Hintz1215

Roope Hintz voittaa kaksinkamppailun vastustajan maalin lähettyvillä, nappaa kiekon itselleen ja laukoo sen Pekka Rinteen ohi kotijoukkue Nashville Predatorsin maaliin. Dallas Starsin ottelun toinen osuma jää lopulta voittomaaliksi kantrikaupungin lauantai-illassa, ja texasilaiset poistuvat Tennesseestä lopulta 4-1 voiton kera.

Voitto oli Starsille tärkeä, sillä joukkueella oli alla jatkoaikatappio perjantailta. Maalinteossa onnistuminen oli puolestaan erittäin tärkeää Hintzille, joka ei ole ollut viime aikoina yhtä kuuma kuin alkukaudesta.
Hintz, 23, oli alkukaudella Starsin hyökkäyksen suurin onnistuja, kun hän teki ensimmäisiin 16 otteluun yhdeksän maalia. Mahtavan alun jälkeen suomalaishyökkääjä kärsi kuitenkin alaraajavammasta, ja hän joutui sivuun peleistä kolmeksi viikoksi. Sairausloman jälkeen Hintzin tahti on ollut hiljaisempi, sillä ennen lauantaita hän oli tehnyt 11 viime otteluun vain kaksi maalia ja kolme tehopistettä. Lauantaina hän katkaisi kuuden ottelun mittaisen maalittoman putkensa.
Sen takia Rinteen ohittaminen lauantaina oli Hintzille henkisesti iso asia, vaikka hän onkin joukkueensa paras maalintekijä 12 osumallaan ja viidenneksi tehokkain pelaaja 15 pisteellään. Siitäkin huolimatta, että hän oli marraskuussa sivussa kolmen viikon verran.
Viime otteluissa on nähty, että Hintz on kuitenkin saamassa juonesta kiinni alkukauden tavoin. Kolmeen viime otteluun tehot 1+1 tehnyt Hintz loi alkukaudella paikkoja itselleen kovalla luistelulla ja yrittämisellä, ja niitä paikkoja on vieläkin tullut. Erona on ollut vain se, että itseluottamus ei ole ollut läheskään yhtä korkealla kuin aiemmin, ja siksi verkko ei ole heilunut samaan tahtiin. Ehkä lauantainen osuma avasi ensimmäistä täyttä NHL-kautta pelaavan hyökkääjän solmuja, ja jatkossa maalilamppu syttyy yhä useammin.

NSH-DAL: Hintz lyö kiekon maaliin Rinteen längistä

Starsin vahva toinen erä ratkaisi
Dallas onnistui kaatamaan Nashvillen vahvan toisen eränsä turvin. Blake Comeau iski alivoimalla 1-1 tasoituksen ajassa 4.46, ja vain kaksi minuuttia myöhemmin Hintz teki ottelun voittomaalin. Dallas karkasi toisessa erässä tavoittamattomiin Jamie Oleksiakin ja Andrew Coglianon jatkaessa maalitehtailua ennen toista erätaukoa.
- He saivat suunnilleen nuo neljä paikkaa ja käyttivät jokaisen hyödykseen, summasi Nashvillen veräjää vartioinut Rinne.
Toisen erän tehokkuuden lisäksi Stars esitti kypsää viisikkopeliä uuden päävalmentajansa Rick Bownessin alaisuudessa. Texasilaiset puolustivat korkealta vahvasti ja pitivät omassa kenttäpäädyssä keskustan tiiviinä. Sen myötä maalivahtipeli oli hyvällä tasolla. Anton Hudobin pysäytti kiekon 37 kertaa.
- Minusta tuntuu, että useimmat maalimme syntyvät silloin, kun teemme oikeita asioita puolustuspelissä, kiteytti Comeau, jonka sanoissa on perää.

DAL-STL: Hintzin nopea laukaus yllättää

Hintzin onnistumisen lisäksi Stars sai iloita Aleksandr Radulovin vahvasta illasta. Venäläishyökkääjä saalisti tehot 0+2 ja kasvatti pisteputkensa neljän ottelun mittaiseksi. Ennen putkensa alkua Radulov oli joutunut seuraamaan yhden ottelun terveenä katsomossa heikohkojen otteidensa takia.
- Joskus vain kulkee. Kausi on pitkä, ja siihen mahtuu hetkiä, jolloin ei kulje. Silloin täytyy vain jatkaa työntekoa ja taistelua. Se on yksinkertaista, Radulov viittasi itseensä ja joukkueen muihin pelaajiin, jotka eivät ole olleet aivan parhaimmillaan.
Hintzin ja muiden kärkimiesten huippuvirettä kaivataan
Hintzin ja Radulovin kaltaisten pelaajien onnistuminen on erittäin tärkeää dallasilaisille, sillä joukkue kaipaa kipeästi onnistumisia hyökkäyspäässä. Vaikka Stars on Läntisen konferenssin ja Central-divisioonan kolmantena vain neljän pisteen päässä kärjestä, on joukkueella vielä paljon parannettavaa. Lunastamatonta potentiaalia on etenkin nimivahvassa hyökkäyspäässä.
Stars on tehnyt koko kaudella vain 90 maalia, mikä on konferenssin neljänneksi huonoin lukema. Yhdeksään viime otteluun Stars on takonut ainoastaan 18 osumaa. Tämän takia myös Hintzin on toivottu palaavan alkukauden kaltaiseen liitoon, sillä onnistujia ei ole ollut jonoksi asti.

hintz panel

Suurin ongelma on ollut siinä, että joukkueen kärkipelaajat eivät ole saaneet kiekkoa sisään. Tyler Seguin on tällä hetkellä 11 ja Corey Perry 12 ottelun maalittomassa putkessa. Jamie Benn on osunut 11 viime otteluun kahdesti, ja Joe Pavelskilla on niin ikään vain kaksi maalia viimeisistä 15 ottelusta. Pisteputkessa oleva Radulov on myös tuskaillut maalinteon kanssa, sillä seitsemään otteluun on syntynyt vain yksi osuma.
Onkin pieni ihme, että Dallas on iskuetäisyydellä konferenssi- ja divisioonakärki St. Louis Bluesista. Se kertoo etenkin Dallasin vahvasta oman pään pelistä: puolustus- ja maalivahtiosasto ovat tehneet erinomaista työtä. Se kertoo myös alempien kenttien vahvasta panoksesta, joka tuli esiin myös Predators-ottelussa.
Mitä Dallas saakaan aikaan, jos uusi päävalmentaja saa avattua kärkimiesten hanat toden teolla? Silloin voidaan puhua jopa mestaritason joukkueesta. Hintzin hanat on nyt avattu, joten seuraavaksi Bowness tuijottaa kovapalkkaisten konkarien suuntaan.