GettyImages-2276767729

Pelipäivä-juttusarjassa pysytään tiukasti pudotuspelien hermolla, muttei puristeta liikaa mailasta. Sudimme fläppitaululle leveällä värikynällä viisi havaintoa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota tulevissa playoff-mittelöissä.

NHL:n pudotuspeleissä käydään perjantaina yksi kamppailu, kun Colorado Avalanchen ja Vegas Golden Knightsin välinen Läntisen konferenssin finaalisarja jatkuu toisella osaottelulla Denverissä. Golden Knights löi Avalanchen ensimmäisessä kohtaamisessa keskiviikkona 4-2 ja nappasi kotiedun itselleen.

Avalanche ensimmäistä kertaa alakynnessä

Colorado joutui keskiviikon tuloksen myötä uudenlaiseen tilanteeseen, sillä se on nyt ottelusarjassa tappiolla ensimmäistä kertaa näissä pudotuspeleissä. Runkosarjavoittajan leirissä vallitsee kuitenkin täysi konsensus siitä, että toisen kotiottelun ei anneta luisua käsistä ensimmäisen tavoin.

– Tulossa on vastareaktio. Siitä ei ole kahta kysymystä. Edellisessäkin sarjassa vastasimme neljännessä ottelussa hävittyämme kolmannen. Jotkut taisivat silloin luulla, että taivas oli putoamassa niskaan, mutta me uskomme omaan prosessiimme, Avalanchen keskushyökkääjä Nazem Kadri sanoi torstaina.

Lisää aiheesta: Avalanche varma vastareaktiosta avaustappioon

Kadrin sanoissa on perää, sillä Avalanche on vastannut tällä kaudella tappioihin erinomaisesti. Koko sesongin mitassa se on hävinnyt kaksi peräkkäistä ottelua varsinaisella peliajalla vain kolmesti.

– Meille on aika selvää, mitä meidän täytyy tehdä ja mihin uskomme kykyjemme riittävän. Kaikki joukkueessamme ovat todella motivoituneita. Nyt meidän pitää vain olla paras versio itsestämme, sillä edellisessä ottelussa emme olleet, Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar paalutti.

Vegasin maalivahtiongelmat enää kaukainen muisto

Runkosarjan varrella puhuttiin paljon Golden Knightsin arveluttavasta maalivahtitilanteesta. Vuoden 2023 Stanley Cup -mestarivahti Adin Hill kärsi loukkaantumisista, Carter Hart ei tuntunut pääsevän kunnon vireeseen, ja sveitsiläinen Akira Schmid joutui kantamaan liiankin suurta torjuntavastuuta.

Kun kelataan noista parranpärinöistä tähän päivään, Vegasin veskarihuolet tuntuvat olevan kaukana taustapeilissä. Hart on pelannut pudotuspeleissä erinomaisesti ja ollut avaintekijä ritarien marssilla konferenssifinaaleihin. Viimeisin todiste Hartin mainiosta pelivireestä saatiin keskiviikkona, kun hän johdatti Golden Knightsin lännen finaalien avausottelun voittoon 36 torjunnan suorituksellaan.

– Carter oli uskomaton koko ottelun ajan. Hän oli mielestäni suuri syy siihen, että ylipäätään voitimme tänään. Olen iloinen hänen puolestaan, hän on mahtava, suitsutti Vegasin hyökkääjä Pavel Dorofejev keskiviikon ottelun jälkeen.

Kooste Golden Knightsin ja Avalanchen ensimmäisestä playoff-ottelusta

Päävalmentaja John Tortorella tunsi Hartin jo ennen kuin tuli Golden Knightsin penkin taakse runkosarjan loppusuoralla. Tortorella valmensi Hartia Philadelphia Flyersissa vuosina 2022-24. Hart on alun perin Flyersin toisen kierroksen varaus (48.) vuodelta 2016.

– Carter Hart on pirun hyvä maalivahti. Hän pelasi loistavasti, kun valmensin Phillyssä. Nyt meillä on täällä kaksi hyvää maalivahtia. Adin Hill on jäänyt sivurooliin, mutta hän voitti Stanley Cupin muutama vuosi sitten.

Loukkaantumisestaan toipunut Hart palasi tositoimiin runkosarjan lopussa ja torjui kuusi voittoa putkeen. Ja kun pudotuspelit alkoivat sen jälkeen, panosten kasvaminen ei saanut räpylää tärisemään.

– Hart on kasvanut henkisesti vahvaksi. Hän ei pienistä hetkahda. Hän on täysin keskittynyt tähän, ja niin pitääkin olla, sillä meillä on tässä vielä vähän hommia jäljellä, Tortorella veisteli.

Colorado kaipailee tähtipuolustajaansa

Avalanche joutui aloittamaan lännen finaalisarjan ilman tähtipuolustajaansa Cale Makaria, joka loukkaantui toisella playoff-kierroksella Minnesota Wildia vastaan pelatun sarjan viimeisessä ottelussa. Makar harjoitteli joukkueen kanssa torstaina, mutta vielä ei ole varmaa, pystyykö hän pelaamaan perjantaina.

