GettyImages-2219512121

NHL-kauden 2025-26 harjoitusleirejä odotellessa otamme elokuun alusta lähtien kaikki joukkueet lähempään tarkasteluun juttusarjassa "32 joukkuetta 32 päivässä". Tällä kertaa pureudutaan Florida Panthersin pelaajistoon, vahvuuksiin, kehityskohteisiin ja tulevan sesongin näkymiin.

Florida Panthersin viime kausi päättyi edellisen tavoin mestaruusjuhliin, kun Aleksander Barkovin kipparoima joukkue löi jälleen Stanley Cup -finaaleissa Edmonton Oilersin. Vuotta aiemmin pantterit painelivat mestaruuteen seiskaottelussa, mutta viime kaudella tavoitteen täyttyminen vaati viisi kohtaamista.

Panthers lähtee myös tulevaan kauteen suurimpana suosikkina, sillä GM Bill Zito teki pienen ihmeen ja onnistui pitämään ydinporukan kasassa. Sen myötä Panthersilla on erinomainen mahdollisuus yltää kolmanteen peräkkäiseen kannuun. Viimeksi siihen on pystynyt New York Islanders reilut 40 vuotta sitten.

Merkittävät muutokset

GM Zito tuntui olevan mahdottoman paikan edessä kauden jälkeen, sillä kolmen avainpelaajan, Brad Marchandin, Sam Bennettin ja Aaron Ekbladin, sopimukset päättyivät. Moni uskoi, ettei Panthers pysty pitämään koko kolmikosta kiinni, mutta toisin kävi. Kukin heistä suostui markkina-arvoaan pienempään diiliin ja teki pitkän jatkosopimuksen Floridaan. Se varmisti, että Panthers on myös ensi kaudella koko liigan pelätyin ryhmä.

Sunrisessa jäädään kaipaamaan isosti ainoastaan puolustaja Nate Schmidtiä, joka palasi huipputasolleen ja oli tärkeässä roolissa Panthersin puolustuksessa. Schmidtin ura jatkuu Utah Mammothissa. Myös hyökkääjä Nico Sturm olisi voinut olla tärkeä palanen Floridan neloskenttään, mutta hänen lyhyt Panthers-visiittinsä meni pipariksi loukkaantumisen takia. Sentteri sorvasi kesällä sopimuksen Minnesota Wildiin. Floridalaiset menettivät myös kakkosmaalivahtinsa Vitek Vanecekin, joka siirtyi Utahiin.

Seuran kesän mielenkiintoisin hankinta oli Jeff Petry, liki tuhat NHL-ottelua pelannut puolustaja, joka tunnetaan kiekollisten taitojensa ohella periksiantamattomuudestaan. Petry on jälleen yksi kokenut nimi Panthersin koppiin, ja hän saattaa olla oiva korvaaja Schmidtille. Uudeksi kakkosmaalivahdiksi hankittiin Daniil Tarasov, joka on pelannut viime vuodet Columbus Blue Jacketsissa. Hän lienee riittävä pari maanmiehelleen Sergei Bobrovskille, jolle on jälleen luvassa valtava rooli.

Avainpelaajat

Panthersin kaikki viime kauden avainpelaajat jatkavat kokoonpanossa, ja heitä on todella paljon. Panthersilla oli pudotuspeleissä jopa kolme huippuvaarallista hyökkäysketjua sekä tietenkin toimiva nelosvitja. Tärkein yksittäinen pelaaja on kapteeni ja ykkössentteri Barkov, mutta lähes samalla viivalla ovat Matthew Tkachuk, Sam Reinhart, Bennett ja Marchand. Hyökkääjistä avainpelaajien ryhmään kuuluvat myös Carter Verhaeghe, Anton Lundell ja Eetu Luostarinen.

Puolustuksessa Seth Jones, Aaron Ekblad ja Gustav Forsling kantavat suurimman kiekollisen vastuun, mutta esimerkiksi Niko Mikkola on omassa päässä yksi tärkeimmistä palasista. Samaa täytyy tietenkin sanoa maalivahti Bobrovskista.

Suomalaiset

Tuplamestarit Barkov, Lundell, Luostarinen ja Mikkola pääsevät kaikki jahtaamaan jo kolmatta kannuaan. NHL:n historiasta löytyy toistaiseksi vain kaksi vähintään kolmeen mestaruuteen yltänyttä suomalaista: Jari Kurri ja Esa Tikkanen. He molemmat voittivat Stanley Cupin viidesti.

Viime kauden päätteeksi Panthersin organisaatiosta poistuivat Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen, jotka jäivät seurassa farmipelaajan rooliin. Näin ollen Panthers lähtee kauteen neljän suomalaisen voimin.

