Senators tavoitti sisäisen sankaruutensa
Ottawan kapteeni Erik Karlsson ja maalivahti Craig Anderson voittivat vaikeudet
Teksti Marko Leppänen @MarkoLeppnen / toimittaja, NHL.com/FI
Ottawa Senatorsin maalivahti Craig Andersonin maailma romahti, kun hän kuuli vaimonsa Nichollen syövästä. Jääkiekko oli sillä hetkellä toisarvoinen asia.
Anderson jätti pelit hetkeksi ja keskittyi vaimonsa tukemiseen. Maalivahti oli runkosarjan aikana pariinkin otteeseen sivussa.
Nichollen harvinainen pää- ja kaulasyövän yhdistelmä on saatu hallintaan, ja Andersonkin on voinut keskittyä jääkiekkoon.
Vaimon tilanne on aivan varmasti vaikuttanut Andersonin keskittymiseen ja päivittäiseen elämään. Siihen nähden hänen esityksensä on ollut runkosarjan lopussa ja pudotuspeleissä todella hyvä.
Anderson torjui 37 laukausta, kun Ottawa voitti kuudennessa pelissä New York Rangersin ja eteni konferenssifinaaliin asti.
Ja sitten se muuan Erik Karlsson.
Karlsson loukkasi vasemman jalkansa kantapään jo runkosarjassa. Hän paranteli hiusmurtumia runkosarjan lopussa, mutta pudotuspeleissä hän oli jälleen kehissä.
Karlsson on välillä käynyt kopissa paikkauttamassa itseään. Välillä miehen kasvoilla on näkynyt kivulias irvistys, kun puudutuksen teho on alkanut heiketä.
Vaikka Karlsson on loukkaantunut, hän on silti maileja edellä muita. Hän on ollut tilanteeseen nähden loistava Ottawan takalinjoilla.
Karlsson nousi Andersonin tapaan esiin, kun piti lyödä parasta pöytään. Hän nappasi tililleen maalin ja syötön kuudennessa pelissä.
Andersonin ja Karlssonin tarinat symboloivat koko Ottawa Senatorsia. Vaikeuksia tulee kaukalossa ja elämässä, mutta silti pusketaan eteenpäin. Ennen kaikkea yhdessä, joukkueen tavoitteen eteen.
Senators on kauden sensaatio. Jo pudotuspeleihin nousu osoitti venymiskykyä. Boston Bruinsin tiputtaminen avauskierroksella oli kova juttu - Rangersin voittaminen kakkoskierroksella ja konferenssifinaaliin nousu vielä isompi pommi.
Rangersilla oli enemmän tähtiä, mutta Ottawalla oli se ominaisuus, joka usein ratkaisee pitkät sarjat. Se sai revittyä koneestaan kaiken irti.
Karlsson muistutti sarjan kovuudesta ja siitä, ettei Ottawa pelannut parasta peliään kolmannessa ja neljännessä ottelussa.
- Olemme käyneet pitkän tien päästäksemme tähän. Nautitaan tästä vähän ja aloitetaan taas huomenna hommat, hän sanoi.
Ottawa aloitti räväkästi ja oli kahden maalin johdossa avauserän jälkeen. Se vapautti kummasti peliä.
- Tarvitsimme sitä alkua. Teimme heidän keskialueen ylityksestään hankalaa ja jatkoimme sitä koko ottelun, Karlsson sanoi.
Kun valmentaja Guy Boucherilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa jälleen kerran mielipidettä Karlssonista, ensimmäinen reaktio oli velmu irvistys.
- Olen onnellinen siitä, että hän on minun joukkueessani. Hän on kuten muutkin tähdet, jotka kasvavat voittajiksi. On kyse sitten Sidney Crosbysta tai kumppaneista, Boucher muotoili.
- Hän on ainutlaatuinen pelaaja. On harvinaista, että pelaaja tekee tuollaisia suorituksia illasta toiseen, Mark Stone sanoi.
Anderson muisti kehua kohteliaasti joukkuetovereitaan hyvästä taistelusta, kuten maalivahdit usein vastaavassa tilanteessa. Suurin kunnia pitää antaa kuitenkin Andersonille kylmänviileästä esityksestä tärkeässä paikassa.
Video: Karlsson lisää Ottawan johtoa
- Taistelimme kovaa. Se auttaa peliä, kun tietää, että jätkät uhrautuvat edessä ja maksavat hintaa, Anderson sanoi.
Kovahermoiset maalivahdit lyövät parhaan esityksensä peliin silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Andersonin torjuntaprosentti painui neljässä viime ottelussa alle 90:n, mutta kuudennessa ottelussa hän torjui kiekkoja 94,9 prosentin tehokkuudella.
Anderson nosti esiin erityisesti Bobby Ryanin ja Stonen blokit avauserässä.
- Sanat eivät riitä kertomaan ajatuksista, joita ne herättivät. Sellaisten suoritusten jälkeen jokainen tekee vähän kovempaa töitä toisten eteen.
Anderson sanoi peliä yhdeksi muiden joukossa, mutta kaikki tietävät, että konferenssifinaaliin selviytyminen on uran kohokohta useimmille Ottawan pelaajille. Anderson on yksi niistä pelaajista, jotka eivät ole päässeet pudotuspeleissä näin pitkälle.
Ottawa oli viimeksi konferenssifinaalissa vuonna 2007. Se eteni finaaliin, jossa Anaheim Ducks osoittautui liian kovaksi.
- Nautimme tästä hetkestä, mutta meidän on katsottava edelleen eteenpäin, kunnes työ on tehty, Anderson tuumi.
Kun Karlsson kätteli ja halasi Rangersin ruotsalaismaalivahti Henrik Lundqvistia ottelun jälkeen, mukana oli keskimääräistä enemmän tunnetta.
Kumpikin kivikovista pelimiehistä tiesi pelin hengen. Lundqvistilla, 35, ei ole enää montaa mahdollisuutta voittaa Stanley Cupia, mutta samalla hänen särkyneessä sydämessään on varmasti pieni tyytyväisyyden lohko maanmiehen puolesta.
Lundqvist on tunnettu lempinimestään "Kuningas". Se varmasti pysyy, mutta valtaapitävä Keisari on Erik Karlsson.
- Hän ei ole täydessä kunnossa, mutta jotenkin hän löytää keinon selviytyä, Clarke MacArthur tiivisti.
Derick Brassard pyöritteli niin ikään päätään pukukopissa pelin jälkeen.
- Hän tekee kaikkea, mutta paremmin kuin kukaan muu, Brassard sanoi.
- En vain tiedä miten hän pystyy siihen. Hän on kuin Sidney Crosby, Connor McDavid tai Aleksandr Ovetshkin. Hän pystyy ratkaisemaan ottelun.