Liigasta lähtenee tämänkin kauden jälkeen jokunen varaamaton pelaaja rapakon taakse, mutta keitä he voisivat olla? Syyskauden otteiden perusteella esiin on noussut ainakin kolme todella potentiaalista nimeä.
Ensimmäinen heistä on TPS:n Oula Palve, 26, joka on tehnyt kauden 21 ottelussa tehot 10+10=20. Sisäpiiritietojen mukaan jotkin NHL-seurat saapuivat tarkkailemaan miestä Karjala-turnaukseen, eikä ihme, sillä Palve on nopea, huipputaitava ja erittäin älykäs pelaaja, jolta löytyy NHL:ssä vaadittavia ominaisuuksia. Palve on todellinen late bloomer, sillä hän pelasi vielä reilut kaksi ja puoli vuotta sitten Mestiksessä. Se osoittaa, että hän on valmis tekemään töitä kehittyäkseen, ja sitä NHL-seurat arvostavat. Ei olisi ihme, jos useampikin NHL-seura olisi varaamattoman sentterin perässä kauden jälkeen.
Myös Kärppien taitava laituri Ville Leskinen on herättänyt kiinnostusta ison veden takana. 24-vuotias pelaaja takoi jo viime kaudella 49 ottelussa 23 maalia ja 45 tehopistettä. Lähteiden mukaan Leskisellä oli virityksiä NHL:ään jo viime kauden jälkeen, mutta sopimusta ei syntynyt. Mikäli monipuolinen hyökkääjä johdattaa Kärpät toistamiseen mestaruuteen ja vakiinnuttaa paikkansa Leijonissa, hänkin saanee paljon huomiota Pohjois-Amerikan suunnalta.
Kolmas erittäin potentiaalinen lähtijä on HPK:n Teemu Turunen, joka on tällä hetkellä Liigan pistepörssin kärkipaikalla tehtailtuaan 25 ottelussa 28 tehopistettä. Karjala-turnauksessa Leijonissa pelannut 23-vuotias laituri on Leskisen ja Palven tavoin nopea, taitava ja viisas pelaaja. Tämän tyyliset pelimiehet kiinnittävät NHL-seurojen huomion, jos tulosta syntyy. Turusen etuna on myös hänen ikänsä. Mies täytti tänä päivänä 23 vuotta, joten Turuseen kiinnitetään ekstrahuomiota.
Lisää aiheesta: [Jukurikaksikko haastaa huippulupaavaa Kaapo Kakkoa]
Tämän kolmikon lisäksi esiin voidaan nostaa Ilves-hyökkääjät Eemeli Suomi ja Arttu Ruotsalainen sekä KalPa-puolustaja Otto Leskinen.
Tänä syksynä Leijoniin noussut Ruotsalainen, 21, on vain 173-senttinen pätikkä, mutta hän on kokoisekseen erittäin vahva. NHL-seurat eivät enää karsasta pieniä pelaajia samalla tavalla kuin aiemmin, joten häntäkään ei voi sulkea pois tästä keskustelusta. Taitavan sentterin alkukausi on ollut vahva, sillä hän on takonut 23 ottelussa 17 tehopistettä ja pelannut ennen kaikkea vakuuttavan monipuolisesti.
Seurakaveri Suomi on puolestaan 22-vuotias, ja hän on kauden päätyttyä 23-vuotias. Nuoresta iästään huolimatta hän on jo Ilveksen kapteeni ja yksi tärkeimmistä pelaajista. Suomi iski viime kaudella 40 tehopistettä, ja jos hän pystyy kiihdyttämään tahtiaan tämän kauden aikana, NHL-seurat eivät voi painaa häntäkään villaisella.
Puolustaja Leskinen on Ruotsalaisen tavoin 97-ikäluokkaa, ja hänenkään NHL-siirtonsa ei ole todennäköisimmästä päästä. Kaikesta huolimatta Liigan puolustajien pistepörssin (4+9=13) nelonen on herättänyt huomiota. Tehopisteiden lisäksi Leskinen pelaa vahvaa kahden suunnan peliä, ja hänenkin kehityskäyränsä on sojottanut jo pitkään jyrkästi ylöspäin. Leskinen muistuttaa pelityyliltään Juuso Riikolaa, eli hän on hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja, joka hoitaa oman pään pelin moitteitta eikä pelkää pelata kovaa. Parin vuoden päästä NHL-sopimus on erittäin realistinen.
Tähän vapaiden agenttien listaan voidaan nostaa vielä yksi erilainen tapaus. Kärppien Jani Hakanpää on St. Louis Bluesin varaus vuodelta 2010, ja hän on edustanut Bluesin organisaatiota reilun parin vuoden ajan. Blues kuitenkin menettää miehen pelaajaoikeudet tämän kauden jälkeen, joten Hakanpäästä tulee kesällä vapaa agentti. 195-senttisen puolustajan ympärillä riittää taatusti kiinnostusta, joten ei kannata yllättyä, jos oululaisten tähtipuolustaja lähtee uudemman kerran Pohjois-Amerikkaan kokeilemaan siipiään.