Lindellin viime kesä oli aivan samanlainen kuin aikaisemmatkin. Hän treenasi Janne Hännisen ja Raimo Summasen kanssa, eikä harjoittelussa muutettu mitään. Lindell selittää hyvän henkilökohtaisen kauden johtuvan siitä, että koko joukkueen peli sujuu.
- Jengillä on huonon alun jälkeen mennyt todella hyvin. Niinhän se yleensä menee, että kun jengillä peli sujuu, niin yksittäisellä pelaajallakin sujuu. Myös kaverit rinnalla pelaa hyvin, hän tuumii.
Henkilökohtaisista tavoitteistaan Lindell kertoo, että totta kai pelaaja haluaa aina kehittyä ja parantaa edelliskaudesta. Hän on aina ajatellut niin, että kun hoitaa ruutunsa puolustuspäässä hyvin, niin sitten on annettavaa myös hyökkäyspäässä.
- Ehkä viime aikoina siitä ajatuksesta on tullut tulostakin. Ehkä ennen minut on tunnettu hyvänä puolustuspelaajana, mutta omissa silmissäni olen pystynyt tekemään jotain myös hyökkäyspäässä. Olen saanut sitä puolta tuotua esille.
Stars (27-15-4, 58 pistettä) on nyt toisena Central-divisioonassa, kymmenen pistettä St. Louis Bluesia perässä. Mutta aina ei ole ollut näin. Dallas aloitti kauden kolmella tappiolla, ja ensimmäisestä kymmenestä ottelusta tuli vain kaksi voittoa.
- Alku tosiaan oli nihkeä. Meillä oli palavereja ja mietimme, että missä homma mättää ja miksei tule voittoja. Sitten kun saatiin pari kolme voittoa sen huonon alun jälkeen, niin itseluottamus meni koko jengillä ihan eri tasolle, Lindell muistelee.
- Juna alkoi porskuttaa, ja hommat loksahtivat paikalleen. Tiedettiin kyllä taso, mihin meidän jengi pystyy, mutta ei saatu suoritusta oikealle tasolle alussa. Ensimmäisten kymmenen ottelun jälkeen kaikki alkoi toimia, hän jatkaa.