Mutta Trotzin alaisuudessa tiiviin viisikkopuolustamisen nimeen tiukasti vannova ryhmä sai maanantaina tuntuvan selkäsaunan, joka laittaa heidät henkisellä puolella uuden haasteen eteen.
- Kyseessä oli lopulta hyvin erikoinen ottelu, josta meidän täytyy vain ottaa opiksi. Meidän on tiivistettävä rivejämme ja jatkettava eteenpäin. Vastustaja oli maalipaikoissaan poikkeuksellisen tehokas, eikä se juuri jättänyt jossiteltavaa. Tärkeintä on nyt keskittyä niihin asioihin, joita haluamme jatkossa nähdä pelaamisessamme, Trotz pohti.
Pointin johtama ketju saatava kuriin
Idän finaalisarjan avauskamppailussa Lightningin ykkösnyrkki Ondrej Palat - Brayden Point - Nikita Kucherov jatkoi siitä, mihin se jäi Boston Bruinsia vastaan pelatussa välieräsarjassa. Ihailtavaa kiekollista taitoa pursuava trio teki kaukalossa mitä tahtoi ja oli jäällä Lightningin kahdeksasta osumasta peräti kuudessa ja keräsi lopulta yhteistehot 4+7=11.
Lisää aiheesta: [Islanders kadotti pelillisen identiteettinsä idän finaalien avauksessa\]
Point on paikannut loukkaantumisestaan toipuvan kapteeni Steven Stamkosin jättämän aukon kokoonpanossa erinomaisesti. Playoffien pistepörssissä kärkikahinoihin noussut keskushyökkääjä on se pelaaja, jota Islandersin täytyy pitää silmällä.
- Vastustajalle ei vain pidä antaa tässä vaiheessa liikaa ylimääräistä tilaa, vaan on pyrittävä pelaamaan enemmän joukkueena ja lisättävä myös kamppailuvoimaa. Lightning tarjoaa pelaamisellemme ison haasteen ja meidän on vain pystyttävä vastaamaan siihen, Trotz totesi.
Islandersin terästäydyttävä ylivoimalla
Toisessa kamppailussa keskeiseen asemaan noussee jälleen ylivoimapelaamisen tehokkuus sekä alivoimapelin uhrautuvaisuus. Islanders sortui maanantaina paineen alla jäähyilyyn, joka varmisti osaltaan sen, että Pointin ja kumppanien peli-ilo pysyi korkealla.
Trotzin miehistölle vihellettiin sarjan avausottelussa peräti kuusi kahden minuutin rangaistusta, joista Lightning onnistui hyödyntämään kolme. Islandersin ylivoimapelaaminen sujui sen sijaan huomattavasti tahmeammin, eivätkä saarelaiset saaneet toimitettua kiekkoa Andrei Vasilevskin selän taakse viiden ylivoimamahdollisuutensa aikana kuin kerran.