kuznetsov 6218

Washington Capitals oli jämäkkä isäntä kotiareenallaan, kun Stanley Cupin finaalikaravaani siirtyi pääkaupunkiin joukkueiden kolmatta kohtaamista varten. Tuossa kolmannessa kohtaamisessa Capitals kaatoi Vegas Golden Knightsin lukemin 3-1 ja siirtyi finaalisarjassa samalla 2-1 johtoon.

Capitalsin sankariksi nousi venäläissentteri Jevgeni Kuznetsov, jonka hartioille ei todellakaan aseteltu ratkaisijan viittaa ennen ottelua. Kuznetsov loukkaantui joukkueiden toisessa kohtaamisessa, ja pahimpien puheiden mukaan hänen kautensa piti olla tällin takia ohi. Keskushyökkääjän käsi oli kuitenkin pelikunnossa kaikkien odotusten vastaisesti. Ei se varmasti täydessä terässä ollut, mutta riittävän hyvässä kuitenkin.
Ja kun pelilupa tuli, mistään kipuilusta ei ollut merkkiäkään. Kuznetsov laittoi heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien tutun rallin käyntiin. Siinä hän tarjoili ylivoimahyökkäyksessä upealla lättysyötöllä loistopaikan Aleksandr Ovetshkinille. Ainoastaan Marc-Andre Fleuryn uskomaton torjunta piti ottelun tasalukemissa.
Lisää aiheesta: [Washington on pukeutunut Capsin punaiseen]
Loppusummerin soitua Kuznetsovilla oli tilillään 1+1 tehopistettä ja plus-miinustilasto kaksi pykälää plussalla. Melkoinen suoritus kaverilta, jonka kauden piti pahimmassa tapauksessa olla ohi.
- Huomasin olevani pelikunnossa pelipäivän aamuna. Kun heräsin, oloni tuntui paremmalta. Tiesin että pystyn auttamaan joukkuettani, Kuznetsov kertoi.
Kun venäläiseltä kysyttiin ottelun jälkeen, tuntuiko pelatessa kipua, ei hän sitä lähtenyt täysin kieltämäänkään.
- Kun Michael Jordan pelasi parhaan ottelunsa, hän loukkasi itseään, mutta onnistui silti tekemään 53 pistettä. Tämä taisi olla vastaavanlainen ilta minun osaltani, Kuznetsov veisteli.
Pudotuspeleissä on tiettyä vanhan liiton meininkiä. Pienistä vammoista ei välitetä, ja jokaiseen otteluun lähdetään vaikka puudutuspiikkien voimalla mukaan. Sen puolesta Kuznetsovin pelaaminen ei ole mikään maailman kahdeksas ihme. Vuosien saatossa on kuultu monenlaisia tarinoita lajin tästä puolesta.
Pelaajien soturiluonteet, taistelun tietynlainen alkukantainen fyysisyys ja pelin hurja vauhti ovat niitä tekijöitä, joiden vuoksi jääkiekko on lajina niin suosittu.

  • En osannut odottaa, että hän pelaisi tällä tasolla jo tänään. Mutta kuten joku sanoi ennen peliä, hän on "Russian Machine". Erittäin luotettava ja mukautuva pelaaja, joka on paljon kovempi ja sitkeämpi kuin moni luulee. Hän oli tänäänkin vain normaali Kuzy, eli täysin oma itsensä, kehui Nicklas Bäckström sentterikollegaansa.
    No, se siitä. Capitalsille tästä venäläisestä koneesta oli ainakin selvää hyötyä. Washington on nimittäin kärsinyt näissä pudotuspeleissä orastavasta sentteripulasta. Joukkueen keskushyökkääjistä myös Bäckström pelaa tällä hetkellä jonkinlaisen vamman kanssa. Ruotsalaisen käsi otti osumaa Pittsburgh Penguinsia vastaan pelatussa toisen playoff-kierroksen sarjassa. Bäckström on pystytty parsimaan kasaan, mutta aivan oma itsensä hän ei kuitenkaan tällä hetkellä ole.
    Kun Kuznetsov tippui toisen ottelun alussa pois kokoonpanosta tärskyn takia, iso vastuu tipahti tanskalaisen Lars Ellerin harteille. Eller on tänä keväänä paikannut hyökkäyksen aukkoja erittäin miehekkäästi. Hän on nostanut aina tasoaan, kun paikka ylemmistä ketjuista on auennut.
    Capitals kuitenkin tarvitsee tässä sarjassa Kuznetsovin erikoisosaamista Vegasin ritareiden kaatamiseksi. Ovetshkinin tutkaparina tänäkin vuonna toiminut Kuznetsov on peliälyltään yksi taalaliigan terävimmistä senttereistä. Venäläisen luistelu ja kiekolliset taidot ovat kovaa luokkaa, ja kun siihen yhdistetään vielä loistava pelipää, paketti on todella vaarallinen. Kuznetsovin merkitys tasakentällisin on suuri, mutta etenkin ylivoimalla mies on liki korvaamaton. Venäläinen on hiljalleen ottamassa Capitalsin pelillistä valtikkaa haltuunsa Bäckströmiltä.
komw

Capitals laittoi ykkösketjunsa johdolla Golden Knightsin melkoisen vaikeaan rakoon. Washington on muutenkin onnistunut hiljentämään finaaleissa Vegasin kärkiketjut erinomaisesti, ja sama kaava jatkui kolmannessa ottelussa.
Kuznetsov ja kumppanit pyörittelivät etenkin Erik Haulan johtamaa Golden Knightsin kakkosketjua povitaskuunsa. Tulitus oli avausvaihdosta asti kovaa, mutta oikeastaan Kuznetsovin 2-0 osuma oli pelin ratkaisu.
Venäläistykki karkasi kahdella yhtä vastaan ylivoimahyökkäykseen ja ampui tarkalla rannelaukauksella kiekon takanurkkaan ohi Fleuryn. Vaikka Golden Knights sai Braden Holtbyn avittamana vielä kavennuksen, Capitalsilla oli peli täysin kontrollissa.
- Se oli elintärkeä osuma Kuznetsovilta. Samalla se oli tunteikas hetki meille penkillä, mutta siltikään meidän keskittymisemme ei karannut mihinkään, totesi Eller.
Viimeisimmät uutiset NHL:n pudotuspeleistä kertoo Twitterissä [@NHL\_fi]
Kuznetsov voi olla kärjistetysti sanottuna finaalisarjan ratkaiseva tekijä. Vegas on pelannut koko kauden oman tasonsa ylärajoilla. Haula ja William Karlsson ovat pelanneet upeat kaudet joukkueen dynamoina, mutta nyt näyttää siltä, että kapasiteetti alkaa loppua.
Kuznetsov, Bäckström ja Eller johtavat kolmea ketjua niin taidokkaasti, että Capitalsin laajuus ja kärjen taso alkavat olla liikaa. Kun siihen lyödään vielä päälle Jay Beagle, joka on yksi sarjan parhaimmista alaketjujen senttereistä, Washingtonin keskikaistan taso on kovaa luokkaa.
- Minusta meillä on laadukkaat keskushyökkääjät jokaiseen ketjuun. Kun Kuznetsov loukkaantui, Lars (Eller) nousi esiin ja pelasi loistavasti. Kaikki näkivät sen, miten hyvin Beagle tänään pelasi. Hän tekee kovasti hommia ja pystyy myös luomaan tilanteita hyökkäyspäässä. Bäckström taas on yksi sarjan parhaista keskushyökkääjistä. Se kertoo meidän tasostamme, kehui kapteeni Ovetshkin ottelun jälkeen.