NHL:ssä edelleen tiukkana pysyvä palkkakattotilanne on pakottanut organisaatiot pitämään dollareistaan "tarkempaa huolta", eikä pitkiä ja rahakkaita pelaajasopimuksia enää nähdä niin paljon kuin ehkä joskus aiemmin.
Lisää aiheesta: [Justus Annunen rakentaa tulevaisuuttaan Coloradossa]
Lisäksi palkkakaton ylärajassa olevat joukkueet katselevat yhä enemmän varaustilaisuuksista poimittujen nuorten lupausten suuntaan ja pyrkivät satsaamaan heidän kehityspolkuunsa kahta kiivaammin. Nuorten kilpailu pelipaikoista on tunnetusti kovaa, eikä paikkoja ole läheskään kaikille. Aikataulu kauden alla on myös tiivistahtinen, joten jalan täytyy yleisurheilutermein osua lankulle kertaheitolla, jotta ovet avautuvat pelaavaan kokoonpanoon jo alkukaudesta.
Pacific-divisioonassa alkavalla kaudella pelaava Edmonton Oilers on yksi seuroista, jonka palkkakattotilanne ei liiemmin anna mahdollisuutta hankkia lisävahvistuksia isolla rahalla. Oilersin farmiseurana AHL:n puolella toimivan Bakersfield Condorsin päävalmentaja Jay Woodcroft korostaa harjoitusleirin tärkeyttä ja sitä mahdollisuutta, jonka leiri nuorille tarjoaa.
- Ensimmäisten päivien aikana sitä haluaa oppia tuntemaan nuorukaiset jään ulkopuolella. Tutustua heihin ja tietää, mistä lähtökohdista kukin tulee. Leiri toimii erinomaisena mahdollisuutena juuri niille nuorimmille pelaajille, jotka haluavat tehdä vaikutuksen valmentajiin. Jokainen heistä toivoo pääsevänsä leirin aikana valokeilaan. Se on kaikkinensa erittäin tärkeää, koska kyseinen jakso määrittelee nuorten lahjakkuuksien koko alkavan vuoden, Woodcroft ruoti.
Oilersin GM Ken Holland on myös tietoinen organisaation huippulahjakkuuksista, joihin lukeutuu muiden muassa viime vuoden varaustilaisuudessa öljymiehiin poimittu hyökkääjä Dylan Holloway, 19.