Joonas Korpisalo ei löytänyt suurta aihetta juhlaan summatessaan kauttaan torstaina. Boston Bruins jäi pudotuspelien ulkopuolelle, eikä suomalaisen vastuukaan ollut kauden aikana erityisen merkittävällä tasolla.
- Henkilökohtaisesti kauden alkupuoli oli ihan kohtalainen. Jälkipuoli ei ollut tarpeeksi hyvä keneltäkään meistä, minä mukaan lukien. Näin tämä nyt kuitenkin meni, Korpisalo sanoi.
- Tämä on ollut pieni askel eteenpäin, ei mikään suuri. Olen mielestäni edelleen paljon parempi kuin mitä pystyin näyttämään täällä. Joskus ei ole helppoa ja kaikkea ei pysty aina hallitsemaan. Pystyn kuitenkin parempaan.
Huhtikuun lopussa 31 vuotta täyttävä maalivahti siirtyi Bruinsiin täksi kaudeksi Ottawa Senatorsista. Hän pelasi vain 27 ottelussa ja torjuntaprosentiksi muodostui 89,3. Mukana oli kolme nollapeliä.