donskoi

Apina selässä oli kasvanut jo vuoristogorillan kokoiseksi. Hän ei tosin käyttänyt eläintermejä. Seattle Krakenin hyökkääjä Joonas Donskoi kutsui tiistaina syntynyttä kauden ensimmäistä maaliaan yksinkertaisesti helpotukseksi.

Donskoi viimeisteli Krakenille 2-1 kavennusosuman päätöserän alussa Boston Bruinsia vastaan pelatussa vierasottelussa. Kraken nousi rinnallekin, mutta Bruins oli lopulta parempi numeroin 3-2.
- Tuo oli helpotus. Tämä on tietenkin ollut rankkaa henkisesti. Ei ole helppoa, kun mikään ei tunnu onnistuvan itseltä ja olemme hävinneet paljon otteluita. Haluan vain auttaa joukkuetta, mutten ole pystynyt tekemään sitä paljon tällä kaudella, Donskoi kommentoi.

BOS-SEA: Donskoin kauden ensimmäinen maali

Seattle oli hävinnyt kaksi päivää aikaisemmin Madison Square Gardenissa New York Rangersille samalla tavalla. Kraken nousi kahden maalin takaa rinnalle, mutta Rangers oli lopulta parempi niin ikään 3-2 lukemin.
- Oli mukava saada tuo maali alta pois, mutta taas tuli yhden maalin tappio tiukassa ottelussa. Tämä on turhauttavaa, Donskoi jatkoi.
Toki Donskoi oli heiluttanut menossa olevassa runkosarjassa verkkoa kahdesti aikaisemminkin. Ne osumat eivät näy päätilastoissa, mutta hän on laittanut kauden molemmat yrityksensä sisään voittolaukauskilpailuissa. Jälkimmäinen onnistuminen auttoi katkaisemaan Seattlen yhdeksän ottelun mittaisen tappioputken tammikuun puolivälissä.
- Olen iloinen Donskoin puolesta. Hän tietenkin tarvitsi tuon maalin. Olin riemuissani, kun hän laittoi kiekon verkkoon. Hän on pelannut hyvin. On uskomatonta, että tuossa on mennyt noin kauan, sillä hän on tehnyt kaikkia oikeita asioita. Olen varma, että näemme häneltä lisää, Seattlen maalivahti Chris Driedger julisti.
Tunnelma olisi tietenkin ollut parempi, jos Seattle olisi voittanut tiistaina. Täysiä pistepotteja ei ole kovin usein sattunut Krakenin kohdalle laajennusseuran historian ensimmäisellä NHL-kaudella.
- Donskoi on tehnyt kovasti töitä joka päivä, ja hänellä on ollut hyviä paikkoja. Vihdoin tänään yksi löysi tiensä verkkoon. Totta kai tuo keventää hänen taakkaansa ja varmasti tuntuu vain hyvältä. Olisi varmaan tuntunut loistavalta, jos olisimme saaneet tästä ottelusta yhden tai kaksi sarjapistettä, Krakenin päävalmentaja Dave Hakstol tuumaili.

BOS 3, SEA 2

Maalinteon takkuillessa voi auttaa muilla tavoin
Donskoi esiintyi tiistaina kauden 44. ottelussaan. Suomalaislaiturin tililtä löytyy Bruinsin verkkoon tehdyn osuman lisäksi 14 syöttömerkintää. Peliaikaa Donskoi on saanut keskimäärin karvan verran alle 16 minuuttia iltaa kohden, mikä on kahdeksanneksi suurin lukema Seattlen hyökkääjistä. Ylivoimavastuutakin on tullut, mutta suurin rooli hänellä on ollut alivoimassa. Donskoi on tilastoinut keskimäärin eniten alivoima-aikaa kaikista Krakenin hyökkääjistä.
- Tämä on ollut vaikein kauteni. Kun maaleja ei synny, sitä yrittää tehdä kaikkia pieniä asioita niin hyvin kuin osaa ja auttaa muilla tavoilla, yrittää olla hyvä alivoimassa ja puolustuspelissä. Olen yrittänyt tehdä kovasti töitä ja tehdä tuota kaikkea, huhtikuussa 30-vuotispäiviään viettävä Donskoi kertoi.
Donskoi tuli Seattleen NHL:n laajennusvaraustilaisuudessa viime kesänä. Hänen edellinen seuransa Colorado Avalanche komeilee tällä hetkellä Läntisen konferenssin kärkipaikalla. Kraken majailee puolestaan lännen toiseksi viimeisellä sijalla.

