Maalivahtilegenda Glenn Hall kuoli 94-vuotiaana

Maalivahtilegenda Glenn Hall kuoli keskiviikkona Stony Plainin sairaalassa Albertassa 94 vuoden iässä.

Hall pelasi 18 NHL-kaudestaan 10 Chicago Black Hawksissa, jossa hän voitti Stanley Cup -mestaruuden 1961 ja sai lempinimen "Mr. Goalie". Hänen NHL-uransa voitto-tappiotilasto oli 407-326-164 ja päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 2,50. Maalinsa Hall piti puhtaana 84 kertaa.

Hall teki NHL-maalivahtien ällistyttävän "teräsmiesennätyksen" torjumalla 502 peräkkäisessä runkosarjaottelussa – itse asiassa 552 ottelussa pudotuspelit mukaan lukien. Ennätys on yhä voimassa, ja sitä tuskin rikotaan koskaan.

– Glenn Hall oli kaikkea sitä, mitä jääkiekkomaalivahdit haluavat olla. Osuvalla lempinimellä "Mr. Goalie" tunnettu Glenn oli luotettava maalivahti ja suurenmoinen lahjakkuus, sanoi NHL:n komissaari Gary Bettman.

– Glenn oli todellinen tähti, jonka ura oli täynnä saavutuksia ja kunnianosoituksia. Hän loisti heti kun pääsi NHL-joukkueen maalille. Hän voitti Calder Trophyn Red Wingsissä (1956), johdatti Black Hawksin Stanley Cup -voittoon 1961 ja voitti Conn Smythe Trophyn St. Louis Bluesissa finaalitappiosta huolimatta (1968). Seitsemän kertaa NHL:n ykköstähdistöön valittu Hall oli Hockey Hall of Famen arvostettu jäsen, ja hänet valittiin myös NHL:n kaikkien aikojen 100 parhaan pelaajan joukkoon (2017).

– NHL suree edesmennyttä lajilegendaa ja lähettää surunvalittelunsa Glennin lapsille sekä koko Hallin perheelle.

Hall syntyi 3. lokakuuta 1931 Humboldtissa, Saskatchewanissa. Hän pelasi juniorikiekkoa Windsor Spitfiresissa 1949-51. Sen jälkeen hän torjui Western Hockey Leaguen Indianapolis Capitalsissa (1951-52) ja Edmonton Flyersissa (1952-55) ennen kuin hänestä tuli Detroit Red Wingsin ykkösmaalivahti kaudella 1955-56, kun Terry Sawchuk kaupattiin Boston Bruinsiin.

Hall teki NHL-debyyttinsä Red Wingsin maalilla Montreal Canadiensia vastaan pelatussa vierasottelussa 27. joulukuuta 1952. Hänet oli kutsuttu pikakomennuksella Edmontonista Red Wingsiin Sawchukin loukkaannuttua. Hallin varusteet jäivät kuitenkin matkan varrelle. Hän pelasi debyyttinsä kehnoilla lainavarusteilla, mutta torjui loistavasti 2-2 tasapeliin päättyneessä ottelussa.

Hall sai NHL-tulokaskaudellaan 1955-56 tilastoihin torjuntaprosentin 92,5, päästettyjen maalien ottelukohtaisen keskiarvon 2,10 sekä 12 nollapeliä. NHL:n parhaan tulokkaan Calder Trophyn voittanut maalivahti valittiin liigan ykköstähdistöön.

Kaudella 1956-57 komeat 38 voittoa torjunut Hall kaupattiin Chicagoon 23. heinäkuuta 1957. Siihen mennessä Hall oli pelannut 140 peräkkäistä runkosarjaottelua, eikä hän jättänyt väliin ainoatakaan mittelöä viiden ensimmäisen Chicagon-kautensa aikana. Vuonna 1961 Hall torjui Black Hawksin Stanley Cup -voittoon, joka katkaisi Canadiensin viiden peräkkäisen mestaruuden jakson. Hallin teräsmiesputki päättyi selkävaivoihin marraskuussa 1962.

Huomionarvoista on, että Hall teki ennätyksensä ilman maskia. Hän alkoi käyttää kasvosuojusta vasta uransa lopulla St. Louisissa.

– Ensimmäinen prioriteettimme oli pysyä hengissä. Toinen prioriteettimme oli pysäyttää kiekko, Hall kertoi Sports Illustratedille 1992.

Hall oli uranuurtaja maalivahtien perhostyylissä, joka yleistyi vasta vuosien päästä hänen peliuransa päättymisen jälkeen. Tyyliä kehittivät edelleen Chicagon Tony Esposito ja Montrealin Patrick Roy.

Hall oli 35-vuotias, kun Black Hawks asetti hänet saataville vuoden 1967 laajennusdraftissa. Hän päätyi Bluesiin ja auttoi joukkueen heti ensimmäisellä kaudella Stanley Cup -finaaleihin. Canadiens vei mestaruuden 1968, mutta Hall palkittiin pudotuspelien arvokkaimman pelaajan Conn Smythe Trophylla. Aiemmin tuon tunnustuksen oli saanut finaalitappion kärsineen joukkueen pelaajista vain Detroitin maalivahti Roger Crozier 1966. Hall ja kokenut virkaveli Jacques Plante johdattivat Bluesin finaaleihin myös seuraavilla kahdella kaudella.

Hall pokkasi NHL:n parhaan maalivahdin Vezina Trophyn urallaan kolmesti (1963, 1967 ja 1969). Hän lopetti peliuransa kauteen 1970-71.

Uransa jälkeen Hall vietti valtaosan ajastaan Stony Plainissa maatilallaan, jonka hän oli ostanut 1965. Kaupungin jäähalli nimettiin hänen mukaansa Kanadan 100-vuotisjuhlavuonna 1967.

Hockey Hall of Fameen vuonna 1975 valitun Hallin nimi kaiverrettiin Stanley Cupiin kolmesti. Hän sai ensimmäisen kerran nimensä pokaaliin 1952, vaikka toimi kyseisellä kaudella vain satunnaisesti Detroitin harjoitusmaalivahtina. Toinen kerta oli 1961 Chicagossa ja kolmas 1989 Calgary Flamesissa, jossa hän työskenteli maalivahtikonsulttina.

Hallin elämästä on tehty palkittu dokumenttielokuva ”Mr. Goalie”, joka sai ensi-iltansa viime lokakuussa.