Makarin poissaolo näkyi joukkueen otteissa keskiviikon sarja-avauksessa. Hän pelasi tänä playoff-keväänä ennen loukkaantumistaan keskimäärin liki 25 minuuttia per ottelu, joten siinä piisasi korvattavaa Avalanchen muille puolustajille – puhumattakaan siitä, millaisella tasolla Makar pelaa illasta toiseen.

Päävalmentaja Bednar tunnusti avaustappion jälkeen, että monet puolustajat joutuivat epämukavuusalueelleen yrittäessään paikata Makarin jättämää aukkoa.

– Cale on meille tärkeä pelaaja, joka pelaa paljon. Meillä oli tänään (keskiviikkona) vaikeuksia niillä osa-alueilla, jotka ovat hänen vahvuuksiaan. Hänen poissaolonsa vaikuttaa kaikkeen, ja hän pelaa paljon ykkösketjun takana, Bednar sanoi.

Maalivahti Scott Wedgewood jakoi kuitenkin kiitosta puolustajille, jotka yrittivät tehdä parhaansa Norris-finalistin poissa ollessa.

– Olen ylpeä kavereista, jotka astuivat esiin ja pelasivat paljon enemmän kuin mihin ovat tottuneet. Playoffeissa putoaa välillä miehiä rivistä, ja silloin toisten on kannettava suurempaa vastuuta, Avalanchen veräjänvartija virkkoi.

Yksi alakerran uusista vastuunkantajista oli Sam Malinski, joka palasi tositoimiin kahden ottelun huilin jälkeen. Hän uurasti keskiviikon kamppailussa yli 20 minuuttia ja valtaosan siitä vastustajan kovimpia pelaajia vastaan tiukoissa tilanteissa.

– Calea ei voi korvata, mutta me pystymme kyllä parempaankin. Omassa pelissänikin oli paljon parannettavaa. Meidän on noustava takaisin tasollemme, Malinski sanoi.

Myös Marner uudenlaisessa tilanteessa

Toronto Maple Leafsissa vuosien mittaista kärsimysten tietä taapertanut Mitch Marner johtaa pudotuspelien pistepörssiä rohmuttuaan 13 otteluun tehot 7+12=19. Vegasin ritarinutussa loistavaa supertähteä ei uskoisi samaksi mieheksi, joka sai Torontossa saavikaupalla kuraa niskaansa vaisujen playoff-esitysten vuoksi.

Marner, Auston Matthews, William Nylander, John Tavares ja kumppanit eivät pystyneet viemään Maple Leafsia kertaakaan toista playoff-kierrosta pidemmälle. Torontossa on pelattu konferenssifinaaleja tällä vuosituhannella vain kerran, keväällä 2002, ja seuran viimeisin mestaruus on vuodelta 1967. Syyttävät sormet osoittivat turhan usein Marneriin, joka päätti lopulta vaihtaa maisemaa.

Viime kesänä Maple Leafsista Golden Knightsiin siirtynyt Marner on syttynyt Vegasissa uuteen loistoon ja noussut odotetulle tasolle myös kauden tärkeimmissä otteluissa. Nyt hän pelaa aiempaa vapautuneemmin, ja kasvoille herkästi ilmestyvän leveän hymyn aistii kotikatsomossa asti. Torontossa tuskin hymyilyttää ketään.

COL-VGK: Dorofejev osuu ylivoimalla Marnerin mainiosta esityöstä

Löytääkö Bednar voittavat koostumukset?

Avalanche jyräsi vahvalla hyökkäyspelillään runkosarjan voittoon ja pyyhkäisi kahdella ensimmäisellä playoff-kierroksella tieltään Los Angeles Kingsin (4-0) sekä Minnesota Wildin (4-1). Läntisen konferenssin ensimmäisessä loppuottelussa lumivyöry kuitenkin pysähtyi. Supertähti Nathan MacKinnon ja muut Coloradon kärkinimet eivät saaneet enää tulosta aikaan entiseen malliin.

Kun vierasjoukkue Golden Knights oli edennyt sarja-avauksessa 3-0 johtoon, Avalanchen päävalmentaja Bednar sekoitti tehottomia kärkiketjujaan. Tositoimiin palannut Artturi Lehkonen nostettiin MacKinnonin ja kapteeni Gabriel Landeskogin vierelle ykkösvitjaan. Tshekkilaituri Martin Necas puolestaan jatkoi ottelua Brock Nelsonin ja Valeri Nitshushkinin kanssa kakkosketjussa.

Avalanche sai keskiviikon ottelun päätöserässä aikaiseksi kaksi kavennusosumaa, mutta voittoon asti kiri ei riittänyt. On selvää, että Coloradon hyökkäyspään tähtien pitää tuikkia kirkkaammin perjantain kakkospelissä.

– Emme olleet tarpeeksi teräviä. Pelisuunnitelman toteuttaminen oli kehnoa meiltä kaikilta. Sitä pitää parantaa, MacKinnon tuhahteli avaustappion jälkeen.

Aiheeseen liittyvä sisältö