bolts_032724

Vuosien 2020 ja 2021 Stanley Cup -mestari Tampa Bay Lightning ei ole lukeutunut tällä kaudella suurimpien mestarisuosikkien joukkoon, mutta kokeneen ryhmän viime aikojen otteet osoittavat, ettei joukkuetta kannata laskea ulos taistelusta.

Lightning otti keskiviikkona vakuuttavan 3-1 kotivoiton Boston Bruinsista ja kasvatti pisteputkensa jo kahdeksaan otteluun. Salamapaidat ovat voittaneet putken aikana seitsemän ottelua ja hävinneet yhden jatkoajalla.

Vahva kevätvire on nostanut Tampa Bayn 87 sarjapisteeseen, jolla irtoaa Atlantic-divisioonan neljäs sija. Lightningin ote Itäisen konferenssin ensimmäisestä villi kortti -pudotuspelipaikasta on tukeva, sillä ero ensimmäisenä playoff-viivan alla väijyvään Detroit Red Wingsiin on jo kahdeksan pistettä. Suora pudotuspelipaikkakaan ei ole mahdoton tavoite, sillä Atlantic-divisioonassa kolmantena oleva Toronto Maple Leafs on vain kahden pisteen päässä.

Vielä hetki sitten Tampa Bayn kohdalla pohdittiin, riittävätkö joukkueen paukut playoffeihin, mutta nyt kysymys kuuluu, onko Lightningista palaamaan mestariksi? Ainakin meneillään oleva pisteputki on antanut vahvoja viitteitä todellisesta heräämisestä, sillä Lightningin jalkoihin on jäänyt Bruinsin lisäksi liigan kärkiseurat Florida Panthers ja New York Rangers sekä hallitseva mestari Vegas Golden Knights.

Lightningin leirissä pidetään kuitenkin jalat maassa.

– Jahtaamme playoff-paikkaa, ja vaikka olemme napanneet viime peleistä hyvin voittoja, se ei tarkoita, että olisimme jo saavuttaneet sen. Meidän täytyy jatkaa yrittämistä ja painaa hommia samaan malliin, pohti joukkueen tähtimaalivahti Andrei Vasilevski, joka johdatti Tampan Stanley Cup -finaaleihin kolmena vuonna peräkkäin (2020, 2021 ja 2022).

TBL-BOS: Vasilevski pysäyttää kiekon vielä jäässä maatessaankin

Vasilevskin mukaan Tampa Bay pelaa jo eräänlaisia pudotuspelejä, kun runkosarja on loppusuorallaan. Joukkue haluaa tietenkin varmistaa pudotuspelipaikkansa mutta taistella myös parhaasta mahdollisesta runkosarjasijoituksesta. Kotiedun saavuttaminen tuskin enää onnistuu, mutta divisioonakolmonen Maple Leafs on vielä saavutettavissa.

– Pelasimme tänään tasaisesti koko 60 minuutin ajan, Tämä tuntui playoff-lätkältä. Vastustajalla oli pelit peräkkäisinä päivinä, ja käytimme sen edun hyödyksemme. Minusta tuntuu, että alamme hitsautua joukkueena yhteen, Vasilevski jatkoi.

Kutsherov yksinään pistepörssin kärkeen

Kotijoukkue Lightning vastasi illan avausmaalista ensimmäisen kympin täytyttyä. Nick Paul antoi upean rystylätyn Bruinsin puolustajien taakse polkeneelle Mitchell Chaffeelle, joka pääsi puolittaiseen läpiajoon ja tinttasi kiekon varmasti ohi maalivahti Linus Ullmarkin.

Bruins kuittasi tilanteen vielä ennen ensimmäistä erätaukoa, kun David Pastrnakin vahva paineistus tuotti kiekonriiston hyökkäyspäässä. Pavel Zacha sai pelivälineen ja toimitti sen maalin eteen Danton Heinenille, jonka rannari yllätti Vasilevskin.

Bostonilaisille ei annettu kuitenkaan enempää. Vieraat saivat aikaiseksi toisessa ja kolmannessa erässä yhteensä vain 14 laukausta kohti Lightningin maalia, ja Vasilevski hoiteli ne varmasti. Venäläinen torjui illan aikana 23 kertaa ja valittiin ottelun ykköstähdeksi.

TBL-BOS: Point pyöräyttää vanhanaikaisen ja vie Lightningin johtoon

Voittomaaliksi jääneestä 2-1 osumasta vastasi Brayden Point. Monipuolinen sentteri kiepautti kiekon maaliin vanhanaikaisella toisessa erässä ajassa 26.50.

– Tämä oli yksi ehjimmistä peleistämme. Kiinnitimme huomiota yksityiskohtiin. Boston on loistava joukkue, ja he saavat aina hyviä maalipaikkoja, mutta onnistuimme hankaloittamaan heidän maalintekoaan tänään. “Vasy” (Vasilevski) teki myös todella tärkeitä torjuntoja, iloitsi Point, joka on tehnyt kuuteen viime otteluun yhdeksän maalia.

Nikita Kutsherov iski loppulukemat ottelun viimeisellä minuutilla, kun Bruins haki tasoitusta ilman maalivahtia. Sen myötä Lightningin tähtilaituri nousi yksinään NHL:n pistepörssin kärkeen. Hänellä on nyt kasassa 42 maalia ja 124 tehopistettä. Pistepörssin voitto on kolmen kauppa, sillä Colorado Avalanchen Nathan MacKinnon on pisteen päässä toisena, ja Edmonton Oilersin Connor McDavidilla on koossa 119 tehopistettä. Pistepörssin paras suomalainen on Coloradon Mikko Rantanen, joka on tehnyt 72 ottelussa tehot 39+58=97. Hän on pistepörssissä kuudentena.

Kutsherovin keskiviikon osuman syöttivät Vasilevski ja puolustaja Victor Hedman, joka saavutti 70 tehopisteen rajapyykin (12+58=70) kolmatta kertaa NHL-urallaan. Aktiivipuolustajista samaan ovat yltäneet vain Erik Karlsson (viidesti), Brent Burns (kolmesti) ja John Carlson (kolmesti).

TBL-BOS: Chaffee laukoo kiekon reppuun pakki kintereillään

Bruinsilla yllättäviä vaikeuksia

Koko kauden liigan kärkipäässä viihtynyt Bruins on luettu varteenotettavimpiin mestariehdokkaisiin, mutta joukkueella on ollut viime otteluissa yllättäviä vaikeuksia, sillä neljästä viime väännöstä on irronnut vain yksi voitto. Näissä otteluissa Bostonin oma verkko on heilunut 14 kertaa.

– Haluan voittaa jokaisen ottelun, mutta tällä hetkellä päästän liikaa maaleja, myönsi maalivahti Ullmark.

Pieni notkahdus ei ole vielä asemaan sarjataulukossa, sillä Bruins on edelleen visusti taistelemassa runkosarjan voittajalle annettavasta Presidents' Trophysta. Rangers on yhä piikkipaikalla, mutta Bruins on vain pisteen päässä.

Bruins olisi voinut varmistaa pudotuspelipaikkansa keskiviikkona nappaamalla vähintään yhden sarjapisteen, mutta sen aika ei koittanut vielä.

– Tämä oli kirvelevä tappio, mutta emme olleet parhaimmillamme emmekä ansainneet voittoa. Esityksemme ei yksinkertaisesti ollut sellainen kuin sen pitäisi olla, päätti Pastrnak.

Aiheeseen liittyvä sisältö