Tietoomme on tullut käyttäytymistä, joka ei ole ollut hyväksyttävää. Sellaista ei voi hyväksyä, tapahtuipa se kymmenen vuotta sitten tai viime viikolla.
Vaikka asia ei ole aiemmin ollut tiedossamme, fakta on se, että meidän on liigana - niin meidän, joukkueidemme, pelaajiemme, valmentajiemme, organisaatioidemme kuin faniemme puolesta - vastattava tähän selkeällä, merkityksellisellä ja asianmukaisella tavalla. Ammattimainen toiminta ja kunnioitus ovat aina olleet tärkeitä periaatteita liigallemme, mutta varsinkin nyt on erityisen tärkeää keskustella niistä, sillä jokainen on oikeutettu kunnioittavaan kohteluun työpaikallaan.
Maailma on muuttumassa parempaan suuntaan. Tässä hetkessä on mahdollisuus positiiviseen muutokseen, ja tätä kehitystä on joudutettava. Siitä hyötyvät kaikki rakastamamme lajin parissa toimivat. Ja vaikka muutos on jo käynnissä, meidän on silti tunnustettava asiat, jotka ovat olleet aiemmin pielessä. Silloin väärin kohdellut tulevat kuulluiksi ja pystymme estämään vastaavia asioita tapahtumasta uudelleen.
Osallistaminen ja monimuotoisuus eivät ole pelkkiä muotisanoja, vaan NHL:n perusperiaatteita. Siksi olemme laatineet periaatejulistuksen sekä panostaneet paljon aikaa, vaivaa ja resursseja Learn to Play ja Hockey is For Everyone -hankkeisiimme. Viestimme on yksiselitteinen: emme hyväksy minkäänlaista loukkaavaa käytöstä.
Kerron nyt, miten jatkamme tästä eteenpäin.
Välitän teille tarkalleen sen, mitä NHL:n johtokunnalle sanottiin kokouksessamme.
1. Emme pidä yllätyksistä - Bill Petersin tapaus tuli meille täytenä yllätyksenä
Jatkossa NHL-seurojen on ilmoitettava välittömästi minulle tai apulaiskomissaari Bill Dalylle, mikäli tietoon tulee tapauksia, joissa NHL:n henkilöstöön kuuluva on käyttäytynyt sopimattomasti, lainvastaisesti, loukkaavasti tai liigan toimintaperiaatteiden vastaisesti joko kaukalossa tai sen ulkopuolella. Mikäli tällainen asia jätetään ilmoittamatta, seuralle ja tapaukseen osallisille henkilöille langetetaan tuntuvat rangaistukset.
Mitä tulee Bill Petersiin liittyviin tapauksiin Carolinassa, niin Peter Karmanosin ja Ron Francisin antamissa lausunnoissa on vielä ristiriitaisuutta, ja se minun on vielä selvitettävä. On kuitenkin selvää, että nämä asiat eivät ole tapahtuneet Carolinassa Tom Dundonin aikana. Hän oli ensimmäisiä minuun yhteyttä ottaneita sen jälkeen kun oli esitetty väitteitä Petersin sopimattomasta käytöksestä Carolinassa.