TOR 5, ANA 1

Lokakuun murheet on pyyhitty Toronto Maple Leafsissa nyt jo kauas mielestä.
Runkosarja alkoi vaikeasti, mutta nyt kulkee - ja lujaa. Maple Leafs on löytänyt kuntonsa viimeisen kuukauden mittaan ja napsinut pisteitä kohisten. Samalla sijoituskin on parantunut ja nyt joukkue löytyy jo divisioonansa ykköspaikalta.

Toronto nappasi sunnuntaina komean 5-1-voiton Anaheim Ducksista huipentaessaan liki täydellisen vieraskiertueensa. Neljä vierasottelua kahdeksassa päivässä toivat täydet kahdeksan pistettä yhteismaalein 18-4.
- Tällaiset hyvät ja voittoisat jaksot ovat aina todella hauskoja. Hallille tullessa on aina paljon energiaa ja pelaamme nyt hyvää jääkiekkoa. Tätä täytyy vain pystyä jatkamaan, hyökkääjä Alex Kerfoot sanoi.
Vähän hauraammalla itseluottamuksella sunnuntainkin ottelu olisi voinut mennä aivan toisin. Anaheim on ollut alkukauden suuria yllättäjiä, joka vielä reilu viikko sitten nautiskeli kahdeksan ottelun voittoputkesta. Nyt havaittavissa on ollut pieniä hidastumisen merkkejä, mutta siitä huolimatta ankat tarjosivat kotikaukalossaan kovan vastuksen.
Auston Matthews teki ottelun avausmaalin vasta toisen erän keskivaiheilla. Kolmannen erän alussa Maple Leafsin johto oli jo kolmen maalin mittainen, kun Anaheim kavensi. Se ei silti vieraita horjuttanut, vaan pari maalia lisää sinetöivät komean voiton.

ANA-TOR: Matthews ohjaa avausmaalin

  • Anaheim oli minusta ehdottomasti parempi joukkue ensimmäisessä erässä. Pystyimme kuitenkin kasaamaan itsemme ja löytämään pelimme toiseen erään. Avauserässä he tekivät keskialueen ylittämisen meille todella vaikeaksi, Toronton päävalmentaja Sheldon Keefe arvioi.
    Maple Leafs on tällä hetkellä todennäköisesti koko NHL:n kuumin joukkue. Se voitti seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan vain kaksi, mutta sen jälkeen tulosta on kyllä tullut komeassa tahdissa.
    Viimeisistä 16 ottelustaan Toronto on voittanut nyt 14. Mukana on muun muassa neljä nollapeliä, joten välillä manailtu hyökkääjätähtien varassa oleminenkaan ei ole ollut täyttä totta, vaan Maple Leafs on pystynyt pitämään vastustajansa aisoissa.
    - Tuo joukkue on huippuluokan viimeistelijä. Kiekkoa ei saa menettää, ei kertaakaan. Jos niin tekee, se voi maksaa kallisti. Meille niin kävi kahdesti, kaksi ensimmäistä maalia tulivat kiekonmenetyksistä. Vaihdotkaan eivät saa takkuilla. Meille niin kävi kerran ja he iskivät siitä, Ducksin päävalmentaja Dallas Eakins valitteli.
    Erityisen hyvin tuntuu toimivan vieraspelaaminen. Edellisen kerran Toronto on taipunut reissun päällä 26. lokakuuta Carolina Hurricanesille. Sen jälkeen se on voittanut seitsemän vierasottelua peräkkäin, mikä sivuaa sen omaa ennätystä. Aiemmin Maple Leafs on voittanut vieraissa seitsemän kertaa putkeen kausina 1940-1941, 1960-1961 ja 2002-2003.
    Viimeisimmät kolme tulivat Kalifornian joukkueilta, kun viiden päivän sisällä nujertuivat niin Los Angeles Kings ja San Jose Sharks kuin Anaheimkin. Kyse oli vasta kolmannesta kerrasta Maple Leafsin seurahistoriassa, kun se on voittanut samalla reissulla kaikki kolme kalifornialaista joukkuetta.

ANA-TOR: Bunting hyödyntää ylivoimahyökkäyksen

  • Kaikki noudattavat samaa pelisuunnitelmaa ja menevät vielä vähän pidemmälle. He uhraavat itseään, sitoutuvat omaan rooliinsa ja pelaavat täydet 60 minuuttia todella kovaa, maalivahti Jack Campbell kehui omiensa suoritusta.
    Marraskuu on ollut Torontolle jopa historiallisen kova kuukausi. Voitto Anaheimista oli sille kuukauden 12:s, mikä sivuaa NHL:n ennätystä. Viimeksi samaan määrään ylsi Chicago Blackhawks kaudella 2013-2014. Suoritukset siivittivät sen sunnuntain voiton myötä yksin Atlantic-divisioonan kärkeen kahden pisteen turvin ennen Florida Panthersia, joka tosin on pelannut kaksi ottelua vähemmän.
    Keskiviikkona edessä on kova testi, kun Maple Leafs isännöi Colorado Avalanchea. Sen jälkeen se lähtee uuteen ennätysjahtiin Minnesota Wildin vieraaksi tavoittelemaan kahdeksatta vierasvoittoa peräkkäin. Molemmat mahdollisuudet tulevat nyt hyvään aikaan, sillä itseluottamus on tapissa.
    - Tunnelma pukukopissa on korkealla. Kaikki ovat iloisia, joten tässä on nyt hauskaa olla mukana. Itseluottamus on hyvällä tasolla ja kaikki kantavat kortensa kekoon, summasi hyökkääjä Michael Bunting.