Martinin johtamalla nelosketjulla on tärkeä rooli koko Islandersin viisikkopelaamisessa, sillä pitkään yhdessä pelannut trio Martin - Casey Cizikas - Cal Clutterbuck pystyy parhaimmillaan tuomaan kovilla taklauksillaan virtaa koko joukkueen pelaamiseen. Tällä kertaa taklauksista ei liiemmin ollut apua.
- Vastustaja eliminoi tehokkaasti maalintekopaikkojamme, mutta me emme onnistuneet vastaavassa. Suoritustasoa täytyy pystyä nostamaan seuraavaan kamppailuun. On lähdettävä liikkeelle siitä, että voitamme kakkospelin, Martin jatkoi.
Greissilla ja Varlamovilla synkkä ilta
Thomas Greiss sai aloittaa maanantaina Islandersin tolppien välissä, sillä hän oli onnistunut idän välieräsarjan seiskapelissä. Saksalainen kuitenkin suli avauserässä Lightningin puristuksessa. Kokenut 34-vuotias veräjänvartija joutui kaivamaan ensimmäisen reilun 10-minuuttisen aikana limpun kolmesti selkänsä takaa, eikä hänelle kertynyt kuin vaivaiset kuusi torjuntaa.
Greissin tilalle jo avauserän puolivälin jälkeen komennettu Semjon Varlamov ei myöskään kyennyt torjunnoillaan pysäyttämään Lightningin rynnistystä. Trotz ei kuitenkaan ottelun jälkeen lähtenyt syyttelemään kumpaakaan veskariaan.
- Maalivahtien niskaan tätä ei ole missään nimessä syytä laittaa. Heille ei jätetty juurikaan mahdollisuuksia. Greiss sai avauserässä hyvin vähän torjuntoja, mutta luotan hänen kykyihinsä edelleen täysin. Koko joukkueen on pystyttävä ottamaan askel eteenpäin ja helpotettava maalivahdin työtä. Pyrimme kukin tahoillamme nollaamaan tämän kamppailun ja keskittymään seuraavaan, Trotz kiteytti.
Ottelusarjan toinen kamppailu käydään keskiviikkona, ja siinä Islandersin on pystyttävä palaamaan peli-identiteettinsä äärelle.