Blue Jacketsin kavennus syntyi myöskin lähietäisyydeltä Cam Atkinsonin rynnätessä Vasilevskin iholle. Pierre-Luc Dubois lähetti samaan aikaan matkaan laukauksen, joka kimposi Atkinsonin kautta maaliin.
Koko kolmen maalin rykäys mahtui alle kuuden minuutin jaksoon, jonka aikana tehtiinkin kaikki ottelun osumat.
Lightningin kolmas maali oli senttien päässä toisen erän lopun ylivoimalla, mutta Korpisalo teki kaksi peräkkäistä huippupelastusta. Suomalainen torjui Patrick Maroonin laukauksen mailansa varrella ja Tyler Johsonin jatkotilanteen patjavenytyksellä päästääkseen Columbuksen kolmanteen erään iskuetäisyydellä. Johtoasema antoi Tampa Baylle kuitenkin hyvät edellytykset panostaa puolustamiseen, ja Columbus pysyi aisoissa.
Sinitakkien laihaksi jäänyt takaa-ajo katkesi viimeistään rangaistukseen minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua, ja Lightning nappasi kolmannen kiinnityksensä jatkopaikkaan.