Buffalo Sabresin kevätkausi on sujunut mollivoittoisesti, mutta maanantaina Itäisen konferenssin jumbo otti kotijäällään yhden koko kauden makeimmista voitoistaan. Suomalaismaalivahti Ukko-Pekka Luukkosen 32 torjuntaa ja hyökkääjä Tage Thompsonin kaksi maalia siivittivät Sabresin 3-2 voittoon viime kauden Stanley Cup -finalisti Edmonton Oilersista.
Buffalon viisikkopuolustaminen on ollut viime viikkoina pahasti harhateillä, ja ennen maanantaita oma verkko oli heilunut kuudessa edellisessä ottelussa yhteensä peräti 29 kertaa. Sabresin päävalmentaja Lindy Ruffin mukaan pelin vauhdilla on suora yhteys siihen, kuinka paljon virheitä hänen joukkueensa on viime aikoina tehnyt. Kun puhvelilauma saa jalat alleen, sitä on vaikea pysäyttää.
– Kiekonkäsittelymme ottelun alussa oli heikkoa, mutta se parani samaan aikaan pelinopeutemme kanssa. Saimme jalkoihimme vauhtia ja teimme kaukalossa paljon oikeita asioita, Ruff kommentoi.
Oilers hallitsi avauserän tapahtumia, mutta Sabres vastasi illan ensimmäisestä osumasta. Thompson teki vahvan nousun keskeltä hyökkäysalueelle ja laukoi terävän rannelaukauksen kohti Oilers-maalivahti Stuart Skinneriä, joka ei pystynyt pitämään kiekkoa itsellään. Thompson seurasi tilanteen loppuun ja siirsi paluukiekon varmasti verkon perukoille.
Illan ykköstähdeksi valittu Thompson antoi voiton hetkellä kunniaa myös kolmostähti Luukkoselle, jolle merkittiin 11 torjuntaa jo ensimmäisessä erässä.
– Luukkonen teki avauserässä useita tärkeitä torjuntoja, jotka pitivät meidät mukana ottelussa. Emme panikoineet missään vaiheessa iltaa, vaan keskityimme pelimme kulmakiviin. Olimme mielestäni tänään todella hyviä keskialueella, jossa emme antaneet Oilersille yhtään ylimääräistä tilaa. Esitys oli kokonaisuutena onnistunut koko joukkueelta, mutta kaikki lähti Luukkosen hyvästä pelistä, Thompson kertoi.





















