Rasmus Kumpulainen 2

Kesäkuun lopulla järjestetyn NHL Draftin yksi suurimmista suomalaisyllätyksistä nähtiin toisella kierroksella, kun Minnesota Wild varasi Rasmus Kumpulaisen jo 53. vuorolla. Pelicans-kasvattia ennakoitiin myöhempien kierroksien varaukseksi, mutta isokokoinen keskushyökkääjä kelpasi Minnesotalle jo varaustilaisuuden toisen päivän ensimmäisillä vuoroilla.

Kumpulainen ei lähtenyt NHL Draftiin paikan päälle, vaan seurasi varaustilaisuutta perheensä kanssa kotona. Yllätys oli iso, kun oma nimi huudettiin toisella kierroksella.

  • Olin hieman shokissa. En tiennyt, mitä siinä olisi pitänyt tehdä. Äitini rupesi itkemään, Kumpulainen luonnehti tunnelmia Wildin kehitysleirillä.
  • Tämä oli totta kai hieno kokemus. Halusin olla kotona, sillä koko perheeni ei olisi päässyt varaustilaisuuteen paikan päälle. Halusin jakaa tämän hetken heidän kanssaan.

Kumpulainen ei ollut ennakkoon pohtinut sen suuremmin, mikä seura hänet lopulta varaisi.

  • En ajatellut erityisesti, että Wild varaisi minut. Tilannetta on vähän vaikea arvioida ennakkoon, sillä ikinä ei voi tietää, mitä joukkueet pelaajista ajattelevat. Nyt on hienoa olla Minnesotassa.

NHL Draftin ensimmäisillä kierroksilla varatut suomalaispelaajat ovat tyypillisesti tuttuja vähintään Liigasta, mutta Kumpulainen tekee sääntöön poikkeuksen, sillä hän ei ole vielä debytoinut liigajäillä. Lahtelaiskiekkoilija on pelannut urallaan vasta kaksi miesten peliä, jotka hän pelasi viime kaudella Mestiksessä Heinolan Peliittojen riveissä ilman tehopisteitä.

Pelicansin U20-joukkueen mukana tulosta on kuitenkin syntynyt. Viime kaudella hän kirjautti U20 SM-sarjassa 41 ottelussa tehopisteet 11+23=34. Neljässä pudotuspelissä tilille tuli yksi maali ja yksi syöttöpiste. Keväällä 18-vuotiaiden MM-kisoissa Kumpulainen kirjautti viidessä ottelussa tehopisteet 3+2=5.

Hän on pitänyt kesällä pientä taukoa jääharjoittelusta, mutta matkusti heinäkuussa Wildin nuorten pelaajien leirille. Meno NHL-organisaation matkassa on maistunut suomalaishyökkääjälle.

  • Ihan mukavalta tuntuu. Kesällä olen pitänyt pientä taukoa, mutta oli hienoa palata jäälle ja nähdä faneja katsomossa, Kumpulainen tunnelmoi.

Keskushyökkääjä on 190 senttiä pitkä, mikä takaa sen, että hän ei jää muiden jalkoihin pienen kaukalon ahtaissa tiloissa.

Rasmus Kumpulainen
  • Olen kahden suunnan pelaaja, joka on vahva niin puolustusalueella kuin hyökkäysalueellakin. Minulla on myös taitoa ja osaan suojata kiekkoa hyvin, Kumpulainen luonnehti.

Oppia pelaamiseensa Kumpulainen kertoo hakevansa toisen suomalaisen kahden suunnan hyökkääjän, Aleksander Barkovin, otteista. Roolimalli on sopiva, sillä Barkov palkittiin parhaalle puolustavalle hyökkääjälle jaettavalla Selke Trophylla vuonna 2021.

Myös Wildin pitkäaikaisen kapteenin Mikko Koivun otteet ovat tulleet nuorelle pelaajalle tutuiksi leijonapaidasta.

  • Mikko Koivu on täällä legenda ja pelasi uransa parhaat vuodet Wildissa. Itse näin häntä enemmän maajoukkueessa, jossa hän voitti maailmanmestaruuden. Silloin en seurannut häntä niinkään paljon Wildissa, Kumpulainen sanoo.
mikko koivu

Kumpulaisella, 17, ei ole vielä sopimusta Wildin kanssa. Nuoren hyökkääjän on kuitenkin määrä suunnata syksyllä Pohjois-Amerikkaan pelaamaan Kanadassa OHL-junioriliigaa, josta hän hakee tuntumaa pieneen kaukaloon.

  • Luultavasti menen Oshawa Generalsiin, mutta se ei ole vielä sataprosenttisen varmaa, Kumpulainen avasi suunnitelmiaan.

NHL-jäät siintävät Kumpulaisella horisontissa ja aika näyttää, koska hän saa tilaisuuden esiintyä ensimmäistä kertaa maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa. Hyökkääjällä ei kuitenkaan ole kiirettä NHL-kokoonpanoon.

  • Vaikea sanoa, miten kauan se ottaa. Pitää ensin saada lisää voimaa, ja kehittää luistelua sekä kaikkia muitakin ominaisuuksia. Voi ottaa muutaman vuoden ennen kuin pääsen riittävälle tasolle, Kumpulainen arvioi.