Rantanen

Toronto Maple Leafsin kannattajien ei vielä kannata sirotella tuhkaa päälleen ja kyynelehtiä vuoden 1967 Stanley Cup -paraatin mustavalkokuvien äärellä.

On totta, että Boston Bruins on ollut hallitseva osapuoli ottelusarjan kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa, tehnyt suunnilleen kaiken oikein ja tuntunut saavan kaupan päälle vielä kaupungin irlantilaisperintöön sopivasti kaikkien fanien neliapiloista tuurinkin puolelleen.
Bostonin ykkösnyrkki on ollut kerta kaikkiaan kosmisessa iskussa. Nelinkertainen Selke Trophy -voittaja Patrice Bergeron ja kuumentajien kruunaamaton kuningas Brad Marchand napsivat lauantaina neljä syöttöpistettä mieheen, ja ketjun kolmas lenkki David Pastrnak vietti "kohtuullista" kuuden tehopisteen iltaa. Kolmikko on koonnut kahdessa ottelussa yhteensä 20 tehopistettä.

Kun Bostonin kenttäpäädyssä seisoo vielä Olavinlinnan muuri nimeltä Tuukka Rask, hätäisimmät torontolaiset ovat hautaamassa unelmiaan siitä, että lordi Stanleyn maljaa pääsisi vuosikymmenten jälkeen ihastelemaan kiekkohullussa kaupungissa muuallakin kuin Hockey Hall of Famessa.
Murskalukemien aiheuttamassa myllerryksessä ei kuitenkaan pidä unohtaa sitä, miten pienistä marginaaleista NHL:ssä ja varsinkin pudotuspeleissä on kyse. Maailman paras jääkiekkoliiga on tänä päivänä todella tasainen, ja jokainen joukkue pystyy voittamaan minkä tahansa vastustajan.
Maple Leafs ei ole niin huono joukkue, mitä kahden ensimmäisen ottelun numerot antavat ymmärtää. Valmentajavelho Mike Babcockin luotsaama nuori ryhmä väläytti potentiaaliaan jo viime kaudella ottamalla pudotuspelipaikan ja piinaamalla runkosarjan voittanutta Washington Capitalsia erittäin tasaisessa sarjassa. Rimaa tietenkin hilattiin täksi kaudeksi ylöspäin, joten siksi kaksi tappiota tuntuu nyt Ontarion suunnalla erittäin karvaalta.
Lisää aiheesta: [Bruins murskasi Maple Leafsin toistamiseen]
Kaksi kotivoittoa ottaneella Bostonilla on puolellaan 88,7 prosentin todennäköisyys jatkopaikkaan, kun joukkueet siirtyvät jatkamaan taisteluaan Torontoon. Paras seitsemästä -sarja on kuitenkin vasta alkutekijöissään kahden ensimmäisen pelin jälkeen. Vaikka Bruins voitti lauantaina lukemin 7-3, ottelun tilastot luovat pelistä erilaisen kuvan kuin lopputulos. Maple Leafs voitti esimerkiksi laukaukset 33-28 ja aloituksista 61 prosenttia. Toronto kyllä pystyy laittamaan vielä kotonaan Bruinsille kampoihin, jos vain "sipuli kestää".
Nyt punnitaan se, miten Maple Leafsin nuori joukkue pystyy nollaamaan tilanteen ja miten sen kärsivällisyys riittää. Jäähyilyyn ei ainakaan ole varaa, sillä Bruinsin ylivoima tekee murhaavaa jälkeä.
Toronton kanssa täysin vastaavassa tilanteessa ovat Colorado Avalanche ja New Jersey Devils. Nuoret joukkueet ovat hävinneet kaksi ensimmäistä playoff-otteluaan kovimpiin mestarisuosikkeihin kuuluville joukkueille, mutta taisteluasenne on ollut kohdallaan.
Ikäkeskiarvoltaan (25 vuotta 4 kuukautta) nuorin pudotuspelijoukkue Avalanche antoi lauantaina jo toisen kerran hyvän vastuksen Nashville Predatorsille, mutta tämän kauden runkosarjavoittaja ja viime kauden Stanley Cup -finalisti veti jälleen pidemmän korren. Nashville on osoittanut pystyvänsä kontrolloimaan peliä uskomattoman hyvin tiukoissakin tilanteissa. On mielenkiintoista nähdä, onnistuvatko Mikko Rantanen ja kumppanit työntämään petopaitojen numeropuolen seinää vasten, kun sarja siirtyy Denveriin.
Pirteästi pelannut Devils on hyökännyt rohkeasti valtaosan kaudesta runkosarjaa hallinneen Tampa Bay Lightningin kimppuun. Lauantain ottelussa Devils voitti laukaukset peräti 44-26, mutta leveällä materiaalillaan vyöryttävä Tampa onnistui kuitenkin kairaamaan toisen kotivoiton. Ero syntyi maalivahtipelissä. Lightningin venäläinen vieteriukko Andrei Vasilevski venyi 41 torjuntaan, mutta Devilsin virkaveli Keith Kinkaid pommitettiin vaihtoon toisessa erässä. Kinkaidin tilalle tullut Cory Schneider piti pirujen pömpelin puhtaana loppusummeriin saakka ja taisi samalla ottaa ykkösvahdin viitan takaisin harteilleen.

Lauantain neljännessä ottelussa Joonas Donskoin San Jose Sharks syvensi Anaheim Ducksin ahdinkoa ottamalla toisen vierasvoiton, mutta tässäkin otteluparissa on nähty kaksi tiukkaa vääntöä. Ensimmäisessä kamppailussa Sharks oli kärsivällisempi, kun Ducks puolestaan sortui jäähyilyyn eikä saanut laattaa kertaakaan pussiin. Lauantaina pelattu toinen kamppailu oli avausottelua tasaisempi, mutta San Jose sai jarrutettua Anaheimin keskialueen ylityksiä ja onnistui nappaamaan voiton yhden maalin erolla.
Predatorsilla, Bruinsilla, Lightningilla ja Sharksilla on nyt kaksi voittoa plakkarissa, mutta jatkopaikkaan tarvitaan vielä kaksi lisää. Ja se on taalaliigan tosipeleissä vielä pitkä matka. Nelikosta ainoastaan Sharks pääsee jatkamaan sarjaa kotikaukalossaan, kun muut lähtevät reissun päälle.
Pullat ovat kaikilla hyvin uunissa, mutta ei kannata nuolaista ennen kuin vastustaja tipahtaa.