Vuoden 2026 Hockey Hall of Fame -puheiden kohokohdat

Pekka Rinteestä tuli maanantaina ensimmäinen suomalainen maalivahti Hockey Hall of Famessa. Torontossa pitämässään juhlapuheessa veskarilegenda kiitti läheisiään, kertoi mutkaisesta pelaajapolustaan ja heilutti hieman siniristilippuakin.

Jari Kurri pääsi ensimmäisenä suomalaisena jääkiekkoilun merkittävimpään kunniagalleriaan vuonna 2001. Teemu Selänne sai kunnian 16 vuotta myöhemmin. Riikka Sallinen on puolestaan ainoa suomalainen naispuolinen Hall of Fame -pelaaja.

– Suomi on pieni maa, mutta jääkiekko on kansallemme valtava asia. Aiempien pelaajien ansiosta olemme saaneet esikuvia, joita voimme katsoa ylöspäin. Kukin voi ajatella, että ehkä pystyn joskus itse samaan. Myös Suomen maajoukkueen edustaminen toi minulle paljon ylpeyden hetkiä, Rinne kertoi juhlaväelle.

– Kun asuin lapsena Kempeleessä, tällaista kunniaa ei olisi voinut kuvitellakaan. Olin nuorena pitkä ja vähän kömpelö, ja pelasin juniorien alasarjoissa. Valmentaja Harri Hautamäki kuitenkin käänsi urani suunnan ja kertoi, kuinka paljon hän näki minussa potentiaalia. Kiitos, että sytytit liekin.

Rinne, joka varattiin NHL:ään vuonna 2004 vasta kahdeksannella kierroksella, edusti koko uransa Nashville Predatorsia ja otti haltuunsa käytännössä kaikki seuran maalivahtiennätykset. Kempeleläinen torjui runkosarjassa 683 ottelussa ja playoffeissa 89 kamppailussa.

– Nashvillesta tuli paljon enemmän kuin paikka, jossa pelasin jääkiekkoa. Siitä tuli toinen koti. Yhteisö, ihmiset ja muistot ovat minulle tärkeitä.

Vuonna 2017 Rinne oli johdattamassa Predatorsia Stanley Cup -finaaleihin. Niissä tuli tappio Pittsburgh Penguinsille kuudessa ottelussa. Vuotta myöhemmin Rinne oli jälleen avainhahmoja, kun Predators voitti Presidents' Trophyn NHL:n runkosarjan parhaana joukkueena.

NHL:n parhaan maalivahdin palkinto Vezina Trophy annettiin Rinteelle kauden 2017-18 päätteeksi. Kolme vuotta myöhemmin henkilökohtainen palkintokaappi täydentyi King Clancy Memorial Trophylla, joka myönnetään johtajuudesta ja humanitaarisista panostuksista.

Rinne korosti puheessaan sitä, että pelaaja voi yltää suuriin saavutuksiin, vaikka paketti ei olisi vielä aivan kasassa nuorena. Kenenkään ei tarvitse kulkea samanlaista polkua kuin muut.

– Niin en tehnyt minäkään. Täytyy muistaa, että aina tulee takaiskuja ja epäilyksen hetkiä, mutta ne ovat vain osa matkaa. On tehtävä rakastamiaan asioita, työskenneltävä ahkerasti ja opittava muilta. Koskaan ei saa luovuttaa, ohjeisti Rinne.

Hockey Hall of Famen vuosiluokkaan 2026 kuuluvat Rinteen lisäksi NHL:ssä pelanneet Keith Tkachuk, Carey Price ja Patrice Bergeron, naisten kentillä ansioitunut Cindy Curley sekä rakentajien kategoriassa kunnian saanut Brian Burke.

Tkachuk keräsi kannuksia voimahyökkääjänä ja kolusi playoffit mukaan lukien lähes 1 300 ottelua NHL:ssä. Vuonna 2010 uransa paketoineen pelaajan joukkueet olivat Winnipeg Jets, Phoenix Coyotes, St. Louis Blues ja Atlanta Thrashers.

Keith jakaa mielipiteet – samoin kuin hänen poikansa Matthew ja Brady Tkachuk, jotka pelaavat Florida Panthersissa.

