FIRivalries

NHL:ssä luotiin täksi kaudeksi uudet divisioonat ja uudenlainen otteluohjelma koronaviruspandemian takia, mikä on tehnyt runkosarjasta jopa normaalia mielenkiintoisemman.

Tällä kaudella joukkueet kohtaavat vain oman divisioonan joukkueita matkustuksen vähentämiseksi. Lisäksi joukkueet iskevät monesti yhteen useamman kerran peräkkäin. Se on johtanut siihen, että jo runkosarjassa haistellaan niin sanottua pudotuspelitunnelmaa. Uusia mielenkiintoisia taistelupareja syntyy koko ajan, ja useimmat vanhatkin klassikkokohtaamiset ovat säilyttäneet hohtonsa.
Peräkkäisten otteluiden suola on siinä, että edellisen kohtaamisen tapahtumat ovat tuoreessa muistissa. Esimerkiksi kun Vancouver Canucksin Tyler Myers ajoi rumasti Montreal Canadiensin Joel Armiaa joukkueiden toisessa peräkkäisessä kohtaamisessa, sai Canucksin puolustaja vastata teoistaan heti pari päivää myöhemmin, kun Canadiensin Joel Edmundson haki Myersin tanssiin mukaan.
Tällaista tullaan näkemään pitkin kautta. Uusia, vesi kielellä odotettavia taistelupareja syntyy koko ajan.
Lisää aiheesta: [Power Rankings: Kanadalaiset nousivat kärkeen ]
- Se on otteluohjelman luonne. Otteluissa on enemmän pudotuspelitunnelmaa kuin normaalissa tilanteessa, jolloin keskinäisten otteluiden välissä saattaa kulua aikaa pari kuukautta, sanoi Toronto Maple Leafsin päävalmentaja Sheldon Keefe.
Normaalia lyhyempi runkosarja on johtanut siihen, että jokaisen sarjapisteen arvo on aiempaa suurempi. Täyden potin nappaaminen tupla- tai triplaotteluista voi olla erityisen haastavaa.
- Jos voittaa ensimmäisen kohtaamisen, toisesta ottelusta tulee entistä suurempi haaste. Tarjolla on ikään kuin bonuspisteitä, ja nuo pisteet saattavat hyvinkin määrätä sen, ketkä pääsevät pudotuspeleihin, mietiskeli Oilersin päävalmentaja Dave Tippett.
Vaatimustasoa nostaa etenkin se, että joukkueet oppivat tuntemaan toisensa paremmin.
- Otteluiden välillä tehdään muutoksia, joten ensimmäisessä ottelussa nähdyt asiat eivät saata näkyä enää toisessa ottelussa. Tässä pelataan vähän kuin minisarjoja, jossa jokaisen ottelun välillä tehdään muutoksia sen mukaan, mitä vastustajat tekevät, kiteytti Tampa Bay Lightningin tähtihyökkääjä Brayden Point.
Scotia Northissa tulikuuma tunnelma
Etenkin Kanadassa majaansa pitävien seurojen muodostama Scotia North -divisioona on viikosta toiseen poikkeuksellinen klassikkotehdas. Montreal kohtasi ennen kolmea Canucks-otteluaan kaksi kertaa putkeen Edmonton Oilersin. Kahdessa seuraavassa ottelussaan joukkue haastaa Calgary Flamesin. Sen jälkeen edessä ovat tuplaottelut Canucksia ja Ottawa Senatorsia vastaan.
Vancouver puolestaan avasi kautensa tuplaotteluilla Oilersia ja Flamesia vastaan. Sen jälkeen edessä oli kolme Montreal-vääntöä, ja nyt joukkue kohtaa kolmesti Ottawan.

VAN-OTT: Juolevi laukoo NHL-uransa ensimmäisen maalin

Kanadassa mielenkiintoisimpiin pareihin tulee lukeutumaan Montreal-Toronto. Kumpikin kuuluu peliesitystensä puolesta Scotia Northin kärkeen. Eikä voi tietenkään unohtaa todellista klassikkoa, Battle of Albertaa, joka on Edmontonin ja Calgaryn välinen tulikuuma näytös.
Idässäkin perinteisiä herkkupaloja
Scotia Northissa riittää luonnollisesti runsaasti tuttuja taistelupareja, mutta samaa voi sanoa MassMutual East -divisioonasta, jossa on itärannikon seuroja. Esimerkiksi Pittsburgh Penguinsin ja Washington Capitalsin välisiä taistoja odotetaan aina suurella mielenkiinnolla. Joukkueet ovat pelanneet tällä kaudella yhden tuplaottelun, ja molemmat väännöt ratkaistiin vasta varsinaisen peliajan jälkeen.
Samassa divisioonassa pelaa muun muassa Philadelphia Flyers, joten Flyersin ja Penguinsin välinen Battle of Pennsylvania -klassikko nähdään monen monta kertaa runkosarjan aikana.
Eikä voida tietenkään jättää mainitsematta New York Cityn ja sen lähiympäristön seuroja. New York Rangersin, New York Islandersin ja New Jersey Devilsin välisissä otteluissa on aina erityinen jännite.
Discover Centralissa kovia suomalaiskohtaamisia
Discover Central -divisioona on huippumielenkiintoinen etenkin suomalaisnäkökulmasta. Esimerkiksi Roope Hintzin, Miro Heiskasen, Esa Lindellin ja Joel Kivirannan Dallas Stars avasi kautensa kohtaamalla kahdesti Juuse Saroksen, Pekka Rinteen, Erik Haulan ja Mikael Granlundin Nashville Predatorsin.
Divisioonassa pelaavat myös Teuvo Teräväisen ja Sebastian Ahon Carolina Hurricanes, Aleksander Barkovin, Eetu Luostarisen, Juho Lammikon ja Markus Nutivaaran Florida Panthers sekä Patrik Laineen, Mikko Koivun ja Joonas Korpisalon Columbus Blue Jackets.

NSH-CAR: Ahon ja Svetshnikovin kemiat toimivat

Vielä kun ryppääseen lisätään Valtteri Filppulan Detroit Red Wings ja Kevin Lankisen Chicago Blackhawks, on divisioonassa toistuvasti tarjolla kovan luokan suomalaiskohtaamisia.
Mainittakoon loppuun vielä Honda West -divisioona, jossa myös riittää kovia taistoja. Etenkin Central-divisioonasta toisillensa äärimmäisen tutut Colorado Avalanche ja St. Louis Blues saavat aikaiseksi melkoisia näytöksiä. Myös Kalifornian joukkueet ovat perinteisesti järjestäneet kuumia kamppailuja keskenään.
NHL:ssä siis riittää kuumaa tunnelmaa - aina runkosarjan alusta keskikesään asti.