STL Aleksanteri Kaskimaki

St. Louis Blues on nostanut Aleksanteri Kaskimäen AHL:stä NHL-miehistön vahvuuteen. Suomalaishyökkääjä saapuu paikkaamaan loukkaantumisia, sillä Jimmy Snuggerud ja Alexei Toropchenko ovat joutuneet sairastuvalle.

Snuggerudin rannevamma vaatii leikkaushoitoa. Hänen kuntoaan tarkastellaan uudestaan kuuden viikon päästä. Toropchenkon tilannetta seurataan viikko kerrallaan.

Kaskimäki, 21, pelaa toista kauttaan Bluesin organisaatiossa, eikä hän ole vielä tehnyt NHL-debyyttiään. Tällä kaudella hän on pelannut AHL-seura Springfield Thunderbirdsissä 16 ottelua ja tehnyt tehot 4+3=7. Viime kaudella hyökkääjä pelasi 63 AHL-ottelua tehoin 11+23=34.

Kaskimäki on Bluesin kolmannen kierroksen varaus kesältä 2022. Joensuun Jokipoikien kasvatti on pelannut Suomessa Liiga-kiekkoa HIFK:n paidassa, jossa hän viiletti vuosina 2022-2024 93 ottelussa ja keräsi tehot 14+12=26.

Blues pelaa seuraavan kerran maanantain ja tiistain välisenä yönä Suomen aikaa. Joukkue kohtaa tuolloin Anaheim Ducksin.

Aiheeseen liittyvä sisältö