– Mukavaa, että edes joku Tkachuk saa ystävällisen vastaanoton Torontossa, Keith murjaisi puheensa alkajaisiksi.

– Minun pelaajapolkuni oli täynnä haasteita, mahdollisuuksia ja ennen kaikkea siunausta. Monet entiset joukkuetoverit ovat edelleen ystäviäni, se on jääkiekkoilun lahja. Jääkiekossa kulttuuri on parempi kuin missään muussa lajissa, Tkachuk tokaisi.

Price nousi seuralegendaksi Montreal Canadiensissa. Kausi 2014-15 oli maalivahdilta ilmiömäinen: suoritukset toivat niin Vezina Trophyn, Hart Trophyn kuin Ted Lindsay Awardin.

– Vartuin syrjäseuduilla, joten mahdollisuudet uran tekemiselle olivat pienet. Tarvittiin tinkimätöntä halua ja uhrauksia. Canadiens uskoi minuun ja antoi minulle mahdollisuuden. Olen ylpeä, että sain edustaa Montrealia, Kanadan maajoukkuetta ja Ulkatcho-alkuperäiskansaa, Price sanoi.

Bergeron on voittanut parhaan puolustavan hyökkääjän palkinnon Selke Trophyn peräti kuusi kertaa eli useammin kuin kukaan muu. Joukkuetasolla huippuhetki oli vuosi 2011, jolloin Boston Bruins voitti Stanley Cup -mestaruuden.

– Luistimien laittaminen jalkaan on ollut minulle aina ainutlaatuinen tunne. Luistimet jalassa olen saanut pelata lajia, jota rakastan. Aina ei ole silti ollut helppoa. Opin voittamaan ja häviämään, mutta ennen kaikkea muistan ihmiset, ystävät, joukkueet ja ahkeran työskentelyn arvot, Bergeron hahmotteli.

Curleyn pelaajauran aikana naisten ammattilaisliiga PWHL:ää ei vielä ollut, joten hänen uransa kohokohdat tulivat yliopistosarjassa ja Yhdysvaltojen naisten maajoukkueessa. Curley pitää edelleen yksien MM-kisojen piste-ennätystä (11+12=23) hallussaan.

– En ikinä odottanut pääseväni Hall of Fameen, joten olen todella kiitollinen. Kun olin lapsi, isäni laittoi minulle mailan käteen ja opetti minut rakastamaan jääkiekkoa. Kentällä hän kohteli minua aivan samalla tavalla kuin veljiäni. Tänä päivänä on jo naisia, jotka pelaavat jääkiekkoa ammatikseen täysissä halleissa ja innokkaiden kannattajien tukemina, joten kiitos siitä PWHL:lle, Curley sanoi ja sai raikuvat suosionosoitukset.

Burke, 71, teki harvinaisen laajamittaisen jääkiekkouran pelaajana, agenttina, seura- ja liigajohtajana sekä mediavaikuttajana. Lisäksi hän työskenteli naisten jääkiekkoilun ja lajin monimuotoisuuden puolesta.

– Elämä on hassua. Eteenpäin voi päästä, jos tekee ahkerasti töitä, uskoo itseensä ja saa paljon, paljon apua muilta, Burke linjasi.

Burke alleviivasi sitä, miten kallis harrastus jääkiekkoilu voi olla. Hänen mielestään lajin pitäisi olla mahdollisimman saavutettava kaikille miehille, naisille, pojille ja tytöille.

Kiitoksia Burke jakeli tärkeille ihmisilleen eikä epäröinyt tuoda vaikeampiakin hetkiä esiin. Terveiset menivät muun muassa pitkän linjan vaikuttaja Lou Lamoriellolle, joka istui yleisön joukossa.

– Tuntuu siltä, että kiitän tässä monia ihmisiä, jotka ovat antaneet minulle potkut. Lou, kun olin lukiossa, sanoit minulle, että lopeta jääkiekko ja mene takaisin oikeustieteelliseen. Kiitoksia vain, koutsi! Burke veisteli ja sai yhden monista naurunremakoistaan.