii sisään

Yhtä äkkiä Pittsburghissa on jouduttu miettimään asetelmia uudelleen. Enää ei katsella eteenpäin ja tähdätä ylöspäin - nyt takaa kuuluu nälkäisten takaa-ajajien lähestyminen.
Ducks-tappion jälkeen Penguins tipahti Metropolitan-divisioonassa kolmannelle tilalle. Capitals on nyt neljän pisteen päässä ykkösenä, välissä Philadelphia Flyers on pisteen verran edellä. Suoran pudotuspelipaikan suhteen lähin uhkaaja on New York Islanders, jolla on takamatkaa vain kaksi pistettä.
- Tiedän tämän joukkueen luonteen. Kaikki on hyvin. Nyt on vaikeampi jakso, kuten kaikilla joskus. Se vain vahvistaa meitä pitkässä juoksussa. Vaikeaahan tästä on puskea läpi, mutta pystymme siihen, maalivahti Matt Murray rauhoitteli perjantaina.
Voimaa haettava joukkueen sisältä
Sidney Crosby on yksi pelaajista, joiden pistetahti on hyytynyt. Viidessä viime ottelussa Penguins-kapteeni on tehnyt yhden maalin. Kärkipuolustaja Kris Letangilla on samalta jaksolta yksi syöttöpiste. Pittsburghiin siirtymisensä jälkeen kovassa vireessä ollut Jason Zucker teki Ducksia vastaan joukkueen molemmat maalit, mutta yksittäisen pelaajan yksittäinen hyvä päivä ei nyt riitä.
Uusia värväyksiä ei enää voi tehdä siirtoikkunan sulkeuduttua keskellä nykyistä taaperrusta. Kuten Murray sanoi, tarvittavan voiman on löydyttävä joukkueen sisältä.

PIT-TOR: Crosby kasvattaa Penguinsin johtoa

Crosbyn kaltaiset johtavat pelaajat eivät yleensä ryömi pitkään, joten yleisesti ottaen Pittsburghissa varmasti voidaan uskoa käännekohdan olevan vain ajan kysymys. Vaihtoehtojakaan ei ole.
- Viesti on se, että meidän on pysyttävä yhtenäisinä ja löydettävä ratkaisut yhdessä. Näin myös teemme. Keräämme itsemme ja jatkamme taistelua. Uusi mahdollisuus odottaa heti lauantaina, Sullivan sanoi.
Uusi mahdollisuus tarkoittaa uusia heikompia vastuksia. Lauantaina Penguins vierailee San Josessa, sitten vastassa ovat Ottawa Senators sekä Sabres.
Metropolitan-divisioonan kovuus ei anna alamäissä paljoa anteeksi. Nyt on pingviinien vuoro huomata, miten nopeasti vankka tilanne voi kääntyä pieneksi hädäksi.