kakko_mcdavid_mf

Kesä on kohta ohi, ja samalla kun Euroopassa kiekkosarjat ovat jo pyörähtämässä käyntiin, NHL:ssäkin hypätään taas kaukaloon. Nuoret lupaukset ovat näyttäneet osaamistaan erinäisissä turnauksissa, mutta kohta myös kokeneemmat pelimiehet liittyvät mukaan.

Edessä on pitkä lista harjoitusotteluita, jotka valmistavat lokakuussa käynnistyvään runkosarjaan. Niissä nähdään uusia nuoria lupauksia kuin myös joukkuetta vaihtaneita tähtipelaajia.
Seurattavaa riittää, joten listasimme kymmenen kiinnostavaa asiaa alkavalta harjoituskaudelta.
1. Valmistautuminen alkaa
NHL-joukkueet ja -pelaajat palaavat tositoimiin tällä viikolla, kun valmistautuminen kohti kautta 2019-20 alkaa. Syksyn ensimmäisessä kamppailussa Vegas Golden Knights ottaa mittaa Arizona Coyotesista sunnuntaina 15. syyskuuta.
Harjoitusotteluita on ohjelmassa kaikkiaan 107, ja ne pelataan tiiviissä tahdissa parin viikon aikana. Runkosarja käynnistyy 2. lokakuuta neljällä ottelulla, joista kenties herkullisimmassa hallitseva mestari St. Louis Blues isännöi edeltäjäänsä, Washington Capitalsia.
2. Kakko ehti jo ihastuttaa
New York Rangers on takuulla seuratuimpia joukkueita suomalaisten keskuudessa. Kaapo Kakko alkoi tehdä kovaa jälkeä jo Traverse Cityn nuorten pelaajien turnauksessa. Lisää samaa on toivottavissa, kun Rangersin valmistautuminen jatkuu.
*** ***Lisää aiheesta: [Kaapo Kakko antoi Rangersille esimakua tulevasta]
Rangers pelaa kuusi harjoitusottelua kolmea eri joukkuetta vastaan. Ensimmäisenä ohjelmassa on ottelu New Jersey Devilsiä vastaan 18. syyskuuta. Tuona viikonloppuna Rangers kohtaa Devilsin vielä uudelleen ja pelaa myös Philadelphia Flyersia vastaan.
3. Ykkösvaraus Hughes osa uudistunutta Devilsiä
Ainoa tänä kesänä ennen Kakkoa varattu pelaaja, amerikkalaissentteri Jack Hughes, saa katsella kilpakumppaniaan tiiviisti jo ennen kauden alkua. Molempien pelaajien harteilla on kovat odotukset, ja lähtökohtana on, että molemmat pystyvät astumaan NHL-kartalle vakuuttavasti jo tällä kaudella.
Hughesin Devils pelaa ensi tiistaina Boston Bruinsia vastaan ennen kuin tähtilupaukset saattavat ottaa mittaa toisistaan kahdesti peräkkäin Devilsin ja Rangersin välisissä mittelöissä. Hughesin lisäksi Devilsissä kiinnostaa varmasti ainakin tähtipuolustaja P.K. Subban, joka on ottanut kesän aikana seuran kannattajakuntaa omakseen ilmaisemalla intonsa alkavaa kautta ja uutta työnantajaansa kohtaan.
4. Ehtiikö McDavid mukaan?
Edmonton Oilersin supertähti Connor McDavid aloittaa viidennen NHL-kautensa, ja tähän mennessä kaikki neljä ovat olleet toinen toistaan tehokkaampia. Viime kaudella syntyi jo tähänastinen piste-ennätys, 116 pistettä.
Valmistautuminen tulevaan talveen on hieman tavallista haastavampi, sillä McDavid on kärsinyt polvivammasta. Sentteri loukkaantui viime kauden viimeisessä ottelussa, mutta selvisi onneksi ilman leikkausta. Siitä huolimatta on vielä epävarmaa, onko McDavid mukana Oilersin runkosarja-avauksessa, jossa vastaan luistelee Vancouver Canucks.

