Suomi oli lähes koko ottelun ajan vaikeuksissa sisukkaasti taistellutta Sloveniaa vastaan, ja Leijonien ongelmana oli jälleen maalinteko. Päätöserän puolivälissä Leijonilta löytyi kuitenkin ratkaisevasti tehoja, kun Sebastian Aho ja Markus Hännikäinen pääsivät maalien makuun.
- Ahon maali oli tärkeä meille. Sitten oikeastaan peli vapautui ja pelattiin tosi hyvin, Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki ruoti yhtä käännekohtaa MTV3 Sportin haastattelussa.
Suomi tuli avauserään terävästi. Kokoonpanoon nostetun keskushyökkääjän Tomi Sallisen yhdessä Antti Pihlströmin ja Veli-Matti Savinaisen kanssa muodostama ketju loi ensimmäisen maalintekopaikan jo ottelun ensimmäisillä minuuteilla. Kiekko meni Slovenian maalivahti Gasper Kroseljin (44 torjuntaa) längistä, mutta puolustus siivosi pelivälineen maaliviivalta.
Alussa Leijonilla oli muutama muukin maalintekopaikka, mutta sen jälkeen Suomen peli muuttui tukkoiseksi. Avauspelaaminen oli heikkoa, ja Slovenia sumputti keskialueen.
- Aika paljon lähdettiin viivelähdöillä tuossa ekassa erässä. Luotiin valtava määrä maalintekopaikkoja. Totta kai se yhteispeli kehittyy siinä, että koska kannattaa lähteä nopeasti ja koska yhdessä. Varmaan siinä on vielä yksi kehityskohde, Marjamäki vastasi kysymykseen hyökkäyksiin lähtemisestä.
Slovenia iski ottelun ensimmäisen maalin, kun avauserää oli pelaamatta vajaat kuusi minuuttia. Joukkue lähti nopeasti liikkeelle omalta alueeltaan, ja Nik Pem pelasi kiekon oikeaan laitaan Anze Kuraltille. Kuralt eteni hyökkäysalueelle, leikkasi keskustaan ja yllätti Suomen maalilla torjuntavastuuseen ensimmäistä kertaa arvokilpailuissa päässeen Harri Säterin (12 torjuntaa).
Takaa-ajajaksi jäätyään Leijonat loi useita maalintekopaikkoja. Puolustaja Joonas Järvinen laukoi tolppaan, Valtteri Filppulan johtama ykkösketju oli lähellä viimeistelyä kaksi kertaa ja Pihlström ei saanut tehtyä maalia läpiajosta. Pihlström laukoi Kroseljin längistä, mutta B-pisteen läheltä lähtenyt laukaus meni ohi maalista.
- Oltiin kyllä aika paljon parempia. Meinasi maalinteko tehdä tuskaa, mutta joukkueelta hyvä sisääntulo ja erinomainen ensimmäinen erä, vaikka oltiin tappiolla, Marjamäki pohdiskeli.
Toisen erän alussa Leijonat pääsi pyörittämään ylivoimapeliä, mutta ei onnistunut hyödyntämään Porin Ässien Liiga-joukkueesta muutaman kauden takaa tutun Ziga Jeglicin ottamaa jäähyä.
Ennen erän puoliväliä Suomi sai kaksi helpottavaa maalia. Ensin Tomi Sallinen voitti B-pistealoituksen, pelasi Julius Hongalle ja Savinainen laukoi aloituspisteen tuntumasta kovalla lämärillä 1-1-tasoituksen.
Jeglic otti toisen jäähyn, ja nyt tämä kostautui Slovenian kannalta. Mikko Rantanen oli hereillä ja iski Savinaisen laukauksesta syntyneen irtokiekon Slovenian maaliin. Savinaisen lisäksi syöttöpisteen sai myös Aho.
- Sitten saatiin pari maalia, Marjamäki viittasi toisen erän maaleihin.
- Ei saatu kasvatettua johtoa, mutta joukkue osoitti kyllä hyvää henkistä kanttia, vaikka vastustaja tuli 2-2:een.
Päätöserässä Järvinen otti jäähyn, ja Slovenian Rok Ticar iski maalinedustalta 2-2-tasoituksen. Leijonat oli jälleen ahtaalla, mutta Aho teki komealla tavalla helpottavan 3-2-johtomaalin. Rantanen syötti hyökkäysalueen laidassa Aholle, joka harhautti kaksi Slovenian pelaajaa ennen kuin laukoi kiekon maaliin.
Minuutti Ahon maalin jälkeen Hännikäinen riisti hyökkäysalueella kiekon Slovenian pelaajalta, kaartoi maalintekopaikkaan ja laukoi pelivälineen pienestä kulmasta ohi Kroseljin. Matkalla maaliin kiekko muutti suuntaa Slovenian pelaajasta.
Varsinaisen peliajan lopussa Slovenia yritti lisäosumia ilman maalivahtia pelaten, mutta Suomen puolustus kesti loppuun saakka. Jäähyaitiosta vapautunut Sallinen viimeisteli 5-2-loppulukemat tyhjään maaliin.
Keskiviikon muissa otteluissa USA voitti Italian 3-0, Sveitsi Valko-Venäjän 3-0 ja Saksa Slovakian 3-2. A-lohkon kärjessä ovat Latvia ja USA pisteen Venäjää enemmän keränneinä. B-lohkoa hallitsee puhtaalla pelillä etenevä Kanada, joka kohtaa torstaina isäntämaa Ranskan. Ottelun enemmän pelannut Sveitsi on kerännyt Kanadan tavoin yhdeksän pistettä.
Suomen seuraava ottelu on lauantaina, jolloin vastassa on kolmesta ottelustaan kaksi voittanut Norja. Lohkossa neljäntenä oleva Norja pelaa torstaina kuudentena olevaa Tshekkiä vastaan.