Skip to main content

New York Islanders on ylittänyt kaikki odotukset

Sensaatiomaisen kauden pelanneet saarelaiset varmistivat pudotuspelipaikkansa

Teksti Valtteri Tahkola @nhl_fi / kirjeenvaihtaja, NHL.com/fi

Ei sota yhtä miestä kaipaa. Tätä hoettiin New York Islandersin toimistolla ennen kauden alkua, kun joukkueen kapteeni John Tavares päätti jättää Long Islandin ja siirtyi Toronto Maple Leafsiin.

Tietysti se oli ainoa tapa katsoa tilannetta, mutta kyllä Islandersin johtoportaassa oltiin aiheesta huolissaan, kun joukkueen tukipilari päätti vaihtaa maisemaa. Tavaresin lähdön piti olla viimeinen isku saarelaisten menestyshaaveille.

 

[Lisää aiheesta: Colorado Avalanche otti perjantaina valtavan tärkeän voiton]

 

Islanders oli jäänyt jo kahdella peräkkäisellä kaudella ulos pudotuspeleistä. Viime kaudella Tavares sai vielä tulitukea, kun Mathew Barzal teki komean läpimurron taalaliigaan, mutta kausi loppui jälleen lyhyeen. Kun supertähti päätti vaihtaa maisemaa, Islandersin piti jämähtää liigan pohjamutiin.

Jään puolella ei välttämättä jäädä itkemään yhden miehen perään, mutta Islandersin nousu perustuu silti kahteen vanhempaan herrasmieheen. Seuran toimistolla kävi kesän aikana melkoinen kuhina, kun organisaation johtoporras koki isoja muutoksia.

Video: NYI-BUF: Beauvillier'n rannelaukaus tuplaa johdon

Saarelaiset saivat omalta osaltaan pienen hyvityksen Tavaresin "loikkauksesta" Torontoon, kun GM Lou Lamoriello siirtyi Maple Leafsin ruorista Islandersin peräsimeen. Konkarimanageri sai organisaatiolta käytännössä vapaat kädet, ja jälki on myös ollut sen mukaista.

Lamoriello houkutteli viime kaudella Washington Capitalsin Stanley Cupin voittoon luotsanneen Barry Trotzin joukkueensa pääkäskijäksi. Sen jälkeen saarella ovat puhaltaneet täysin uudet tuulet.

Kokenut kaksikko ei laittanut joukkuetta materiaalin puolesta täysin uusiksi, mutta toimintatavat muuttuivat. Trotz tunnetaan vanhan liiton valmentajana, joka on kuitenkin päivittänyt ajattelutapaansa 2010-luvulle. Se oli oikeastaan juuri sitä, mitä Islandersin nuori joukkue tarvitsi.

Lamoriellon isoimmat hankinnat kesän aikana olivat Leo Komarov, Valtteri Filppula ja Matt Martin. Moni varmasti pyöritteli päätään, kun seura hankki konkareita isoilla sopimuksilla, mutta heidän arvonsa nuorelle joukkueelle on paljon suurempi kuin tehopisteet jäällä. Komarov ja kumppanit ovat tuoneet nuorelle joukkueelle ennen kaikkea esimerkkiä, luonnetta ja johtajuutta. Lamoriello ja Trotz uskovat kovaan työmoraaliin, ja edellä mainittu hyökkääjäkolmikko on siihen paras mahdollinen esimerkki.

Video: OTT-NYI: Filppula tekee ottelun toisen maalinsa

Jos hypätään ajassa nykypäivään, tilanne näyttää nyt täysin erilaiselta kuin viime kesänä. Islanders voitti juuri lauantaina Buffalo Sabresin ja varmisti samalla pudotuspelipaikkansa. Isles on Metropolitan-divisioonan toisella sijalla, eikä kärjessä viilettävä Capitals ole kuin kolmen pisteen päässä.

- Tämä on todellakin erityinen joukkue. Meillä on loistava ryhmä ihmisiä. Paljon johtajuutta ja luonnetta, sellaisia kavereita, jotka ovat kohdanneet vaikeuksia uransa aikana. Tässä pukukopissa meillä kaikilla on yhteinen tavoite ja olemme todella yhtenäinen porukka, sen varmasti ovat kaikki huomanneet, hehkutti Islandersin kapteeni Anders Lee.

Islandersin muodonmuutos on ollut valtava. Joukkue päästi viime kaudella eniten maaleja koko liigassa. Trotzin käärmekeitot ovat todellakin tehneet tehtävänsä, sillä tällä kaudella Islanders on päästänyt maaleja kaikista NHL-joukkueista vähiten. Siitä kuuluu iso kiitos myös joukkueen maalivahtiosastolle. Robin Lehner ja Thomas Greiss ovat pelanneet joukkueen maalilla elämänsä parasta jääkiekkoa. Islanders puolustaa tiiviisti ja kurinalaisesti, mutta myös maalivahdit ovat loistaneet.

 

[Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa @NHL_fi]

 

- Tiesin jo aikaisessa vaiheessa, että meillä on kasassa harvinaisen hyvä ryhmä. Jo harjoitusleirillä pystyi havaitsemaan, että kaikki ovat tosissaan. Minulle se oli tosi iso asia, kun kaikki näyttivät välittävän. Olemme rakentaneet tätä matkaa siitä asti, ja nyt se kantaa hedelmää, hehkutti Lehner.

Islanders on tämän kevään pudotuspelien kannalta täydellinen jokerikortti. Kukaan ei uskonut ennen kautta, että saarelaiset nousevat pudotuspeleihin. Nyt kukaan ei halua Trotzin joukkuetta vastaansa kevään peleissä.

Kävi pudotuspeleissä miten tahansa, Islandersin tulevaisuus näyttää juuri nyt melkoisen valoisalta.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.