nyr shesterkin

Otamme NHL:n kaikki 32 joukkuetta vuorollaan suurennuslasin alle elokuun alusta lähtien. Tänään nostamme esiin kolme olennaista kysymystä New York Rangersista.

New York Rangers lähtee palauttamaan kunniaansa uudella kaudella 2025-26. Viime kausi meni manhattanilaisilta pahemman kerran metsään, sillä joukkue jäi kaikkien odotusten vastaisesti pudotuspelien ulkopuolelle.

New Yorkissa oli myös tuulista, sillä isoja muutoksia tapahtui jo kesken kauden. Nyt Rangers pyrkii palaamaan takaisin pudotuspelijoukkueeksi uuden päävalmentajansa Mike Sullivanin alaisuudessa.

Miten Sullivanin kädenjälki näkyy?

Rangersin edellinen päävalmentaja Peter Laviolette ehti olla tehtävässään kaksi täyttä kautta ennen kuin tuli kenkää. Hän johdatti Rangersin runkosarjan voittoon heti ensimmäisellä kaudellaan, mutta toinen kausi meni pahasti vihkoon. Kun pudotuspelit jäivät manhattanilaisilta haaveeksi, Laviolettelle näytettiin ovea.

New Yorkissa on nyt mielenkiintoinen tilanne, sillä joukkueen uudeksi päävalmentajaksi palkattiin Mike Sullivan. Hän oli vielä tovi sitten yksi pisimpään samaa NHL-joukkuetta luotsanneista valmentajista, mutta sai lähteä Pittsburgh Penguinsista kymmenen työvuoden jälkeen, kun menestysvuosistaan asteittain heikentynyt pingviiniparvi jäi rannalle pudotuspeleistä.

Sullivan saa New Yorkissa käyttöönsä pykälän verran paremmat pelimerkit kuin Pittsburghissa, jossa oli pyritty rakentamaan menestystä seuraikoni Sidney Crosbyn ympärille ihan viime vuosiin saakka, vaikka Penguins oli taapertanut vääjäämättömästi kohti auringonlaskua.

Uusi päävalmentaja pääsee aloittamaan Rangersissa sikäli puhtaalta pöydältä, että odotukset eivät ole samalla tasolla kuin viime kaudella. Nyt pelataan kuitenkin New Yorkissa, joten kirkkaissa valoissa vaaditaan menestymistä. On mielenkiintoista nähdä, millaisella pelitavalla Rangers tulevaan kauteen lähtee ja miten viime kaudella alisuorittaneet pelaajat, kuten tähtihyökkääjä Mika Zibanejad, pelaavat uudessa valmennuksessa.

Sullivan_PIT-bench

Pystyykö Shestjorkin palaamaan Vezina-tasolle?

Rangersin tuki ja turva on ollut maalivahti Igor Shestjorkin. Hän voitti NHL:n parhaalle maalivahdille jaettavan Vezina Trophyn kauden 2021-22 päätteeksi. Tuolla kaudella hänen voitto-tappiotilastonsa oli vakuuttava 36-13-4, päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvonsa 2,07 ja torjuntaprosenttinsa 93,5.

Tuosta kaudesta tilastonoteeraukset ovat kuitenkin kääntyneet tasaisesti heikompaan suuntaan. Viime kaudella Rangersilta ei toki onnistunut mikään järin hyvin, mutta eipä Shestjorkinkaan pystynyt olemaan erityisen häikäisevä tai ryöstämään joukkueelleen sarjapisteitä montaakaan kertaa kauden aikana.

Rangers ei yksinään elä tai kuole Shestjorkinin esitysten mukaan, mutta hänen paluunsa muutamien vuosien takaiselle huipputasolle kuitenkin tekisi joukkueen tiestä menestykseen huomattavasti tasaisemman. Eivät venäläismaalivahdin taidot ole mihinkään hävinneet, eikä kyseessä ollut suonenveto, sillä hän on pystynyt kohtalaisiin suorituksiin huippukautensa jälkeenkin.

Nyt huippusuorituksia voidaan myös vaatia, sillä Shestjorkinin uusi kahdeksan vuoden mittainen jatkosopimus alkaa syksyllä. Hänestä tulee koko NHL:n parhaiten tienaava maalivahti 11,5 miljoonan dollarin keskimääräisillä vuosiansioilla. Palkkataso määrittää profiilia, ja tässä mielessä Shestjorkin on koko NHL:n kovin työpaikallaan.

NYR-NYI: Shesterkin torjuu 21 kertaa ja kirjauttaa kauden neljännen nollapelinsä

Asettuuko Gavrikov Foxin rinnalle?

Rangersin ykköspuolustajaparin muodostivat pitkään Adam Fox ja Ryan Lindgren. Fox tuli NHL:ään kaudella 2019-20, ja siitä saakka he kellottivat ison määrän yhteisiä peliminuutteja. Nyt muutos on kuitenkin väistämätön, sillä Rangers kauppasi Lindgrenin Colorado Avalancheen kesken viime kauden.

Manhattanilaisten kesän suurin hankinta oli Vladislav Gavrikov, joka siirtyy New Yorkiin Los Angeles Kingsistä. Hänestä haetaan joukkueeseen uutta puolustavaa kärkihahmoa. Lindgrenin ja Foxin muodostamassa puolustajaparissa Lindgren oli puolustavampi puolustaja, mutta mikäli Fox ja Gavrikov laitetaan nyt yhteen, se tehtävä lankeaa Gavrikoville. Se on toki hänelle tuttua hommaa jo ennestään.

Syksyn aikana nähdään, miten Sullivan lähtee peluuttamaan puolustajiaan ja kuka Foxin rinnalta lopulta löytyy. Viime kaudella ykkösparissa hänen rinnallaan pyörähtivät pidempiä jaksoja K'Andre Miller ja Carson Soucy, joista tosin vain Soucy jatkaa joukkueessa tällä kaudella. Myös peruspuolustaja Urho Vaakanainen urakoi Foxin kanssa reilut 50 yhteistä peliminuuttia kauden aikana tasakentällisin.

Aiheeseen liittyvä sisältö