CBJ-ANA: Fowler ohittaa Korpisalon rannelaukauksella

NHL-kauden ensimmäisten parin viikon tarjonta ei ole pettänyt kiekkofaneja. Peleissä on riittänyt tuttua vauhtia sekä huimia taidonnäytteitä. Erityistä mielenkiintoa on lisännyt myös se, ettei kaikki ole mennyt aivan niin kuin ennen runkosarjan alkua povattiin. Listasimme viisi joukkuetta/pelaajaa, joiden tähänastiset edesottamukset ovat nostattaneet monen taalaliigaa seuraavan kulmakarvoja positiivisessa mielessä.

1. Edmonton Oilers
Perinteinen kanadalaisjoukkue keräsi kesällä jälleen suurta huomiota, kun ovet kävivät sekä toimistopuolella että penkin takana. Oilersin GM:ksi palkattiin Detroit Red Wingsissä kaiken nähnyt Ken Holland ja päävalmentajaksi viimeksi Arizona Coyotesia vuonna 2017 luotsannut Dave Tippett, joiden oletettiin tuovan muutosta menestystä janoavaan organisaatioon.
Oilers ei kuitenkaan kuulunut kesän pelaajamarkkinoiden aktiivisimpiin joukkueisiin, joten moni ehti tuomita repaleisen ryhmän Läntisen konferenssin kellarikastiin jo ennen kuin kausi käynnistyi. Mutta alkukausi on toistaiseksi ollut kaikkea muuta. Tippettin miehistö on Carolina Hurricanesin (5-0-0) ja Colorado Avalanchen (3-0-0) ohella ainoa, joka porskuttaa liigassa vielä täysin puhtaalla pelillä.
Vaikka öljymiesten herra ja hidalgo on ollut jälleen kapteeni Connor McDavid (4 ottelua, 3+7=10), joka tällä hetkellä jakaa pistepörssin kärkisijan Winnipeg Jetsin Patrik Laineen kanssa, niin Edmontonin ilonaiheet eivät ole rajoittuneet pelkästään hyökkäyspäähän. Tippettin komennossa joukkue on myös oppinut puolustamaan aiempaa paremmin.

NJD-EDM: McDavid iskee tasoituksen ylivoimalla

2. Anaheim Ducks
Viime kaudella lännen pohjamutiin juuttunut ankkaparvi ei ole jäänyt surkuttelemaan pelaajistonsa tämän hetken tilannetta, vaan on tehnyt todellisen ryhtiliikkeen asennepuolella.
Uutena päävalmentajana Ducksiin kesällä pestattu Dallas Eakins on tuonut ankkojen pelaamiseen järkeä, mikä näkyy erityisesti puolustamisessa. NHL:n parhaisiin maalivahteihin lukeutuva John Gibson on saanut alkukauden neljässä pelaamassaan ottelussa enemmän apua puolustajilta kuin koko viime kaudella. Anaheimin päätyyn on tehty viidessä ottelussa yhteensä vain kuusi maalia.
Oilersin kintereillä Läntisen konferenssin toisella sijalla majaileva Ducks on hävinnyt viidestä ottelustaan vain yhden. Tuokin tappio tuli Pittsburgh Penguinsille tiukkojen vaiheiden jälkeen lukemin 1-2.

ANA-SJS: Getzlaf iskee tärkeän osuman

3. James Neal, Edmonton Oilers
Kokenut kanadalaishyökkääjä oli käytännössä Oilersin kesän ainoa vahvistus. Syyskuussa 32 vuotta täyttäneen Nealin viime kausi Calgary Flamesissa oli todella vaisu (63 ottelua, 7+12=19), eikä konkarihyökkääjän uskottu olevan Tippettin miehistössä mikään sateentekijä. Nealin otteet ovat kuitenkin saaneet monen leuan loksahtamaan auki, sillä sen verran räväkästi mies on kautensa aloittanut.
Edmontonin ykkösketjussa McDavidin vierellä pelannut Neal on paukuttanut neljään peliin jo seitsemän osumaa ja on siis jo nyt sivunnut viime kauden maalimääräänsä. Kahdesti aiemmin 30 maalin rajan rikkonut laituri on saamassa Oilersissa hienon nosteen 12 vuotta kestäneelle NHL-uralleen.

NYI-EDM: Neal osuu neljästi Islandersin verkkoon

4. Mika Zibanejad, New York Rangers
NHL:n aliarvostetuimpiin keskushyökkääjiin kuuluva Zibanejad on varastanut otteillaan huomion Manhattanilla. Ruotsalaistähden kädet ovat käyneet, ja jälki on ollut suorastaan mykistävää: kaksi ottelua tehoin 4+4=8. Zibanejad, 26, on erittäin sulava luistelija, joka erottuu pelitaitojensa lisäksi liikkeellään. Tällä kaudella hänestä on kovaa vauhtia kuoriutumassa myös kliininen viimeistelijä.
Zibanejadin ura on kääntymässä jyrkkään nousuun. Ruotsalaishyökkääjä pelasi viime kauden runkosarjassa kaikki 82 ottelua ja keräsi niissä NHL-uransa kovimmat tehopisteet 30+44=74. Toisen kautensa Rangersin päävalmentajana aloittanut David Quinn ei ole säästellyt sanojaan suojattinsa alkukaudesta.
- Mika on vasta pääsemässä taitojensa edellyttämälle tasolle. Hän on aloittanut kauden hienosti, mutta en ole siitä yllättynyt. Katsoin hänen tekemistään jo viime kaudella ja olin monena iltana tyytyväinen näkemääni. On erittäin hienoa, että hän on saanut työnteostaan palkinnon, Quinn suitsutti.

OTT-NYR: Zibanejad onnistuu kolmella eri tavalla

5. Anthony Mantha, Detroit Red Wings
Red Wings saa kiittää tämän hetken sarjasijoituksestaan isokokoista kanadalaishyökkääjää, joka on ottanut suurta roolia Detroitin hyökkäyksessä. Paljon kritiikkiä löysistä otteistaan vuosien varrella saanut Mantha on pitänyt huolen siitä, että verkko heiluu tällä kaudella tiuhemmin.
Mantha on iskenyt neljässä ottelussa tehot 6+2=8, millä hän on sekä liigan pistepörssissä että maalipörssissä jaetulla toisella sijalla. Kanadalaislaiturin maalintekopotentiaali tunnetaan, mutta miehen murtautuminen tämän kauden maalikuninkuuskeskusteluihin olisi todella suuri yllätys. Red Wingsin viisikkopelaaminen on toistaiseksi näyttänyt erittäin raikkaalta, eikä Jeff Blashillin luotsaama ryhmä ole lähtenyt alkaneeseen kauteen pelkästään selviytymään.

DET-DAL: Mantha tekee ensimmäistä kertaa neljä maalia