Vahvuudet

Paul Mauricen valmentamalla Panthersilla on lukuisia vahvuuksia, joista kenties selkein on kokemus – ja etenkin kokemus voittamisesta. Floridalaisilta ei kannata odottaa jättimenestystä runkosarjassa, sillä joukkue voi ikään kuin säästellä playoffeja varten. Se nähtiin jo viime kaudella, kun Panthers jäi koko liigan runkosarjassa 11. sijalle. Joukkueelle on tärkeintä, että se sijoittuu 16 parhaan joukkoon ja etenee pudotuspeleihin. Kotietu ei tunnu floridalaisia motivoivan.

Toinen valtava vahvuus löytyy joukkueen materiaalin leveydestä, joka teki kenties suurimman eron Panthersin ja Oilersin välillä Stanley Cup -finaaleissa. Floridalla oli pudotuspeleissä jopa kolme ykköskentän tasoista kolmikkoa, joita johtivat Barkov, Bennett ja Lundell. Pudotuspelien pistepörssi kertoo leveydestä hyvin, sillä pistepörssin 13 parhaan joukossa oli kahdeksan Panthersin pelaajaa.

Katso Lundellin runkosarjan hienoimmat osumat

Kolmas suuri vahvuus löytyy Panthersin joukkuehengestä, jota on nostettu esiin poikkeuksellisen paljon. Vahvasta joukkuehengestä kertoo etenkin se, että Bennett, Marchand ja Ekblad olivat kaikki valmiita antamaan alennusta jatkosopimusneuvotteluissa. Kukin heistä todellakin halusi jäädä Floridaan.

Isona vahvuutena on nostettava esiin myös joukkueen pelitaktiikka ja etenkin viisikkopuolustaminen. Panthersin viisikot puolustavat korkealta ja antavat vastustajalle kovaa painetta. Jopa sarjan kiekollisesti pätevimmät puolustukset ovat vaikeuksissa pantterien myllyssä. Tämä taito on koko menestyksen avaintekijä ja lähtösysäys joukkueen monipuoliselle pelaamiselle.

Kehityskohteet

Tuntuu hullulta sanoa, mutta Panthersilla ei käytännössä ole kehityskohteita. Sen täytyy vain jatkaa entisellään, ja se riittänee taas tavoitteen täyttymiseen. Mutta jos hakemalla haetaan parannuskohtia, niin Panthers voisi pyrkiä parantamaan runkosarjassa ja näin ollen hieman helpottamaan playoff-urakkaansa kotiedun myötä.

Parantaminen ei saisi kuitenkaan tapahtua playoff-menestyksen kustannuksella, eli Floridassa pitäisi pystyä menestymään runkosarjassa taakan jakamisella. Se voi tarkoittaa muun muassa Bobrovskin ottelumäärän ja Barkovin alivoimavastuun pienentämistä sekä aiempaa suurempaa rotaatiota, jossa kokeneita avainpelaajia voidaan käyttää katsomon puolella huilaamassa.

Parhaat lupaukset

Pitkällä tähtäimellä seuran suurin heikkous löytyy lupausosastolta, mutta mistään akuutista ongelmasta ei tarvitse puhua, sillä avainpelaajat on kiinnitetty pitkillä sopimuksilla.

Nykyisestä NHL-ryhmästä löytyy oikeastaan vain yksi nuorukainen, jolta odotetaan paljon. Hän on 22-vuotias hyökkääjä Mackie Samoskevich, joka pelasi viime kaudella hyvällä tasolla runkosarjassa ja keräsi 71 otteluun tehot 15+16=31. Pudotuspeleissä hän mahtui pelaavaan miehistöön neljässä ottelussa. Samoskevich on Panthersin viimeisin ykköskierroksen varaus (2021), mikä kertoo, että menestys on tullut osittain tulevaisuuden kustannuksella.

Nuoremmista nimistä esiin voidaan nostaa myös 21-vuotias latvialaispuolustaja Sandis Vilmanis, jolla on alla lupaava tulokaskausi AHL:ssä. Toinen mielenkiintoinen lupaus on ruotsalaishyökkääjä Linus Eriksson, joka on Panthersin toisen kierroksen varaus kesältä 2024.

Mahdollisuudet pudotuspeleihin

On hankala nähdä sellaista skenaariota, jossa Panthers ei yltäisi pudotuspeleihin. Vaikka joukkueen pelillinen taso laskisi radikaalistikin, playoff-paikan pitäisi silti olla selviö.

Aiheeseen liittyvä sisältö