GettyImages-2158095702

Stanley Cup -finaalisarja saa ansaitsemansa päätöksen. Edmonton Oilers ja Florida Panthers ratkaisevat mestaruuden kohtalon seitsemännessä ottelussa.

Kiitos siitä kuuluu nyt Edmontonille. Sen piti olla jo ulkona taistelusta. Panthers ei kuitenkaan onnistunut lyömään viimeistä niittiä yhdelläkään kolmesta saamastaan tilaisuudesta. Floridan 3-0 johto on nyt kääntynyt 3-3 tasatilanteeksi.

Oilersin päävalmentaja Kris Knoblauch vastaili median kysymyksiin joukkueensa ainoana edustajana lauantaina, kuudennen ottelun voittoa seuraavana päivänä. Häntä omien sisukkuus ei ole yllättänyt. Knoblauch oli jopa hämmästyttävän levollinen.

– Voin puhua vain Edmontonin näkökulmasta. En tiedä, mitä Floridassa on meneillään tai miten he käsittelevät asioita. En siis voi sanoa, mitä he nyt kokevat. Omien kokemusteni perusteella kuitenkin tiedän, että olemme hoitaneet katkaisupelit. Meillä on takanamme vaikeita aikoja, jotka olemme selvittäneet, Knoblauch sanoi.

Pudotuspelit käynnistyivät Edmontonin osalta päivälleen kaksi kuukautta sitten eli 22. huhtikuuta. Los Angeles Kingsiä vastaan pelattu ensimmäisen kierroksen ottelusarja oli lopulta "helpoin", sillä Kings kaatui viidessä ottelussa. Sen jälkeen Oilersin taival on mennyt vain vaikeammaksi ja vaikeammaksi.

Toisella playoff-kierroksella Vancouver Canucks johti sarjaa 3-2, mutta Oilers venytti sarjan seitsemänteen peliin. Siellä voitto irtosi yhden maalin erolla. Läntisen konferenssin finaaleissa Dallas Stars johti voitoin 2-1, mutta sitten Edmonton otti kolme voittoa peräkkäin ja meni jatkoon.

Panthers - Oilers 4-3

Stanley Cup -finaalisarjan: Täältä löydät uusimmat uutiset ja videot Panthers - Oilers -sarjasta

– Minulla on todella paljon luottoa joukkueeseemme sen perusteella, miten he reagoivat ja pelasivat niissä aiemmissa katkaisupeleissä. Nyt jouduimme tässä sarjassa 0-3 tilanteeseen, ja kun se tapahtui, näin edelleen itsevarman joukkueen, jossa ei ollut merkkejä paniikista tai epätoivosta. Näin vain keskittyneen porukan, Knoblauch kuvaili.

– Pidän siis joukkueemme tilanteesta ja asemasta. Pidin siitä, miltä näytimme, kun olimme kolmen voiton takamatkalla, ja pidän ehdottomasti siitä, miltä näytämme nyt.

Tilanne alkoi kohentua heti, kun Oilers sai verkon pöllyämään. Finaalisarjan alku jäi muistoihin Floridan maalivahti Sergei Bobrovskin ja viisikkopuolustamisen riemuvoittona. Edmonton teki kahdessa ensimmäisessä ottelussa vain yhden maalin.

Knoblauch muistaa, miten ketsuppipullo alkoi aueta kotikentällä kolmannessa ottelussa. Silloin Oilers teki kaksi maalia, joilla se tuli vielä maalin päähän. Voittoa ei irronnut, mutta itseluottamus kasvoi hurjasti.

Kolmessa ensimmäisessä loppuottelussa Edmonton teki yhteensä neljä maalia, mutta kolmessa viimeisimmässä niitä on tullut peräti 18.

– Olimme todella epäonnekkaita maalinteon suhteen sarjan ensimmäisissä kahdessa ottelussa ja kolmannen pelin ensimmäisissä kahdessa erässä. Siinä oli mukana paljon tuuria ja toki myös maalivahtipelaamista. Meillä oli mielestäni tarpeeksi paikkoja tehdäksemme enemmän maaleja, Knoblauch sanoi.

– Oli väistämätöntä, että meidät pystyttäisiin pitämään nollilla vain määrätyn ajan. Se muuttui kolmannen ottelun viimeisessä erässä, jossa saimme pari maalia. Se johti valtavaan ryöppyyn neljännessä ottelussa. Joskus asiat luonnistuvat, ja hyödynsimme silloin keskimääräistä enemmän tilanteita.

Seitsemäs loppuottelu pelataan maanantaina. Florida isännöi Amerant Bank Arenalla kamppailua, joka on varmuudella kauden viimeinen ja Stanley Cupin kohtalon kannalta ratkaiseva.

Jos Edmonton venyy vielä kerran voittoon, tulee siitä NHL-historian toinen 0-3 tilanteesta mestariksi ponnistanut joukkue. Ainoa tähänastinen ihmenousun tehnyt ryhmä on vuoden 1942 Toronto Maple Leafs.

– Seiskapelissä molemmat joukkueet tulevat kovalla tahdolla ja työmoraalilla. Kun epätoivon vimmaa ja työtä on enemmän, myös virheitä saattaa tulla enemmän. Niistä puolestaan syntyy yleensä maalipaikkoja. En siis voi seitsemännen ottelun alla ennakoida pelin kuvaa. Tiedän vain, että omat pelaajamme syttyvät siihen ja rakastavat tätä haastetta. He ovat nauttineet tämän matkan kaikista vaiheista.

Seitsemäs Stanley Cup -finaali käynnistyy tiistain puolella kolmelta aamuyöllä Suomen aikaa (V Sport 1 Suomi, Viaplay).

Ennakko: Panthersin ja Oilersin seitsemäs finaali

Aiheeseen liittyvä sisältö