WPG Rasmus Kupari

Rasmus Kupari joutui olemaan kaksi kuukautta loukkaantuneena sivussa, mutta nyt Winnipeg Jetsin hyökkääjän näkymät ovat taas lupaavat.

Kupari on säväyttänyt NHL:ssä erityisesti luistelunopeudellaan. Hän oli pitkään NHL EDGE -tilastoissa nopeusykkösenä lukemallaan 38,54 kilometriä tunnissa. Tällä hetkellä kärjessä on Philadelphia Flyersin Owen Tippett (38,97 km/t).

– Kun hän pääsee vauhtiin, hän suorastaan lentää. Todella erityinen taito, sillä tuollaista ei voi opettaa, Kuparin joukkuetoveri Kyle Connor sanoi.

Kuparin, 23, rooli on ollut Jetsissä toistaiseksi suhteellisen pieni, mutta Connor uskoo kuntoutuneen hyökkääjän edistyvän.

– Hänen kehityksensä jatkuu. Mitä enemmän hän pääsee pelaamaan, sitä paremmin hän sopeutuu joukkueen järjestelmään. Hänelle voi tulla vielä iso rooli joukkueessa. Palautuminen loukkaantumisesta on myös henkinen haaste. On löydettävä omat vahvuutensa ja päästävä uudelleen tasolleen, pohti Connor.

Jetsin päävalmentaja Rick Bowness kertoi, että valmennusjohto hahmottelee Kuparille parhaillaan sopivaa roolia.

– Pitkän poissaolon jälkeen palaaminen joukkueeseen on vaikeaa. Hän on loistava luistelija ja hyvä tyyppi. Hän on kilpailuhenkinen ja tekee ahkerasti töitä. Aikaa kuitenkin tarvitaan, koska täytyy pelata ja harjoitella paljon. Kuntoutuville pelaajille ei myöskään sovi sälyttää epärealistisia odotuksia, huomautti Bowness.

Kotkalaissyntyinen Kupari on alun perin Los Angeles Kingsin ensimmäisen kierroksen varaus vuoden 2018 NHL Draftista. Hän siirtyi Kingsistä Jetsiin osana suurta pelaajakauppaa heinäkuussa 2023.

NHL-uraltaan Kuparilla on 151 ottelua ja tehopisteet 9+21=30. Pudotuspeleissä hän on esiintynyt 11 ottelussa.

Bowness mainitsi myös puolustaja Ville Heinolan, jolla ei ole vielä NHL-otteluita tältä kaudelta. Winnipeg-luotsi ei osannut sanoa mitään eksaktia suomalaispakin mahdollisesta paluusta isoon liigaan. Heinola loukkaantui syksyllä, ja AHL:stä hänellä on tältä kaudelta kymmenen kamppailua.

Aiheeseen liittyvä sisältö