CGY-EDM: McDavid loukkaantuu ja jättää pelin kesken

Oilersin GM Ken Holland arvioi, että terveenä McDavid pelaisi kahdessa tai kolmessa Edmontonin seitsemästä harjoitusottelusta.
5. Mestarit takaisin kaukaloon
St. Louis Bluesin kesä Stanley Cupin kanssa on hurahtanut hirmuisella vauhdilla. Vain noin kolme kuukautta voiton jälkeen on taas aika palata töihin. Joukkue on pysynyt hyvin koossa, ja työ mestaruuden puolustamiseksi on jo hyvässä vauhdissa.
Mestarit hyppäävät laatikkoon ensimmäisen harjoitusottelun merkeissä tiistaina 16. syyskuuta, kun vastassa on Dallas Stars.
6. Puolustajavaraukset metsästämässä pelipaikkaa
Kakon lisäksi kesän ensimmäisellä kierroksella varattiin kaksi muuta suomalaista, molemmat puolustajia. Lukkoa edustava Ville Heinola solmi nopeasti sopimuksena Winnipeg Jetsin kanssa ja teki myös vaikutuksen harjoitusturnauksessa syyskuun alussa. Heinola teki jopa maalin Montreal Canadiensin verkkoon. Näytöt saivat manitobalaiskannattajat innostumaan, mutta todennäköisesti Heinola on tällä erää vasta keräämässä kokemusta ja palaa tulevaksi talveksi Suomeen. Sama pätee Ottawa Senatorsin varaamaan Lassi Thomsoniin, joka on jo vahvistanut pelaavansa tällä kaudella Ilveksessä.
******Lisää aiheesta: [Ville Heinola solmi Jetsin kanssa tulokassopimuksen]
Tarmo Reunanen, 21, puolestaan varattiin jo vuonna 2016, mutta hän teki sopimuksen New York Rangersin kanssa vasta tänä kesänä. Reunanen pelasi viime talvena jonkinlaisen läpimurtokauden Lukossa ja yrittää tänä syksynä tehdä vaikutuksen Rangersiin, jonka takalinjoille on kuitenkin tunkua.
7. NHL-väriä myös Eurooppaan
NHL:n runkosarjaa nähdään tänäkin syksynä myös Atlantin tällä puolen. Chicago Blackhawks ja Philadelphia Flyers taistelevat sarjapisteistä Prahassa 4. lokakuuta. Sitä ennen molemmat joukkueet pelaavat Euroopassa harjoitusotteluita. Blackhawks vierailee syyskuun lopussa Berliinissä ja kohtaa paikallisen Eisbärenin. Flyers valmistautuu rajan takana Sveitsissä, missä se saa vastaansa Lausannen.
Euroopan-visiitit huipentuvat vielä marraskuun puolella kauden päästyä toden teolla käyntiin, kun Tampa Bay Lightning ja Buffalo Sabres pelaavat kaksi ottelua Tukholmassa.
8. Miten käy neuvotteluissa?
Harjoitusleirit ovat valmiit alkamaan, mutta monen joukkueen ympärillä jännitetään yhä sopimusneuvottelujen tuloksia. Nuorten tähtipelaajien jatkosopimukset ovat puhuttaneet läpi kauden, eivätkä läheskään kaikki ole vielä laittaneet nimeään paperille.
Suomalaisittain odotellaan yhä Colorado Avalanchen Mikko Rantasen sekä Winnipeg Jetsin Patrik Laineen jatkosopimuksia. Muutoin eniten puhututtaa Toronto Maple Leafsin Mitch Marnerin tilanne.
******Lisää aiheesta: [Rantanen ei lähde vielä Avalanchen harjoitusleirille]
9. Korpisalolla tärkeät näyttöpaikat
Sergei Bobrovski oli kesän halutuimpia vapaita pelaajia, ja venäläismaalivahti kiekkoilee jatkossa Florida Panthersissa. Sen myötä Columbus Blue Jackets tarvitsee uuden ykköstorjujan, jota aletaan metsästää syksyn harjoitusotteluissa.
Joonas Korpisalo teki kesällä yhden vuoden jatkosopimuksen Blue Jacketsin kanssa ja haluaa nyt enemmän vastuuta kuin koskaan. Hän lähtee viidenteen täyteen kauteensa Pohjois-Amerikassa pelattuaan viime kaudella 27 NHL-ottelua Bobrovskin takana.
Korpisalo saa haastajan Latviasta, kun Elvis Merzlikins on vihdoin jättänyt Euroopan taakseen. Merzlikins pelasi vuosikaudet Sveitsin liigaa Luganossa ja Latvian MM-kisajoukkueessa. Blue Jacketsin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2014 taistelee Korpisalon kanssa minuuteista kynsin ja hampain. Varmaotteinen ykkösvahti olisi tähtiä menettäneelle joukkueelle korvaamattoman arvokas, joten tarjolla on iso vastuu.
10. Florida kohti uutta
Joel Quennevillen aika Chicago Blachawksissa päättyi kesken viime kauden, mutta nyt käsillä on uusi, erittäin mielenkiintoinen projekti. Keväällä Florida Panthersin uudeksi päävalmentajaksi nimitetty Quenneville pyrkii nyt palauttamaan kissapedot vakituisesti pudotuspeleihin.
Panthersin palkkalistat uudistuivat kesän aikana monilta osin, eikä joukkue katsellut pelaajamarkkinoiden avauspäivää sivusta. Bobrovski oli uusista värväyksistä kallein ja merkittävin, mutta hyökkäys vahvistui muun muassa Brett Connollylla ja puolustus Anton Strålmanilla. Kapteeni Aleksander Barkovin ympärille kootulla ryhmällä on nyt myös yksi sarjan meritoituneimmista valmentajista.
Quenneville johdattaa joukkueensa tositoimiin ensimmäisen kerran 16. syyskuuta, jolloin vastaan asettuu Nashville Predators. Sen jälkeen Panthers kohtaa Montreal Canadiensin ja Dallas Starsin ennen kolmea osavaltion sisäistä mittelöä Tampa Bay Lightningia vastaan.