SEA-CHI: Donskoin ratkaiseva voittolaukaus

Edellinen suomalainen samassa tilanteessa ollut pelaaja vietti huimaa kautta. Vegas Golden Knights nappasi vuoden 2017 laajennusvaraustilaisuudessa hyökkääjä Erik Haulan, joka iski peräti 29 osumaa ritarien debyyttikaudella 2017-18. Toki Vegasin tilanne joukkueena oli ensimmäisellä kaudella täysin erilainen kuin Seattlella nyt. Golden Knights nappasi tuolloin laajennusvaraustilaisuudessa myös hyökkääjä Teemu Pulkkisen, mutta hän ei koskaan pelannut yhtään ottelua Vegasin paidassa.
Golden Knightsia voi pitää poikkeuksena, joka vahvistaa säännön. Jos katsotaan muita laajennusseuroja viimeisen neljännesvuosisadan ajalta, niin Nashville Predators sijoittui ensimmäisellä kaudellaan 1998-99 lännessä toiseksi viimeiseksi. Atlanta Thrashers eli nykyinen Winnipeg Jets jäi kaudella 1999-2000 idän jumboksi. Kaudella 2000-01 aloittaneista seuroista Columbus Blue Jackets oli lännessä kolmanneksi viimeinen ja Minnesota Wild toiseksi viimeinen ensimmäisen sesonkinsa päätteeksi.
Eli Seattle potee vain normaalia uusien seurojen "alkutautia".
- Oman identiteetin ja pelitavan löytäminen on ollut jopa vaikeampaa, mitä aluksi ajattelin. Yritämme edelleen hakea tässä, millaista jääkiekkoa haluamme pelata, emmekä ole vielä sitä löytäneet. Tämä prosessi ottaa aikansa. Meillä ei ole taitavin porukka, joten kuskailu ja kikkailu ei tuota meille voittoja, Donskoi kertoi Yle Urheilulle viime viikolla.
Jos jotain hyvää pitää hakea pitkällä tähtäimellä, niin Seattle tulee todennäköisesti saamaan korkean varausvuoron ensi kesän NHL Draftissa. Kraken nappasi viime kesän varaustilaisuudessa yhdysvaltalaissentteri Matty Beniersin numerolla kaksi. Ensi heinäkuussa Seattle saattaa saada toisen ison rakennuspalikan tulevaisuutta ajatellen.
Lisää aiheesta: [Saroksesta Predatorsin historian kolmas sadan voiton maalivahti]
Lähtikö ketsuppipullosta nyt korkki?
Seattlen joukkuetilastot eivät luonnollisesti ole sieltä parhaasta päästä. Kraken on tehnyt NHL-joukkueista kahdeksanneksi vähiten ja päästänyt viidenneksi eniten maaleja ottelua kohden. Seattle on ampunut vastustajan maalia kohti toiseksi vähiten kaikista joukkueista. Krakenin ylivoimapeli on ollut NHL:n kuudenneksi ja alivoima kahdeksanneksi heikointa. Ja vastustaja on tehnyt ottelun ensimmäisen maalin 31 kertaa Krakenin kauden 45 ottelussa.
Nuo juuri edellä mainitut tilastot olivat vahvasti esillä tiistaina. Seattlella oli kuusi ylivoimatilaisuutta, mutta maaleja ei syntynyt yhtään. Bruins sen sijaan rankaisi Krakenin alivoimaa kahdesti kolmella yrittämällä.
- Meillä oli tilaisuuksia ylivoimalla, mikä olisi voinut muuttaa sen, että olisimme saaneet maalin aikaisessa vaiheessa. Emme onnistuneet siinä. Jos onnistuu niillä aikaisemmilla ylivoimilla, niin se on varsinkin vieraskaukalossa yksi osa-alue (menestykseen), Hakstol painotti.
Mutta on yksi tilasto, jossa Seattle on ollut NHL:n eliittiä. Krakenin maalia kohti on ammuttu keskimäärin toiseksi vähiten kuteja koko liigassa. Valitettavasti maalivahtipeli on ollut ongelma. Driedgerin torjuntaprosentti on ollut 89,5 ja isolla rahalla vapailta markkinoilta hankitun Philipp Grubauerin 88,5.
Driedger uskoo kuitenkin, että suunta on parempaan päin, kun veskarit ja puolustajat saavat kuvionsa yhtenäisiksi.
- Meillä oli alkukaudesta siinä vikoja, joita piti korjata. Viime aikoina minulla ja "Grubilla" on ollut paljon helpompi nähdä kiekkoja ja antaa pojille tilaisuus voittaa. Me olemme samalla sivulla puolustajiemme kanssa laukauslinjoista ja siitä, kuka pitää huolta mistäkin, etukulmasta vai takakulmasta. Olemme ilman muuta edistyneet paljon, Driedger sanoi.
Pudotuspelit ovat Seattlelle enää teoreettinen unelma. Mutta motivaatiota varmasti riittää loppukaudeksi. Kuten Donskoi sanoi Yle Urheilun haastattelussa, niin voittaminen on paljon mukavampaa kuin häviäminen. Lisäksi upeat Kraken-fanit ansaitsevat täysiä pistepotteja.
Päävalmentaja ei ainakaan epäile suomalaishyökkääjänsä panosta.
- Donskoi on tehnyt todella kovasti töitä. Hän ei ole koskaan ailahdellut joukkuekaverina. Hänessä ei ole koskaan ollut grammaakaan itsekkyyttä millään muotoa. Toivottavasti hän pystyy nyt hengähtämään hieman ja tekemään muutaman maalin lisää, Hakstol kannusti.
Totta kai niitä maaleja on mukavampi tehdä kuin olla tekemättä. Donskoi on iskenyt neljällä edellisellä NHL-kaudellaan 14, 14, 16 ja 17 osumaa. Jos ketsuppipulloefekti pyörähtää tästä käyntiin, niin hän voi ihan hyvin ehtiä lähentelemään noita lukemia.
Ja Donskoilla on jopa tilaisuus käynnistää maaliputki vielä ennen All-Star-taukoa. NHL:n toiseksi uusimman kotiareenan omaava Kraken pelaa siinä ainoassa tuoreemmassa hallissa New York Islandersin vieraana keskiviikkona.
- Tiedän, että osaan tehdä maaleja ja pelata paremmin hyökkäyspäässä. Toivottavasti tämä avaa asioita ja saa minut vauhtiin, Donskoi totesi.