NHL:ssä tehtiin lauantaina komeaa suomalaishistoriaa, kun tilastoihin saatiin jälleen uusi taalajäillä ottelun aloittanut maalivahti. Seattle Krakenin Nikke Kokko nostettiin torstaina AHL:stä kirkkaisiin valoihin, ja lauantaina 22-vuotias maalivahti torjui uransa ensimmäisen NHL-voiton Calgary Flamesin kustannuksella lukemin 4-1.
Kokolle avautui odotettu mahdollisuus, kun Seattlen rutiinitorjujat Joey Daccord (alavartalovamma), Philipp Grubauer (alavartalovamma) ja Matt Murray (henkilökohtaiset syyt) olivat kaikki sivussa. Krakenin kesän 2022 NHL Draftissa varaama Kokko nähtiin jo viime keväänä yhdessä NHL-kamppailussa, mutta tuolloin hän luisteli varamaalivahtina jäälle vasta kamppailun loppuvaiheilla.
Uran tähän asti suurin hetki jännitti jonkin aikaa, mutta normaalit lämmittelyrutiinit helpottivat nopeasti tilannetta.
– Nyt tunnelma on todella hyvä. Olin hiukan hermostunut, kun saavuin hallille, mutta tilanne helpotti jo lämmittelyssä. Kun kiekko putosi jäähän, niin tämä tuntui ihan normaalilta ottelulta, voitokas Kokko kommentoi.
Tällä kaudella 34 ottelua AHL-joukkue Coachella Valley Firebirdsissä torjunut Kokko ei saanut pehmeää laskua NHL-vauhtiin, sillä vierasjoukkue Flames laukoi jo ensimmäisessä erässä peräti 12 kutia kohti Krakenin maalia. Illan ensimmäinen täysosuma nähtiin kuitenkin vasta toisella 20-minuuttisella, kun Calgaryn Hunter Brzustewicz onnistui ohittamaan Kokon terävällä laukauksella ajassa 21.11.
Avausmaaliin merkittiin syöttöpiste myös Flamesin suomalaispuolustaja Olli Määtälle, joka on esittänyt loppukaudesta todella vakuuttavia otteita. Maaliskuussa Utah Mammothista Flamesiin kaupattu Määttä on kerännyt 18 viime ottelussa tehot 2+11=13.
Kraken ryhdistäytyi pikaisesti avausmaalin jälkeen, ja ottelu kääntyi hetkessä päälaelleen. Kotijoukkue rakenteli toisen erän aikana kolme täysosumaa, jotka veivät lopulta aina sarjapisteille asti. Seattlen osalta maalitilastoihin pääsivät Frederick Gaudreau, Chandler Stephenson ja Matty Beniers. Loppulukemat tyhjään verkkoon viimeisteli vielä kolmannessa erässä kokenut konkari Jordan Eberle.





















